Kenttäpostia on veteraaniliittojen uusi lehti
Keskiviikkona 20. helmikuuta ilmestyy ensimmäistä kertaa Suomen Sotaveteraaniliiton ja Rintamaveteraaniliiton yhteinen lehti.
Yhteistyötä viime vuosina reippaasti tiivistäneet Suomen Sotaveteraaniliitto ja Rintamaveteraaniliitto ovat päättäneet siirtyä julkaisemaan uutta yhteistä lehteä. Näin ollen liittojen aikaisemmat uutislehdet jäävät historiaan uuden Kenttäpostia-nimisen lehden alkaessa ilmestyä keskiviikkona 20. helmikuuta.
Uuden lehden päätoimittaja, vuoden alussa Sotaveteraaniliiton toiminnanjohtajana aloittanut Sakari Martimo pitää lehtiuudistusta ainoastaan järkevänä.
– Liittojemme edunvalvonta ja toiminta on tavoitteiltaan niin yhteneväistä, että kaksi lehteä on resurssien haaskausta, hän toteaa.
Kenttäpostia-nimi on saanut alkunsa sota-aikaan rintamalta kotiin lähetetyistä kirjeistä. Nimi on siis ajankohtainen myös siksi, että tänä vuonna tulee kuluneeksi 80 vuotta talvisodan syttymisestä ja siten myös ensimmäisten kenttäpostien lähettämisestä.
– Me viestimme täältä kentälle, samoin kuin kentän työstä yleisölle. Toinen asia on se, että sotavuosina lähetettiin postia enemmän kuin koskaan muulloin ja se kosketti niin etulinjaa kuin kotirintamaakin. Tämänkin ansiosta se kantaa myös perinneaikaan, Rintamaveteraaniliiton toiminnanjohtaja Heikki Karhu kuvailee.
Vaikka printtimedian tulevaisuus uhkaavalta näyttääkin, uskovat toiminnanjohtajat lehtensä herättämän kiinnostuksen vain kasvavan muun muassa asiantuntija-aseman ansiosta.
– Kiinnostava sisältö, asiantuntijuus, hyvä toteutus ja houkutteleva ulkonäkö, Karhu listaa Kenttäpostia-lehden vahvuuksia.
Suomen Sotaveteraaniliiton toiminnanjohtaja Sakari Martimo (vas.) ja Rintamaveteraaniliiton toiminnanjohtaja Heikki Karhu ovat tyytyväisiä lehtien yhdistymiseen.