Onneksi kohta on perjantai

"Lomille mars!" on monen varusmiehen mielestä armeijan paras käsky. Hyvin ansaituilla lomilla varusmies voi nukkua hyvin ja tavata ystäviään.

Varusmiehet joutuivat ison muutoksen eteen, kun useimmissa Etelä-Suomen varuskunnissa siirryttiin uuteen lomajärjestelyyn 2+2+2, jossa tulee yhteensä kuukausi palvelusta. Kuukausi palveluksessa voi olla varsin raskasta aikaa, sekä koti-ikävä voi olla kova.

Vaikeissa olosuhteissa lomien merkitys sotilaille korostuu. Tällöin suomalainen korpisoturi pääsee hetkeksi kodin rauhaan, pois varuskunnan kiireestä ja kurista. Kuten Sunrise Avenuen laulaja Samu Haber aikoinaan lauloi; "luojan kiitos on perjantai, mä kasarmille sanon vaan hei hei". Pitkään varuskuntaelämään tottuneena oli hyvin erikoista palata kahden viikon jälkeen kotiin. Omalta osaltani ainakin oli ensimmäisinä päivinä erikoista olla kotona. 

Heräilin lomani aikana hyvin aikaisin ja ulos mennessä huomasin keskittyväni siihen, näkyvätkö kengännauhani. Kaikki tämä johtui armeijan hyvin intensiivisestä koulutuksesta, mikä on vain hyvä. Käskyjä täytyy pystyä tottelemaan vaistonvaraisesti.

Kuitenkin lomat ovat hyvin tärkeitä ja varusmiehen ainoa henkireikä niin kutsuttuun normaaliin elämään. Lomilla varusmiehet voivat nähdä kavereitaan ja sukulaisiaan. Kahvittelujen ohella voit kertoa hauskoista inttikokemuksista, mutta tyttöystävälle niitä ei kannata määräänsä enempää kertoa. 

Jokainen varusmies varmasti odottaa tulevia lomiaan ja usein lomien alkamiseen lasketaan päiviä. Varusmiehen valtaa onni, kun alikersantin tai muun johtajan johdolla huudetaan "huomenna lomille!". Tällöin viimeistään nuoren sotilaan mieleen iskeytyy tieto siitä, että kotiin päästään sittenkin, vaikka vääpeli muulla uhkailikin. 

Paras tunne onkin se, kun pääsee istumaan mukavasti valtion rautatien junaan ja kiskot kiidättävät kohti kotia. Kotona odottaakin jo hyvin ansaittu lepo omassa sängyssä ja hyvää itsetehtyä ruokaa.  Lomilla palauduin itse ainakin hyvin, kun sain nukkua niin pitkään kuin halusin ja ei tarvinnut marssia muodossa syömään. Sain viimeinkin nauttia omasta rauhasta ja yksityisyydestäni. 

 Kuukauden kiinniolossa raskainta onkin se, ettei yksittäisellä varusmiehellä jää paljoa omaa aikaa. Yksin on melkein mahdoton olla ja kasarmin kuivaushuoneista kuuluukin vain kotiin soittavien hiljaiset kuulumisten vaihdot. 

Lomat kannattaa kuitenkin käyttää hyödyksi, jos tilanne sen vain sallii. Kasarmilla harvemmin jaksaa pitkän TST-päivän jälkeen uppoutua oikeustieteen tai kauppatieteiden kiemuroihin. Kotona on hyvä lukea rauhassa pääsykokeisiin ja tuntea sitten onnistumisen iloa, kun opiskelupaikan saa taskuunsa.