Ilmataktiikka 20 – vuoden suurin ilmataistelutekniikan ja taktiikan näytös
Kevään laajamittaisimmassa lentotoimintaharjoituksessa Ilmataktiikka 20:ssä ovat mukana kaikki Ilmavoimien joukko-osastot. Soihtujen välähdyksiä ja yliäänilentojen pamauksia tullaan näkemään ja kuulemaan tärkeän harjoituksen aikana useampaan otteeseen.
Ilmataktiikka 20 -lentotoimintaharjoitus testaa ja harjoittaa ilmaoperaatioiden avainhenkilöstön kykyjä suoriutua taktisesti haastavista skenaarioista. Viisipäiväinen, koko vuoden suurin Ilmavoimien lentotoimintaharjoitus käynnistyi maanantai-iltapäivänä ja jatkuu perjantaihin saakka.
Harjoituksen päätukikohtina toimivat ilmapuolustustehtäviä harjoittelevan joukon osalta Karjalan lennoston Kuopion tukikohta ja harjoitusvastustajana kuvaavan joukon osalta Lapin lennoston Rovaniemen tukikohta. Päätukikohtien lisäksi käytössä ovat myös Oulun sekä Tampereen tukikohdat.
Viisipäiväisen harjoituksen aikana ilmaan nousee kaikkiaan noin 28 F/A-18 Hornet-hävittäjää, 4-6 Hawk-suihkuharjoituskonetta, joiden lisäksi myös kaksi C-295M-kuljetuskonetta ja PC-12NG-yhteyskonetta.
Merivoimista harjoituksessa on mukana miinalaiva Hämeenmaa sekä ohjusveneet Pori ja Tornio. Ilmataktiikka 20 -harjoitus antaa laivastoyksiköille ja ilmatorjunnan johdolle mahdollisuuden analysoida ja harjoitella ilmatorjunnan taistelutekniikkaa poikkeusolojen tehtävissä. Samalla Merivoimat osoittavat Ilmavoimille oman suorituskykynsä tarjoamalla haastavan vastustajan harjoituksen ajaksi.
Lentotoimintaa on havaittavissa Oulun, Kajaanin, Kuopion, Jyväskylän ja Vaasan välisellä alueella, jonka lisäksi myös Perämeren yllä. Harjoituksessa tehtävät yliäänilennot voivat aiheuttaa lentotilan alueella meluhaittoja, jonka lisäksi lentokoneiden omasuojajärjestelmiin kuuluvat soihdut voivat tuottaa valoilmiöitä taivaalle. Tutkien harhauttamiseen käytettävä silppu saattaa vääristää säätutkahavaintoja.
Karjalan lennoston majuri Marko Korhosen mukaan harjoitus on lähtenyt käyntiin mallikkaasti ja suunnitelmien mukaisesti.
– Harjoitus on alkanut oikein hyvin ja jatkuu suunnitelman mukaan. Harjoitukseen osallistuu Karjalan lennoston osalta parikymmentä konetta ja n. 150 henkilöä.
– Tähän mennessä on lennetty jo useita ilmataistelulentoja. Harjoituksen tavoitteena on nimenomaan harjoittaa ilmaoperaatioiden avainhenkilöstöä taktisesti haastavissa skenaarioissa, ja tulee jatkumaan loppuviikon sellaisena, Korhonen kuvailee harjoituksen kulkua.
– Pääasiassa Kuopio toimii päätukikohtana ja harjoitusvastustaja tulee lähtökohtaisesti Rovaniemeltä, mutta se riippuu konemääristä ja muista tilannekohtaisista tekijöistä.
Karjalan lennoston osalta lentoja johdetaan johtokeskuksista, hävittäjälentolaivue lentää ja lentotekniikkalaivue huoltaa ja vastaa koneiden käytettävyydestä. Lisäksi myös muita yksiköitä Karjalan lennostosta osallistuu harjoitukseen. Yhteistoimintaa tehdään jatkuvasti eri toimialojen välillä.
Ilmataktiikka 20 -lentotoimintaharjoituksessa on Korhosen mukaan kyse kevään suurimmasta Ilmavoimien lentotoimintaharjoituksesta.
Ilmavoimallisesti vuoden suurimman lentotoimintaharjoituksen pääteemoina ovat ilmataistelutekniikka sekä taktisesti haastavissa skenaarioissa suorittaminen.
Harjoitukseen osallistuu tänä vuonna pääasiassa vain kantahenkilökuntaa. Kertausharjoitusten peruuntumisten vuoksi reserviläisiä ei nähdä osana harjoituksessa, eikä myöskään varusmiehiä.
– Varusmiehillä on käytössä omat kohortit ja koulutusrytminsä. Myös kotiutumiset koittavat kohta, joten harjoitus toteutetaan käytännössä kokonaan henkilökunnan voimin, Korhonen selvittää.
Henkilökunnan osalta harjoituksessa on noudatettu koronatilanteeseen liittyviä rajoituksia ja varotoimenpiteitä.
– Henkilökunta on jaettu osastoihin, jotka työskentelevät eri aikoihin tai eri tiloissa ja näin kontakteja on rajoitettu. Lisäksi etäyhteyksiä hyödynnetään.