Joulukinkku
Kirjoittaja kuuluu eurojackpot-voittajiin joulukinkkuarvonnassa.
Intin aikana varusmies viettää ehkä elämänsä ainoan joulun ilman perhettä ja sukulaisia ympärillään. Ainakin toivottavasti - eihän kenellekään sellaista kohtaloa voi toivoa.
Minulle jouluaatto on aina ollut se päivä vuodesta, milloin meidänkin huushollissa jokainen tavara on juuri siellä minne se kuuluu. Valmistelut on aloitettu monta päivää sitten: koko talo siivottu lattiasta kattoon, sauna pesty mäntysuovalla, kuusi haettu ja koristeltu. Myös kinkku on työnnetty uuniin edellisiltana, jotta se on 68-asteinen aattoaamuna. Täydellistä. Sama juttu joka vuosi.
Kun oma palvelukseni alkoi, oli mielessäni kuinka joulu tänä vuonna tullaan viettämään. Jos kotona, niin hyvä, vaikka ihan samanlaista se ei tulisi kuitenkaan olemaan. Lähtö juhlalomalle olisi vasta aatonaattona, eli sinä päivänä kotioven aukaistuaan sotilas voi saapua kuusentuoksuiseen jouluvalodiskoon suoraan viikon metsäleiriltä. Ei siellä kipinävahtina joulutunnelmaa ole ehtinyt viritellä.
Ei voi kuitenkaan valittaa. Jos tuuri käy, ja saa viettää joulun kotona, voi sitä kutsua lottovoitoksi. Jos kotona saa olla myös uudenvuoden, se on sitten jo eurojackpot. Minä kuulun eurojackpot-voittajiin, mutta uskon että baaritiskillä pätevä repliikki on myös se, että on ollut hälytysvalmiudessa joulun ja uudenvuoden tosipaikan varalle. Se, jos mikä on kunnioitettavaa.
Joulun kiinni oleville muistutetaan kuitenkin kantahenkilökunnan toimesta, että varuskunnassa pääsee viettämään erilaisen, ja ikimuistoisen joulun. Eri varuskunnissa on eri perinteet joulunvieton suhteen, mutta esimerkiksi Sodankylässä perinteitä ovat esimerkiksi kuusen haku, kattavat jouluateriat ja myös joulusauna. Ei siis poterossa palelemista, sillä inhimillisyys on säilytetty.
Tosiasia on, että myös juhlapyhinä täytyy varautua. Tänne olisi helppo hyökätä, jos tiedettäisiin, että kukaan ei ole hälytysvalmiudessa. Puolustusvoimien täytyy olla aina valmiina antamassa virka-apua, ja se valitettavasti näkyy menetettyinä lomina varusmiehen elämässä. Uskon että se on kuitenkin sen arvoista, sillä niin turvataan kaikkien suomalaisten seuraavat joulut ja niiden rauhallisuus.