Asenteen rooli

Varusmiespalvelukseen valmistautuminen on toimituksessa herättänyt paljon keskustelua viime aikoina juuri työn alla olevan alokasliitteen ansiosta. Esimerkiksi arvomerkkien etukäteen opettelun hyödyllisyyttä tulevalle alokkaalle ei varmasti kukaan kiistä, mutta entäpä muiden ihmisten kertomukset omasta intistään? Mitä käsittämättömimmät huhut palvelukseen liittyen sekä "saapumiserä x ei kotiudu koskaan" -huutelut kavereilta ja tutuilta ovat olleet aina osa inttiin lähtemistä, mutta ne aiheuttavat aina myös runsaasti kysmyksiä huhuvirtaan tempautuneelle alokkalle. Millaista intissä on ja millaista se hajotus todella on, miettii alokas – ja nykypäivänä etsii vastausta ensimmäisenä omalta suosikkitubettajaltaan tai muulta sosiaalisen median kasvolta.

Positiiviset palveluskokemukset tuleekin mielestäni asettaa etusijalle varusmiehille viestittäessä. Palveluksen ensimmäisenä aamuna lähestulkoon jokaista alokasta ketuttaa, ja vaikka useimpien reserviläisten mielestä se saattaa kuulua asiaan, mielestäni tarpeettoman moni keskeyttää juurikin niiden ensimmäisten päivien aikana. Viestimällä heille ja tukemalla heitä tehokkaammin uskon, että keskeyttävien määrä olisi alhaisempi. Ja se ensimmäinen tuki siinä tilanteessa löytyy erittäin monelle alokkaalle tänä päivänä juuri verkosta ja sosiaalisesta mediasta: varusmiespalveluksesta hankitaan tietoa ensisijaisesti nykyisin juurikin somesta ja tubettajilta, ja vasta sitten Varusmies-kirjasta tai alokasliitteestä. Se on paitsi haaste meille alokasliitteen tekijöille, myös ennen kaikkea alokkaiden käytännön palvelusasennetta huimasti määrittävä tekijä. Miten voimme vaikuttaa siihen, minkä mielikuvan palveluksesta tulevat alokkaat ennen palvelusta saavat? Tulisiko puolustusvoimien aloittaa kenties oma intissä-videoblogi, jos Varusmies-kirjasta ei siihen tarkoitukseen ole?

Mielestäni vastaus on selkeästi ei. Syy sille, miksi moni alokas etsii vastauksia juurikin tubettajilta ja muilta some-persoonilta, on tarinoiden aitous. Jos puolustusvoimien tornilogolla aletaan tehdä videoblogia alokkaan elämästä, ei siihen suhtauduta aitona kokemuksena intistä. Eivät alokkaat etsi puolustusvoimien kokemuksia intistä, vaan ihmisten kokemuksia intistä. Ennen vanhaan kokemuksia vain etsittiin isoveljiltä tai kaverin kaverilta – tilanne ei ole muuttunut, kaverin kaverin tilalle on vain tullut tubettaja kameran takana.

Oman videoblogin perustamisen sijasta alokasviestinnän huomion kohteeksi tulisikin asettaa juuri positiivisten palveluskokemusten vahvistaminen: saamalla kaikille varusmiehille mahdollisimman paljon positiivisia inttikokemuksia, paranee palveluksen maine ja samalla tulevien alokkaiden asenne – noidankehämaisesti siis kaikki tahot hyötyvät. Sen, kuka keskeyttää ja kuka ei, ratkaisee kuitenkin pohjimmiltaan juuri alokkaan asenne, ja asenten kohottamisen tulisi mielestäni olla prioriteettilistalla nykyistä korkeammalla – jollei jopa aivan korkeimpana.