Yksityisyys katoaa kasarmilla

Merkittävin ero siviilin ja armeijan arjessa on oma rauha ja yksityisyys. Saman huoneen jakaminen muiden kanssa tarkoittaa sitä, että asiat on hoidettava yhteisten pelisääntöjen mukaan eikä itse haluamallaan tavalla. Kaikki on siisteydestä unen saantiin asti riippuvaista muistakin kuin omasta itsestä.

Vaikka yksikössä on säännöllisesti vapaa-aikaa, ei se tarkoita samanlaista vapautta kuin kotona. On määrätty rajat, joiden sisällä täytyy pysyä, asiat, joita on sallittua tehdä sekä varustus, jota on pidettävä päällä. Päiväpeittoa ei voi ottaa pois sängystä ennen iltatoimia ja tuvan oven on oltava aina auki. Edes nukkua ei voi silloin kuin huvittaa – heräämisestä puhumattakaan.

Henkilöt, jotka eivät ole käyneet armeijaa, saattavat ihmetellä voiko tällaista edes määritellä vapaaksi. Varuskunnan porttien sisällä asuvat varusmiehet kuitenkin tietävät, että vapaa-ajalla voi ottaa rennommin. Voimme liikkua paikasta toiseen omatoimisesti ilman tahtia määräävää johtajaa. Silloin vauhdin ei tarvitse olla "mars" eikä varsinkaan "mars, mars". Vapaa-ajalla varusmies voi irtautua suuremman joukon arjesta tekemällä juuri itselleen mieluisia asioita. Esimerkiksi urheileminen, kirjan lukeminen tai puhelimen käyttäminen on sallittua vapaasti, vaikkakin tietysti aikamääreiden puitteissa.

Olen syönyt, peseytynyt ja vaihtanut vaatteeni muiden nähden nyt 109 päivän ajan. Muutos yksityisyyteen omassa kodissa on valtava. Tähän aikaan on mahtunut myös öisiä heräämisiä toisten aiheuttamaan meteliin, ärsyyntymisiä yhteisissä tiloissa levällään oleviin tavaroihin sekä mielessä kiroamista häiritsevän äänekkään puheen takia. Armeijassa joku on aina vieressä, halusipa niin tai ei. Täällä oppii arvostamaan siviilissä mitättömiltäkin tuntuvia asioita. Kuka olisi uskonut, että suihkusta pyyhe päällä huoneeseensa siirtyminen olisi kullanarvoinen etuoikeus?

Onneksi kaikki varusmiehet kaipaavat joskus omaa tilaa. On ymmärrettävää, että matkan muonituskeskuksesta yksikköön tai sieltä komennuspaikalle haluaa välillä kulkea aivan yksin. Siviilissä olevaa perhettä tai kavereita tavoittaa arkisin vain puhelimen välityksellä, joten sen räpläämistä vapaa-ajalla ei tulisi katsoa pahalla. Itse en ainakaan ole ruutua tuijottaessa ainoastaan puhelimeni vaan tavallaan kaikkien läheisteni kanssa.

Varoitan palvelustovereitani siitä, että tulen tarvitsemaan omaa tilaa jatkossakin. Hakeudun ajoittain omiin oloihini vain siksi, etten kohdistaisi mahdollista huonoa mieltäni teihin. Tiedän ettemme pääse kauemmas toisistamme, mutta kunnioittakaamme toistemme henkilökohtaista tilaa. Sitä ei armeijassa nimittäin helpolla saa.