Intissä isänmaan ja itsensä puolesta

Asevelvollisuus edustaa vanhoja perinteitä jo Ruotsin kuningaskunnan ajoilta saakka. Huolimatta siitä, että Suomi oli silloin vielä vain Ruotsin itämaa joutuivat suomalaiset yhtälailla puolustamaan ja taistelemaan oman kulttuurinsa, läheistensä ja maansa puolesta.

 

Muistan peruskoulutuskauden alkupuolella alokasaikana meiltä uusilta varusmiehiltä kysytyn, miksi olemme tulleet tänne palvelemaan ja suorittamaan asevelvollisuutta. Suuri osa halusi uusia ja erilaisia kokemuksia, joita armeijan poikkeuksellisella toimintaympäristöllä on tarjota, ja saada uusia ystäviä, joita yhteiset kokemukset ja yhdessä koettu stressi myös tuovat mukanaan. Osalle intti antaa mahdollisuuden myös kehittää ammattipätevyyttään ja tarjoaa muun muassa ajo-opetusta kuskeille, kun taas osa saa ensimmäiset kokemuksensa johtamisesta palvellessaan aliupseerina. Osa saattaa jopa löytää tulevan työpaikkansa puolustusvoimien leivistä. Yllättävää oli etten muista kuulleeni kenenkään tulleen pelkän asevelvollisuuden takia, vaikka se mitä luultavimmin on tärkein syymme olla täällä, vaan suuri osa astui palvelukseen avoimin mielin. Asevelvollisuus on kuitenkin jo itsessään mitä parhain syy olla armeijassa.

Suomi kuuluu niiden harvojen maiden joukkoon Euroopassa, joissa on yhä voimassa laajamittainen yleinen asevelvollisuus. Suomen asevelvollisuuden laaja-alaisuuteen on Euroopassa verrattavissa ainoastaan Kreikan, Kyproksen ja Sveitsin asevelvollisuus.

Yleinen asevelvollisuus on perimmäinen syy siihen, että harjoitamme puolesta vuodesta vuoteen maanpuolustustaitojamme varautuaksemme kriisiaikaan ja sen tuomiin uusiin tehtäviin ja haasteisiin. Kysymykseen asevelvollisuuden tarkoituksesta on yksinkertaista vastata: yleinen asevelvollisuus luo valtaosan Suomen sodan ajan joukoista ja muodostaa myös merkittävän osan pelotteesta vieraita valtoja kohtaan, jotta Suomi näyttäytyisi myös ulospäin puolustuskyvyltään vahvalta.

Kysymys siitä, miksi puolustamme maatamme on huomattavasti moniulotteisempi ja yksilöllisempi, joka on jokaisen itse pohdittava. Maanpuolustus ei ole suinkaan pelkkiä rajoja varten, kyseenalaistamatta niidenkään merkitystä. Maanpuolustuksen tarkoituksena on puolustaa sitä kaikkea, mitä rajat pitävät sisällään. Monille tärkeimpänä ja lähimpänä oma perhe, ystävät ja muut läheiset, jotka ovat suuri osa elämästämme.

Elämme yhteiskunnassa, jossa yleisenä periaatteena on, että ketään ei jätetä puille paljaille yhteiskunnan ulkopuolelle, vaan pyritään tarjoamaan kaikille perusedellytykset elämään. Toisin sanoen kaveria ei jätetä, sillä elämme pohjoismaisessa hyvinvointivaltiossa, joka ei sekään ole itsestäänselvyys. Suomessa on laaja sosiaaliturva asevelvollisuuden tapaan kansainvälisesti verrattaessa. Oikeudet tuovat mukanaan myös velvollisuuksia.

Suomi täyttää nyt vuonna 100 vuotta. Tänä vuonna kunkin olisikin hyvä osaltaan tutustua Suomen historiaan ja pohtia kuinka suuria ponnistuksia oman kulttuurimme vaaliminen ja maamme rakentaminen on esi-isiltämme aikojen saatossa vaatinut. Se on vaatinut verta,hikeä ja kyyneliä; sotia, surua ja sisua. Suomen 100–vuotista taivalta värittävät sotapäälliköt, poliitikot ja muut merkkihenkilöt. He eivät kuitenkaan mitä luultavimmin olisi saavuttaneet mitään suurista visioistaan ilman kansan tukea: Suomi ei olisi itsenäistynyt ilman kansan voimakasta tahtoa, eikä se ei olisi selvinnyt toisesta maailmansodasta pelkästään Mannerheimin voimin. Eri suurhenkilöt saattavat sytyttää liekin, mutta ilman kansan tukea tuo liekki hiipuu ja lopulta sammuu kokonaan. Saman uskon pätevän asevelvollisuuteen, sillä asevelvollisuus kuvaa osaltaan myös kansan maanpuolustustahtoa. Halusimme sitä tai emme niin olemme suomalaisia ja edustamme omaa kulttuuriamme tavalla tai toisella, sillä se on osa identiteettiämme, joka on hiljalleen elämämme aikana täällä maassamme muotoutunut.