Geneven 70-vuotiset sopimukset uusien haasteiden edessä

Geneven sopimukset, joihin kaikki maailman maat ovat sitoutuneet, tarvitsevat parempaa toimeenpanoa ja uudistumiskykyä vastatakseen nykymaailman haasteisiin. Suomi on vahvasti sitoutunut monenkeskisen yhteistyön kehittämiseen.

Vuonna 1949 solmitut Geneven sopimukset sairaiden ja haavoittuneiden sekä haaksirikkoisten, sotavankien ja siviilihenkilöiden suojelemisesta sodan aikana ovat 70-vuotisen historiansa saatossa kiistämättä pelastaneet ihmishenkiä ja vähentäneet kärsimystä. Ensimmäisestä Geneven sopimuksesta 1864 lähtien suojelun piiriin on tullut uusia henkilöryhmiä.

– Geneven sopimusten arvo on korvaamaton. Kyse on ihmisten ja inhimillisyyden suojelusta, korostaa ulkoministeriön valtiosihteeri Johanna Sumuvuori.

Puhuttaessa sopimusten merkityksestä ulkoasiainvaliokunnan varapuheenjohtaja Erkki Tuomioja kääntää kysymyksen toisinpäin.

– Kuinka paljon enemmän rikoksia ihmisyyttä vastaan olisi ilman näitä sopimuksia? Sodankäynti on aina julmaa ja rikollista, joten eikö olisi ideaalia ettei olisi sotia, jolloin sopimuksiakaan ei tarvitsisi käyttää, Tuomioja pohtii.

Geneven sopimusten 70-vuotisessa historiassa on paljon hyvää: ne ovat kansainvälisesti tunnettuja ja tunnustettuja – kaikki maailman valtiot ovat sitoutuneet niihin.

– Sopimukset ovat ainutlaatuisia koska ne ovat universaaleja ja voimassa kaikissa maailman maissa, kehuu Suomen Punaisen Ristin puheenjohtaja Pertti Torstila.

Oikeustieteen tohtori ja EU:n tuomioistuimen pitkäaikainen tuomari Allan Rosas pohtii asiaa oikeustieteilijän silmin ja toteaa, ettei yksikään valtio voi poiketa yhteisistä säännöistä.

– Mikään valtio ei voi jälkikäteen tulla sanomaan, että se ei koskenut minua, Rosas selvittää.

Geneven sopimusten ensimmäisessä artiklassa valtioita ei pelkästään velvoiteta noudattamaan humanitäärisiä oikeuksia vaan myös edesauttamaan muita noudattamaan niitä.

– Ensimmäisessä artiklassa on yhteisvastuun periaate. Tämä hyvin usein suoraan sanottuna unohtuu ja siitä on hyvä muistuttaa, Rosas toteaa.

Geneven sopimusten luomisen taustalla oli vielä hyvin muistissa olevat toisen maailmansodan rumat jäljet, jotka haluttiin korjata.

– Punaisen Ristin ja muun kansalaisyhteiskunnan merkitys on suuri, koska monia aseiden käyttöä rajoittavaa ja ihmisoikeuksia vahvistavaa sopimusta mukaan lukien Geneven sopimuksia ei olisi, Tuomioja kiittelee.

Nykypäivänä Geneven sopimuksia käytetään konfliktitilanteissa hyvin vaihtelevalla menestyksellä.

– Kriittinen tarkastelu on tärkeää koska maailma on muuttunut vuodesta 1949, Torstila painottaa.

Aikamme paradoksi on se, että sotilaat saavat parempaa suojelua kuin siviilit.

– Nykyisin henkilötappioista melkein sata prosenttia tulee siviilitappioista, puolustusvoimien tietosuojavastaava ja Suomen Humanitäärisen Oikeuden Seuran puheenjohtaja Juhani Parkkari toteaa.

Sopimuksille haasteena ovat ei-valtiolliset ryhmät, jotka eivät ole vastuussa kenellekään. Ei-valtiollisten sodan osapuolten kanssa on myös haasteena luotettavan tilannekuvan muodostaminen, koska selkeitä rintamalinjoja ei ole. Tällöin myös neuvotteleminen ja tilanteeseen puuttuminen on haastavampaa.

– Valtiot pyrkivät noudattamaan sopimuksia paljon paremmin kuin erilaiset ei-valtiolliset toimijat, joiden osuus konflikteissa on kasvanut, Tuomioja sanoo.

Geneven sopimukset ovat joutuneet uuteen tilanteeseen, jossa osapuolten määrä sodassa on lisääntynyt.

– Mitä enemmän toimijoita sitä vaikeampi konfliktia on hallita. Esimerkiksi Syyrian tilanteessa on kymmeniä ja ainakin aikaisemmin satoja sodankävijöitä, Rosas kertoo.

Monet valtiot voivat olla suoraan tai epäsuorasti osallisia ei-valtiollisten toimijoiden rikkomuksiin, mutta niiden saattaminen vastuuseen on vaikeaa nykyisellä keinovalikoimalla.

– Nykyiset säännökset eivät vastaa reaalimaailman tarpeita, Rosas linjaa.

Valtiosihteeri Sumuvuori puolestaan puhuu enemmän nykyisten sopimusten paremmasta toimeenpanosta.

– Ongelma ei ole, että kehikko olisi puutteellinen vaan siinä, että päätöksiä ei toimeenpanna siinä mittakaavassa missä pitäisi, Sumuvuori korostaa.

Varusmiesten koulutukseen Suomessa kuuluu humanitääristen oikeuksien peruspilareiden opettelu.

– Sotilaan kymmenen sääntöä käydään läpi varusmiespalveluksessa alokasjaksolla ja uudelleen myöhemmin palveluksen aikana, Parkkari huomauttaa.

Humanitäärisistä oikeuksista kansallisen tietoisuuden kasvattamisen lisäksi Suomella on mahdollisuus aktiivisella toiminnallaan vaikuttaa humanitääristen oikeuksien ja niiden toteutumisen vahvistamiseen. Ihmisoikeudet ovat Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan johtava periaate.

– Suomi pitää voimakkaasti kiinni sääntöpohjaisesta järjestelmästä kaikilla areenoilla. Geneven sopimukset ovat osa tätä kansainvälistä järjestelmää jota haluamme vaalia, Sumuvuori kiteyttää.

Kansainvälistä järjestelmää onkin vahvistettu esimerkiksi Kansainvälisellä rikostuomioistuimella ja eri konflikteihin liittyen perustettuja eritystuomioistuimilla, jotka ovat lisänneet todennäköisyyttä joutua oikeudelliseen vastuuseen rikkomuksista.

– Kaikki valtiot ovat velvollisia noudattamaan kansainvälistä oikeutta ja ovat vastuussa, jos sitä rikotaan. Rikkomuksia varten olemassa olevia monenkeskisiä sopimuksia ja niiden toteuttamista valvovia järjestöjä on vahvistettava, vaikka ikävä kyllä monet valtiot ovat päinvastoin tätä monenkeskistä yhteistyötä heikentämässä, Tuomioja kertoo.

Monenkeskinen yhteistyö on Suomen kaltaiselle pienelle valtiolle elintärkeää.

– Meillä ei pienenä valtiona ole mitään syytä kuvitella, että me saisimme jotain etua näiden sääntöjen rikkomisesta, Parkkari tähdentää.