Itsekriittisyys lisää henkilökohtaisia aamuja
Palveluksen aikana kirjoittaja on oppinut keskittämään ajatustyötänsä turhasta oleelliseen.
Täydellisyyteen pyrkivän ihmisen elämä ei aina ole helppoa, etenkään intissä. Toimintaympäristö ja opeteltavat asiat ovat täysin uudenlaisia verrattuna siihen, mihin kaupunkilainen lukiopoika on tottunut. Kynä ja lukumaratonit vaihtuivat rynnäkkökivääriin ja metsässä viestiyhteyksien rakentamiseen. Johtajakoulutuksen myötä olinkin yhtäkkiä vastuussa itseni lisäksi myös useista muista taistelijoista.
Oppimisprosessiin kuuluu virheiden tekeminen ja etenkin intissä niitä sattuu. Palveluksen aikana huomasin itsestäni sen, kuinka äärettömän paljon energiaa kulutan oman toimintani ja siihen liittyen etenkin virheiden analysointiin. Vaikka osaan ottaa virheistä opikseni, niin jos kääntäisin kaiken sen ylimääräisen stressin oman toiminnan epäkohdista vaikka produktiiviseen ajatteluun, kuinka paljon tehokkaampi sotilas ja ihminen olisinkaan?
Virheistä yli pääsemisen tärkeys korostuu nopean toiminnan tilanteissa. Jalkapalloa harrastaessani huono tapani käsitellä virheitä teki minusta monesti aivan eri pelaajan: kun virheet eivät painaneet mieltä, en menettänyt palloja ja pysäytin hyökkääjän kuin hyökkääjän. Peleissä, joissa pieleen menneet asiat valtasivat mieleni, en kyennyt suorittamaan edes yksinkertaisia syöttöjä omalla tasollani.
Joukkueenjohtajan asemassa kouluttajat painostivat reserviupseerikurssin aikana nopeisiin ratkaisuihin, eikä aikaa virheiden analysoinnille jäänyt. Oli yksinkertaisesti pakko mennä eteenpäin. Toimeenpanokykyni kasvoi ja päätöksiin tuli itsevarmuutta, kun mahdollisia virheitä ei stressannut liikaa. Huono päätöskin on päätös, ja siinäkin tapauksessa asiat saatiin ratkaistua ja tehtävä suoritettua.
Johtajakoulutuksessa sain tovereiltani suoraa palautetta toimintani hyvistä ja huonoista puolista. Koin valaistumisen siitä, kuinka paljon dramatisoin omia virheitäni.
Vaikka olen palveluksen aikana kehittynyt virheiden käsittelyssä, luontainen perfektionistini vaanii minua edelleen asian saralla. Viimeisiä palveluspäiviäni ja siviilielämää ajatellen pyrin pitämään mielessä tilanteet, jolloin ei ollut aikaa pohtia turhanpäiväisyyksiä. Intti on antanut minulle valtavasti työkaluja virheistä selviämiseen.
Sotilaskoulutuksessa kuulin tovereiltani usein lausahduksen "armeijaa ei kannata ottaa liian vakavasti". Uskon palveluksen iskostaneen minuun pysyvästi sopivaa rentoutta, jolla on varmasti positiivinen vaikutus elämääni myös reservin puolella.
