Anna aikaa ajattelulle
Kirjoittaja pohtii ajattelun taitoa ja tärkeyttä.
Monesti kuulee sanottavan, ettei intissä tarvitse ajatella. Tehdään vain kuten käsketään ja ollaan menossa mukana. Mielestäni tämä on erittäin huono tapa ajatella niin armeijassa, kuin armeijan jälkeenkin. Jokainen on oman onnensa seppä, ja kuumaksi taotun sanaisen säilän terävänä pitäminen on suuren ajattelutyön ja pohdinnan tulos.
Ajattelun jalo taito on kulkenut ihmisen mukana aikojen alusta asti, mutta ken tietää milloin ihminen on ensimmäisen kerran ymmärtänyt ajattelevansa. "Ajattelen, siis olen" on René Descartesin kuuluisa lausuma, joka kiteyttää olemassaolon ja ajattelun toisiinsa kiinni. Ainut asia, jonka voit todeksi todistaa, on oma ajattelusi. Kaikki muu voi olla aistien aiheuttamaa harhaa, mutta ajattelusi on aina olemassa.
Omaa ajattelutaitoasi olet käyttänyt läpi elämäsi, aina matematiikan kokeista päivän tapahtumien kertaamiseen illalla. Monilla meistä saattaa olla jopa ensimmäinen muisto, jonka muistat häilyvästi – jokin pieni muisto lapsuudestasi, joka on vain jäänyt mieleen. Mutta oletko koskaan miettinyt, milloin ajattelit ensimmäisen kerran? Tuskin kukaan on tietoisesti aloittanut ajattelemista pienenä, vaan ajattelun taito on ollut sinulla syntymästä asti.
Miksi siis juuri armeijassa pitäisi olla ajattelematta? Armeijassa koulutetaan joukkoja kaikista vaativimpiin olosuhteisiin, sodan ajan tehtäviin. Sodassa on kyse elämästä ja kuolemasta, ja minusta juuri silloin pitäisi ottaa käyttöön kaikkien aivonystyrät, ei ainoastaan johtajiston. Upseereilla saattaa olla paremmin hallussa suuret kokonaisuudet ja monien joukkojen liikkeet, mutta parhaiten tietyn yksikön tilanteen tietää yksikkö itse.
Nykyisessä asemassani en olisi pärjännyt vain seuraamalla käskyjä ja menemällä mukana. Valokuvaajana joudun pohtimaan monia asioita sekä ennen kuvausta, että sen aikana. Joudun miettimään esimerkiksi kuvakulmia: alhaalta kuvatut kohteet näyttävät suurilta ja uhkaavilta, kun taasen ylhäältä kuvatut pieniltä. Kameran asetukset vaikuttavat kuvanlaatuun. Liian pieni valaistus tekee kuvasta rakeisen. Millainen tausta sopisi kuvattavalle? Vain seuraamalla käskyä "kuvaa tämä henkilö" ei pääsisi kovinkaan pitkälle.
Vaikka kynä onkin miekkaa mahtavampi, ei kynästäkään ole miksikään ilman ajatuksen kirkasta virtaa. Omaa ajattelutaitoaan voi parantaa esimerkiksi lukemalla, tai ratkomalla erilaisia pulmia taikka pulmapelejä. Ajattelukyky on varmaan yksi tärkeimmistä taidoistasi, sillä miten muuten teet tärkeitä päätöksiä elämässäsi? Unohda siis tämä aivot narikkaan ajattelutapa ja ryhdy oman elämäsi ajattelijaksi!