Nina Soini

Harjoitusjoukkojen edustajat siirtyivät kuvassa laivaveneellä kohti norjalaista miinantorjunta-alus HNoMS Raumaa.

Kansainvälistä miinantorjuntaa kehitettiin Suomen vesillä

Juho Alin

Miinantorjunta-aluksia yhteensä seitsemästä eri maasta harjoitteli Saaristomerellä Naton miinantorjunta-alusosaston ja Suomen merivoimien yhteisharjoituksessa.

Turkuun saapuneet Naton miinantorjuntaosasto SNMCMG1:n alukset osallistuivat Rannikkolaivaston kanssa yhteistyössä järjestettyyn harjoitukseen tällä viikolla. Sen tavoitteena oli vahvistaa yhteistyötä kansainvälisessä toimintaympäristössä sekä kehittää yhteistoimintakykyä SNMCMG1:n ja Rannikkolaivaston välillä. Harjoituksen painopiste oli miinantorjunnan menetelmien harjoittelussa.

28.-29. lokakuuta järjestetyn harjoituksen johtajana toimi Rannikkolaivaston 4. Miinantorjuntalaivueen komentaja, komentaja Juhani Lehtimäki. Harjoituksen ensimmäisenä päivänä alukset matkasivat Turun eteläpuolelle Airistolle, missä toiminta painottui kaluston esittelyyn. Siinä osapuolet pääsivät esimerkiksi tutustumaan siihen, mitä sensoreita ja laitteita muilla aluksilla on ja miten niitä käytetään.

– Harjoitus sujui suunnitelmien mukaisesti. Tärkeää oli, että saimme puolin ja toisin esiteltyä toistemme suorituskykyä. Meillä miinantorjuntalaivueessa päätehtävänä on tietysti miinantorjunta ja siihen liittyen erilaisia tapoja ja tekniikoita kävimme läpi. Harjoituksen eri osapuolien operaattorit pääsivät tutustumaan toisiin aluksiin ja nimenomaan siihen, miten ne suorittavat päätehtävää eli miinantorjuntaa, Lehtimäki avaa.

Toisena päivänä Naton miinantorjuntaosasto ja Rannikkolaivaston alus siirtyivät yhdessä Utön pohjoispuolelle, jossa perehdyttiin osapuolten tapoihin suorittaa suojapalvelua, eli aluksen palo- ja vauriontorjuntaa sekä lääkintätoimenpiteitä.

– Siirtymiset harjoituksen aikana käytettiin myös hyödyksi: niiden aikana harjoittelimme muun muassa siirtymistä alusosastona sekä alusten välistä viestiliikennettä ja tilannekuvan ylläpitämistä, Lehtimäki kommentoi.

Saksalaiset laskivat ROV-E -miinanetsijän mereen kohteentunnistustehtävää varten saksalaiselta FGS Weilheim -miinantorjunta-alukselta.

Naton miinantorjunta-alusosastoon kuului johtoaluksena toimineen tanskalaisen HDMS Thetiksen lisäksi HMS Cattistock Britanniasta, LVNS Talivaldis Latviasta, HLMS Urk Hollannista, FGS Weilheim Saksasta sekä HNoMS Rauma Norjasta. Osastoa johti SNMCMG1:n komentaja, komentaja Peter Krogh. Rannikkolaivastosta harjoitukseen osallistui miinantorjunta-alus MHC Purunpää.

– Naton miinantorjunta-alusosaston ja Rannikkolaivaston yhteistyön vahvuus on se, että me käytämme samoja toimintamalleja, meillä on suurin piirtein samanlaiset välineet ja tunnemme toistemme käytänteitä, Lehtimäki tiivistää.