Kaikkea ei tarvitse kestää
Kirjoittajan mielestä varuskunta on oivallinen paikka hikoilla.
Pitkä palvelusviikko takana. Varusmies lähtee lomamatkalleen kohti kotia, useimmiten julkisella liikennevälineellä. Ihmisten päät kääntyvät kohti vihreää lomapukua ylläpitävää nuorta aikuista. Vastaantulijoiden katseet viipyvät. Jotkut nyökkäävät tervehdykseksi. Joillakin saattaa olla asiaa: he haluavat jutella mukavia ja piristää päivää. Kurkkusalaatti saattaa houkutella varusmiehen luo myös ikäviä kohtaamisia ja tilanteita. Kävelin eräänä päivänä Helsingin ydinkeskustassa ja ohitin juopuneen naisen. Hänen suunsa aukesi ja kuulin takaani räkäistä naurua: ”hähhä hää varusmies, aamuja!”
Helsinkiläinen juuri varusmiespalveluksen aloittanut Mukhtar Abdi joutui lomamatkallaan metrossa karmivasti todistamaan kuinka ilkeä toiselle voi olla. Solvaustilanne ei syntynyt pelkästään kerran vaan kahdesti saman illan aikana. Häntä solvattiin ihonväriin perustuen ja häntä kiellettiin kaivamasta reppua perättömistä syistä.
Vastaantuleva varusmies ei tarkoita sitä, että häneen voisi purkaa omaa pahaa mieltään tai muutenkaan olla ikävä häntä kohtaan. Tälläistä varusmiehen ei tarvitse kestää. Varusmiehiä pitäisi päinvastoin kannustaa palveluksessaan eteenpäin. Palveluksessa ollaan koko Suomen puolesta. Nostaako ikävä kohtelu varusmiesten palvelusmotivaatiota ja maanpuolustustahtoa? Ei varmasti.
Peräänkuulutan ihmisten vastuullisuutta. Palvelustoveri tai toinen varusmies: huolehdi kaverista myös lomilla. Kaikki palvelustaan suorittavat ovat tässä samassa veneessä. Julkisen liikenteen kanssamatkustaja, ohikulkija: älä jätä varusmiestä tai ylipäätään ketään yksin ikävään tilanteeseen. Ulkopuolisen sana saattaa olla yllättävän tehokas.
Abdin kokema solvaus saa kylmiä väreitä ja tunteiden kuohuntaa aikaan. Abdin kokema hämmennys ja viha on aivan luonnollista ja ymmärrettävää. Hän toimi kuitenkin aivan oikein pysyessään asiallisena ja poistuessaan molemmista tilanteista – hän edustaa puolustusvoimia.
