Näkökulma Koulutus 2020 -ohjelmaan

Perjantaikolumnissa esitellään Koulutus 2020 -ohjelmaa varusmiehen näkökulmasta.

Heti ensimmäisestä alokaskauden päivästä lähtien meille Tikkakosken Ilmasotakoulun uusille alokkaille toitotettiin, että olemme erityisessä asemassa. Olimme näet yksi joukko-osastoista, jossa 1/19 -saapumiserän alokkaat pääsivät kokeilemaan uuden Koulutus 2020 -ohjelman mukaista läpivientiä koulutuksessaan.

Uudelle monnille lukuiset oppitunnit siitä, miten uutta ja hienoa koulutuksemme tulisi olemaan ei sanonut juuri mitään aluksi. Lähinnä uusi ohjelma näkyi todella täysissä viikko-ohjelmissa.

Pikkuhiljaa uusi koulutus alkoi aueta meille alokaskauden kuluessa. Aloimme huomata, että jokaisen viikon ohjelmat olivat hyvin erilaisia toisistaan, mutta viikkojen läpivienti aina sama. Alkuviikosta pidettiin oppitunteja viikon aiheista, kuten aseiden käsittelystä, partion liikkeestä tai ensiavusta, minkä jälkeen näitä taitoja harjoiteltiin käytännössä ja loppuviikosta oli aina jokin viikon teemoja testaava koe tai harjoitus.

Tällainen viikko-ohjelma piti koulutuksen meille selkeänä ja joka viikolla päästiin tekemään erilaisia asioita, joten koulutus ei missää vaiheessa tuntunut junnaavan paikallaa. Saimme myös näkemyksen ja koulutusta ikään kuin kaikkien koulutushaarojen tehtävistä, jolloin jokainen sai kokemusta eri koulutushaarojen toiminnasta ja näin ollen oli helpompi kysyttäessä vastata, mihin koulutushaaraan halusi.

Oli myös hyvä, että alokaskauden jälkeen uudessa ohjelmassa johtajakoulutukseen valitut saavat viettää hieman enemmän aikaan oman koulutushaaransa kanssa ennen johtajakoulutukseen siirtymistä. Toisaalta tämä tosin myös saattaa heikentää johtajien auktoriteettiä miehistön suhteen, mutta en usko sen kuitenkaan tekevän niin erityisen merkittävästi.

Nyt alokaskauden jälkeen, kun olen saanut mahdollisuuksia keskustella muiden kuin Koulutus 2020 -ohjelmassa mukana olleiden varusmiesten kanssa, niin kuulemani perusteella uusi ohjelma vaikuttaa positiiviselta muutokselta vanhaan. Vaikka meillä alokaskausi olikin kaksi viikkoa lyhyempi kuin vanhalla mallilla koulutetuilla niin olimme silti ehtineet opetella suuremman määrän taitoja.

Kaiken kaikkiaan uusi koulutusohjelma vaikutti näin lyhyesti koettuna varusmiehen näkökulmasta varsin toimivalle uudistukselle koulutuksessa. Uusi ohjelma mahdollistaa sen, että joka viikko on jotain uutta tehtävää, eikä missään vaiheessa pääse tylsistymään viikon ohjelmaan. Uudistus on siis ainakin allekirjoittaneen mielestä selkeä askel oikeaan suuntaan.