Jokainen varusmies on tärkeä

Varusmies kuuluu metsään. Eihän se muuten ole varusmies eikä mikään. Intissä on oltava säännöllisesti taistelukoulutusta ja leirejä. Onhan toki olemassa muitakin hommia, mutta ne kuuluvat vain b-miehille ja laiskureille. Vai onko näin?

Puolustusvoimat tarjoaa varusmiespalvelustaan suorittaville monenlaisia mahdollisuuksia. Tehtäviä on tarjolla enemmän kuin moni äkkiseltään tajuaakaan. Intin voi käydä esimerkiksi kokkina, soittajana, some-agenttina tai valokuvaajana. Silti ihmisillä on usein kullattu käsitys urheasta sotilaasta metsän keskellä poterossa.

Ollessani juttukeikalla Maanpuolustuskorkeakoululla törmäsin mieheen, joka tuijotti minua ja valokuvaajaa hämmentyneenä. Hän totesi, ettei ole tullut koskaan edes ajatelleeksi sitä, että varusmiespalveluksen voi suorittaa esimerkiksi toimittajana. Hänen aikanaan ajateltiin yleisesti, että ”jääkäriksi vaan ja sillä selvä”. Mies kertoi, että muita vaihtoehtoja ei tullut silloin edes ajatelleeksi.

Onneksi nykyisellä somen aikakaudella asiat ovat menneet eteenpäin. Myös puolustusvoimat on saanut käyttöönsä uusia kanavia esimerkiksi erityistehtävähaun mainostamiseen. Ilman sitä tieto Ruotuväen toimittajahausta olisi tuskin koskaan kantautunut minunkaan korviini.

Aina ei ole pakko lähteä merta edemmäs kalaan. Varuskunnissa on tarjolla vaikka mitä: esimerkiksi varusmiestoimikunnat tarjoavat some-agentin tai multimediavarusmiehen tehtäviä. Lisäksi vesipedoista voi tulla oivallisia uimavalvojia.

Palveluksen voi suorittaa myös vaikka komppanian kirjurina. Hekin saavat turhan usein pilkkaa osakseen. Mutta millaista komppanian elämä olisikaan ilman heitä? Jos yksiköissä ei olisi osaavia kirjureita pitämässä lankoja käsissään listojen ja taulukoiden suhteen, tulisi palveluksesta taatusti raskaampaa niin varusmiehille kuin kouluttajillekin. Olen varma, että kenelläkään ei olisi silloin kivaa.

Klassinen kuva urheasta suomalaisesta soturista metsässä juontanee juurensa osittain sota-ajoilta. On totta, että heitä tarvittaisiin yhtä lailla tänäkin päivänä. Viimeisestä Suomessa käydystä sodasta on kuitenkin kulunut aikaa yli 70 vuotta. Maailma on muuttunut siinä välissä paljon.

Nykyään puhutaankin paljon esimerkiksi kyberturvallisuudesta. Mitä tekisimmekään, jos vastaamme tulisi kyberuhka ja vastauksena siihen meillä olisi pelkkiä jääkäreitä? Emme juuri mitään.

Viime kädessä myös kaikenlainen ”aselajinokittelu” on kaikessa humoristisuudessaan täysin turhaa. Mikä minä olisin loppujen lopuksi sanomaan, onko tykkimies viestimiestä tärkeämpi. En osaisi vastata, eikä minun onneksi tarvitsekaan.

Erilaisiin tilanteisiin on varauduttava. Sitä varten puolustusvoimat on olemassa, ja sitä varten kaikkia tarvitaan. Jokaisen tehtävä on tärkeä.