Aatu Heikkonen

Kaartinjääkäri Joni Määttä palvelee Ruotuväessä toimittajana. Ruotuväki on arvostettu palveluspaikka, josta saa arvokasta työkokemusta.

Alokas, vielä ehdit hakea toimittajaksi Ruotuväkeen – ratkaisevana tekijänä sisäänpääsemiseen on oma asenne ja kiinnostus tehtäviä kohtaan

Eelis Vähätalo

Erityistehtävähaku on auki vielä tämän viikon ajan. Ruotuväki hakee haussa muun muassa toimittajia. Aikaisempaa kokemusta ei vaadita, kunhan kynä pysyy kädessä ja kiinnostusta riittää. Kaartinjääkäri Joni Määttä on nauttinut ajastaan toimittajana.

Joni Määttä / kaartinjääkäri / toimittaja / Pääesikunnan viestintäosasto / TJ 55

"Pari kaveria oli palvellut aikasemmin Ruotuväessä ja hommat vaikuttivat hyviltä, joten päätin laittaa hakemuksen menemään. Ajattelin, että palvelus Ruotuväessä hyödyttäisi niin minua kuin puolustusvoimiakin. Olen kirjoittanut lehtijuttuja aikaisemmin, mutta ratkaisevaa sisäänpääsemisessä oli kuitenkin oma asenne ja kiinnostus alaa kohtaan. Kokemusta alalta ei vaadittu.

Olin juuri palannut alokasleiriltä, kun sain tekstiviestin sisäänpääsystä. Olin ikionnellinen, kun Sodankylän metsät vaihtuivat Pääesikunnan viestintäosastoon. Yövymme Santahaminassa, Kaartin jääkärirykmentissä, mutta päivät palvelemme Pääesikunnassa Helsingin keskustassa. Päivät vaihtelevat paljon, sillä näissä hommissa pääsee keikoille ympäri Suomen. Silloin kun en ole kentällä tekemässä haastatteluja, kirjoitan juttuja toimistolla, sekä ideoin uusia lehtiä muiden toimittajien, valokuvaajien ja graafikon kanssa.

Parasta on se, kuinka laajan näkökulman saa koko puolustusvoimiin. Olen ollut esimerkiksi taisteluhelikopterin kyydissä, Linnan juhlien kapelimestarin kotona ja haastattelemassa puolustusvoimain komentajaa. Töitä riittää, mutta yhtään tylsää työpäivää ei ole tullut vielä vastaan. Ruotuväessä työskentelyä arvostetaan, joten tästä on ehdottomasti hyötyä myös tulevaisuudessa esimerkiksi töitä haettaessa.

Suosittelen toimittajan hommia kaikille, jotka ovat kiinnostuneet media-alasta ja journalistiikasta. Jos haluat saada palveluksesta kaiken irti ja päästä näkemään puolustusvoimat pääkallopaikalta, laita rohkeasti hakemusta vetämään!"

Erityistehtävähaku on käynnissä sunnuntaihin 27.1. saakka. Lue lisää täältä.