On kuulas iltapäivä Kajaanin rautatieasemalla. Kainuun lehtipuut ovat jo värittyneet ruskan eri sävyihin. Puolustusvoimien Defender-maastoauto odottaa parkissa.
– Tervetuloa Kainuuseen, kuski toivottaa.
Kainuun prikaatin tykistön aliupseerioppilailla on edessään johtajatehtävärata. Kun saavumme 2. tuliasemapatterin kasarmirakennuksen tykkihalliin on siellä jo käynnissä kuhina. Ensimmäiset partiot valmistautuvat yön yli kestävää johtajatehtävärataa varten.
– Kolme lipasta, alikersantti huudahtaa.
Käynnissä on varusteiden tarkastaminen. Jo ennen varsinaisen radan alkamista aliupseerioppilaat voivat saada tai menettää pisteitä. Partioiden varusteet tarkistetaan ja jos oppilaat eivät ole jotain varustelistalta reppuun pakanneet, menettävät he pisteitä.
Varustusten tarkastamisen jälkeen sen viikon valvoja, upseerikokelas Raija Kemppainen kutsuu ensimmäiset partio kerrallaan luokseen tehtävänantoa varten.
– Lähtöön aikaa 30 sekuntia, 20 sekuntia, 10 sekuntia. Menkää, Kemppainen käskee ja ensimmäiset partiot lähtevät liikkeelle.
Koko radalle osallistuu 32 partiota mikä tekee yhteensä 132 aliupseerioppilasta.
Partioiden lähteminen radalle on porrastettu. Ensimmäisten jo lähtiessä, tekevät toiset vielä viimeisiä pakkauksia. Yksikön toisessa kerroksessa tuvassa neljä lähtöä odottavat aliupseerioppilas Aleksi Takala ja hänen tupakaverinsa.
– Todennäköisesti tulee olemaan aika haastava ja vähän erilainen kokemus. Innolla odotan, summaa Takala odotuksiaan.
Rasteja ja reittejä suunnitelleet kokelaat ja alikersantit eivät halua paljastaa oppilaille liikaa radasta etukäteen.
– Sen verran meiltä on kysytty, että pelätäänkö vettä. Kävelemään joudutaan joku 30 kilometriä. Ei meille ole hirveästi annettu muuta tietoa. Jotain vartioammuntaan liittyvää varmaan on, pohtii Takala.
Kaikkien reppuihin on pakattu käsketyt varusteet: taisteluvarustus, siihen liittyvät tavarat, vähän vaihtovaatteita ja esimerkiksi uimahousut. Näiden lisäksi Takalan ja hänen tupakavereidensa repuista löytyy omaa juomista, pientä syötävää ja buranaa.
–Ei muuta kuin repusta evästä ja reipasta mieltä, summaavat tuvan numero neljä oppilaat asenteensa johtajatehtäväradalle.
Yksikön alakerrassa kokelaat ja alikersantit jatkavat oppilaiden lähettämistä radalle. Tilannetta seuraamaan on saapunut myös aliupseerikurssin johtaja, yliluutnantti Teijo Nurmikumpu. Hän selventää radan olevan pitkälle apukouluttajien, kokelaiden ja alikersanttien suunnittelema. Nurmikummun rooli radalla on valvova ja ohjaava.
Johtajatehtäväradan kolmestatoista rastista ensimmäiset sijaitsevat Kainuun prikaatin varuskunta-alueella. Sieltä oppilaat siirtyvät marssien ampumaratarastille. Radan fyysisyyttä lisää pitkän matkan lisäksi esimerkiksi kantoon annettu telamiina. Jokaisen partion tulee kantaa telamiina maaliin asti, ilman että se koskettaa matkan varrella missään vaiheessa maata.
Ampumaradalla pilvipeite rakoilee ja aurinko pilkistää pilvien välistä. Kokelaat ja kantahenkilökunta ohjaavat radalle saapuvat partiot ampumapaikoille. Rasteilla mitataan johtajan perusominaisuuksia. Ampumaradalla pisteytykseen vaikuttaa esimerkiksi ampuma-asento. Henkilökunta ja apukouluttajat tarkkailevat myös partion sisäisiä rooleja: luontaista johtajuutta ja sitä kuka ottaa eniten roolia ryhmän ohjailussa.
– Johtajatehtäväradalta saadut pisteet vaikuttavat esimerkiksi RUK-valintoihin, selventää Nurmikumpu.
Osa partioista päättää ampua seisaaltaan. Maalitaulu on pieni ja heiluntaa seisovassa ampuma-asennossa syntyy helposti. Vakaimmat ammunnat tulevat polvelta. Kaikkein vakainta asentoa, makuulta ampumista, eivät ainakaan ensimmäiset partiot kokeile.
Ampumaradalta partiot saavat uuden tehtävän. Heidän tulee viedä evakuointipisteelle viesti, jota ei saa kirjoittaa ylös. Rastilta alkaa myös ryhmän pikataival, josta otetaan aika. Idea on marssia nopeasti partiona seuraavalle rastille. Nurmikumpu kertoo radan ylipäätään testaavan oppilaiden taistelukestävyyttä ja kykyä toimia muuttuvissa tilanteissa.
– Rakot on ansaittava. Siitä sitä oppii, kun tietää miltä hiertäminen tuntuu, Nurmikumpu verrannollistaa.
Rastilla seitsemän odotetaan pikataipaleen marssijoita. Rastimiehenä toimii upseerikokelas Ilari Toivola, joka itse aliupseerioppilaana suoritti radan kevättalvella. Nyt hän on johtajan roolissa. Toivolan muistot omasta johtajatehtäväradasta ovat hyvät.
– Ihan tosissani aluksi mietin, että saisikohan tämän kävellä itse. Jos minulle kuntoisuusloma olisi luvattu niin varmasti olisin kävellyt vielä uudestaan, Toivola toteaa.
Ensimmäinen partio lähestyy tietä pitkin kohti rastia.
– Tänne näin, mars, mars, Toivola huudahtaa ja partio ampaisee loppukiriin.
Rastille ilmoittautuvat päällisin puolin vielä hyvin jaksavat aliupseerioppilaat Emmi Anttila, Ilmari Autio, Santeri Aaltonen ja Joni Antikainen. He ovat vetäneet ryhmän pikataipaleen nopeaan tempoon ja ovat ensimmäisiä rastilla seitsemän. Yhteistuumin he kaikki toteavat fiiliksen olevan hyvä ja johtajatehtäväradan menneen tähän mennessä yllättävän nopeasti.
– Tästä radasta tosi paljo puhuttiin ja kauhisteltiin. Ei tämä ole tuntunut niin pahalta mitä tätä pelkäsi, Anttila toteaa.
– Kyllä tästä etukäteen vähä rankemman kuvan on saanut, mutta ainakin tähän mennessä tosi mukavaa on ollu, Autio lisää.
Myös eteenpäin jatketaan hyvällä asenteella. Pääsy radan päätteeksi kotikasarmille motivoi.
– Äkkiä suihkuun, se on hyvä motivaattori, aliupseerioppilaat toteavat.
Rastille seitsemän alkaa saapua muitakin partioita. Kukaan ei ole vielä keskeyttänyt. Ilmoittautuminen rastille, kuivien sukkien vaihto, urheiluteippiä jalkoihin ja matka jatkukoon!
Tehtävärata päättyy oppilaiden kotikasarmille. Viimeisten odotetaan saapuvan aamuyön tunteina, mutta ensimmäisten uumoillaan saapuvan jo useita tunteja aiemmin. Yksikön toimistolla kokelas Raija Kemppainen on juuri palannut tarkastamasta tilannetta rasteilla. Radiopuhelimella yhteydenpito muihin johtajiin onnistuu myös etänä.
– Minähän olen tämän viikon valvoja, joten olen johtajatehtäväradan apukouluttajista päävastaava. Hoidan radan johtamisen ja valvomisen yhdessä vääpelin ja yliluutnantin kanssa, Kemppainen selventää rooliaan.
Kemppainen kertoo heidän pyrkivän apukouluttajina pikemminkin kannustamaan oppilaita kuin painostamaan etenemään mahdollisimman nopeasti. Tehtäväradan ensimmäisiä rasteja he alkoivat suunnitella kolme viikkoa ennen rataa. Edeltävällä viikolla vedokset kirjoitettiin puhtaaksi ja esiteltiin yliluutnantille ja vääpelille.
Vielä yksi asia täytyy varmistaa Kemppaiselta: onko radalla vielä tulossa mitään vesistöön liittyvää? Ennen lähtöä oppilaat puhuivat sellaista kuulleensa.
– Heille on annettu pieniä harhaluuloja, käsketty pakata uimapukua, pyyhettä ja kaikki vesitiiviisti. Sama harhaluulo annettiin meillekin kun itse marssimme johtajatehtäväradan, Kemppainen selvittää.
Yön tunteina ensimmäiset partiot saapuvat kasarmille ja heistä on nähtävissä, että takana on 33 marssittua kilometriä. Oppilaat ovat väsyneitä, mutta hyvillä mielin.
Tämän suorituksen he tulevat säilyttämään mielissään yhtenä onnistuneena suorituksena ja voimavarana tulevia koitoksia ajatellen.
