Hapottava loppusuora

Vertauskuvan voi yhdistää myös varusmiespalveluksen loppuun. Valtion leivissä vietetyt kuukaudet ovat nuoren asevelvollisen elämän erikoisin ajanjakso ja kaikesta aiemmasta poikkeava. Useille rankinkin. Loppusuoraa kulkiessa kuluneet aamut varmasti hapottavat, mutta samalla voi huokaista sen olevan pian ohi ja kokea saavuttamisen tuomaa ylpeyttä.

Mustavalkofilmi pyörii… se näyttää Parolannummen varuskunnan portin lämpimänä heinäkuun päivänä viime kesältä. Mielessä kutkuttavat jännittävät tulevat koitokset sekä hyvällä että epäilevällä tavalla. Edessä on jotain tuntematonta; itsevarmuus ei ole täysin sata. Varmasti myös 800 metrin olympiafinalisteilla on vastaavia tuntemuksia – mitä tahansa saattaa tapahtua.

Alkusuora on juostu silmittömän kovaa vauhtia. Nyt tajuaa, että mukana ei olekaan jänistä eli kirittäjää, kuten normaaleissa kilpailuissa. Nyt olen osa jotain erityistä.

Myöskään palvelukseen ei ole mahdollisuutta ottaa mukaan omaa ”jänistä”. On aika itsenäistyä, aloittaa kiihdytys omaan elämään. Se voi olla myös hyvä: kuten 800 metrin kilpailun viimeisellä kierroksella, täytyy itsestä repiä irti sellaisiakin voimavaroja, joista ei ennen edes tiennyt.

Maaliviiva on aivan nenäsi edessä, ja muut ovat aivan rinnallasi tasatilanteessa. Hieman kuin palveluksesi viimeisien päivien aikana: olet saanut ystäviä tupakavereistasi, mutta säilyvätkö ne loppusuoran näkyessä. Ovatko he vain sosiaalisen paineen ja pakonomaisen yhdessäolon luomaa illuusiota, vai tosipaikassa sinua rehdisti onnittelevia kilpaveljiä?

Tj 0. Maalissa. Matka on ohi, ja se on suoritettu kunnialla. Hieno tunne valtaa kehon, vaikka hapot edelleen kouristelevat pohjelihaksia. Varusmiespalveluksen jälkeen itseään voi kutsua kunnialla voittajaksi.

Mutta jokainen kilpailu loppuu joskus. On suunnattava katse tulevaisuuteen. Ehkä kuitenkin verryttely tiukan kisan päätteeksi. Mitä tehdä reservissä?

Varusmiesaika antaa useimmille paljon. Ajalta tarttuvia vitsejä, sanontoja ja kavereita ei kannata heti heivata pois kuin tyhjää juomapulloa. Kannattaa nauttia kunniakierroksen verran. Sen jälkeen voi taas pyrkiä palaamaan normirytmiin. Voi hiljalleen ajatella uraa kilpailukauden jälkeen. Kannattaa makustella rauhassa ja kysyä itseltä ”Millainen palvelus minulla oli?”.

Jäikö suuhun epäonnistumisen ja oksennuksen vai kultamitalin maku? Oman palvelusaikani rinnastaisin kenialaisen kestävyysjuoksija David Rudishan saavutukseen. Rudisha teki Lontoon olympialaisssa 2012 jotain sanoinkuvailematonta: hän juoksi 800 metrin uuden maailmanennätyksen soolojuoksuna eli hän johti alusta loppuun ja oli mykistävän ylivoimainen.

Hän onnistui ikimuistoisella tavalla. Myös oma palvelukseni on ollut ikimuistoinen ja onnistunut, vaikka loppusuoralla yhdeksän kuukauden aikana kerääntyneet hapot jylläävätkin. Mutta kun pystyy kontrolloimaan tilannetta kuin Rudisha, se ei haittaa.

Nyt voi jo hiljaa kuiskata sanan resevi.