Aatu Heikkonen

Alokas! Mitä mukaan inttiin?

Joni Määttä, Roope Kariniemi

Tuleva maanantai tulee merkitsemään usealle nuorukaiselle siviilielämän loppumista ainakin joksikin aikaa. Vuoden 2019 ensimmäinen saapumiserä aloittaa varusmiespalveluksensa 7. tammikuuta 16 joukko-osastossa ympäri Suomea.

Vaikka siviilielämä meneekin osittain tauolle varusmiespalveluksen ajaksi, voi omaa palvelusaikaansa helpottaa huomattavasti pitämällä pilkkeen silmäkulmassa, ja palvelukseen tarvittavat välineet repussa. Ota ainakin nämä mukaan:

  • Palveluksen aloittamismääräys
  • Henkilöllisyystodistus (passi, ajokortti tms.)
  • Tilinumero IBAN-muodossa
  • Hygieniavälineet, tärkeänä osana myös parranajovälineet
  • Omat mahdolliset lääkkeet tai reseptit
  • Rokotuskortti, jotta vältyt turhilta piikeiltä
  • Puhelin ja laturi

Ensimmäiset kaksi viikkoa menevät palveluksessa pitkälti uusien tapojen opettelussa, joten alussa intti voi tuntua raskaalta ja epämukavalta paikalta. Parhaimmat päivät ovat kuitenkin edessä. Kun sotilaallinen käyttäytyminen tulee jo selkärangasta, on loppupalvelus huomattavasti helpompaa. Voit helpottaa palvelusta myös ottamalla seuraavia, hyödyllisiä mutta vapaaehtoisia tavaroita mukaan:

  • Rannekello: Puhelinta ei saa aina käyttää, ja aikamääreitä päivien aikana annetaan paljon
  • Vara-akku (Powerbank): Pistorasioita varuskunnassa, mutta etenkin varuskunnan ulkopuolella on todella niukasti
  • Otsalamppu: oivallinen metsässä
  • Kenkien pohjalliset: Maiharit ja lenkkarit eivät ole upouusia, vaan olleet ennen sinuakin varusmiehen jaloissa.
  • Laastareita ja rakkolaastareita: hiertymiä tulee helposti, kun saa maiharit käyttöönsä ensimmäistä kertaa
  • Korvatulpat: On ihme jos joku tuvasta ei kuorsaa!
  • Ajanvietettä vapaa-ajalle, esimerkiksi pelikortit
  • Käteistä: metsäleireillä sotilaskotiauton vieraillessa kortit eivät aina toimi
  • Puukko: Käytännöllinen ensimmäisestä päivästä lähtien, mutta etenkin leireillä

Omista tavaroistasi olet kuitenkin itse vastuussa, joten muista olla huolellinen. Vaikka unohtaisit jotain hyödyllistä, ei hätää. Läheisten päivä ja ensimmäiset viikonloppuvapaat ovat jo nopeammin kuin huomaatkaan!

Viimeisenä kannattaa muistaa, että sotilaskoti on nimensä mukaisesti sotilaita varten. Sieltä löytää muun muassa inttiin suunniteltuja pieniä tarvikkeita, hygieniatuotteita sekä naposteltavaa.

Pakkaamisessa kannattaa kuitenkin pitää terve järki päässä: haulikko, kissa ja anoppi voivat jäädä kotiin.