ELTA Systems

Puolustusvoimat saavat vuonna 2021 käyttöönsä uusia tykistötutkia.

Ammus ilmassa – tykin paikka tiedossa

Joni Määttä

Puolustusministeri on valtuuttanut puolustusvoimat hankkimaan uusia tykistötutkia. Niillä ei päivitetä vanhaa laitteistoa, vaan kyseessä on täysin uusi suorituskyky.

Maavoimien suorituskyky nousee, kun puolustusvoimat saa käyttöönsä vuonna 2021 uusia tykistötutkia. Puolustusministeri Jussi Niinistö on valtuuttanut Puolustusvoimien Logistiikkalaitoksen hankkimaan uusia välineitä, joilla pystytään havainnoimaan vastustajan tuliyksiköitä vastatykistötoiminnan tehostamiseksi. Niinistö valottaa blogissaan, että tämä on jatkoa tämän vaalikauden tavoitteelle, maavoimien määrätietoiselle kehittämiselle.

Tutkajärjestelmät, niihin liittyvät koulutukset ja varaosat tilataan israelilaiselta ELTA Systems -yhtiöltä. Puolustusministeriön hallitusneuvos Jouko Tuloisela korostaa, että hankintaa on tarkasteltu laajasti ja tehty kilpailutuksen kautta.

– Tarjoukset on pyydetty ja sen jälkeen on ollut kenttäkokeet, jossa näitä parhaimmiksi valikoituneita tutkia on kokeiltu ja vertailtu keskenään. Hinta-laatu -suhteessa tämä osoittautui kuitenkin parhaimmaksi vaihtoehdoksi, Tuloisela kertoo.

Asehankinnat Israelista ovat herättäneet viime aikoina kiihkeää keskustelua.

– Se että valmistaja on israelilainen, ei tarkoita ettei heiltä voisi tarjousta pyytää. Israelhan ei ole missään kaupan rajoitteissa, Tuloisela muistuttaa.

Puolustusministeri muistelee, että aikaisemmin on käytetty vuodelta 1976 peräisin olevaa Cymbeline-järjestelmää, joka oli parhaimmillaan kranaatinheittimien paikantamisessa. Se on kuitenkin vanhentuneena poistunut käytöstä jo noin kymmenen vuotta sitten. Uudet laitteet löytävät ammuksen lähtöpaikan sen lentoradan perusteella.

– Hankinnalla ei korvattu vanhoja välineitä, vaan käytännössä kyseessä on uusi suorituskyky, tykistön tarkastaja, eversti Pertti Holma muistuttaa.

Hankittavat monitoimitutkat täydentävät nykyistä tykistöjärjestelmää merkittävällä uudella suorituskyvyllä. Tutkat toimivat maalinosoittajina ja tulenjohtajina. Ne täydentävät olemassa olevaa tulenjohtoverkkoa. Tutkien käytöllä tavoitellaan välitöntä ja tarkkaa vastatoimintaa yhdessä vastatykistötoimintaan määritettyjen tuliyksiköiden kanssa. Tähän kokonaisuuteen liittyvät myös uudet kenttätykistölle hankitut erikoisampumatarvikkeet.

Pertti Holma ei kerro hankinnan määrää tai arvoa, mutta hän korostaa että kyseessä on merkittävä uusi suorituskyky. Sopimukseen sisältyy myös optiot mahdollisille jatkohankinnoille.

– Tietysti toiveenani on, että mahdollisesti niitä hankittaisiin lisää myös lähivuosina.