Vilinää Kainuun prikaatissa

Kainuun prikaati tuli torstaina 2. toukokuuta koululaisten valloittamaksi, kun siellä järjestettiin jo perinteeksi muodostunut koululaisvierailu.

Kello puoli kymmenen aikaan Kainuun prikaatissa riittää jo vilinää, eikä nyt ole kysymyksessä kolmirivissä marssivat varusmiehet, eivätkä armeijan kulkuneuvot. Näiden sijaan Kainuun prikaati vilisee koululaisia ja päiväkotilaisia, jotka ovat tulleet seuraamaan puolustusvoimien toiminnan esittelyä.

–Tässä tapauksessa pääosa koululaisista on tästä läheltä Kajaanista ja Kainuusta, mutta mukana on myös koululaisia Iisalmelta ja Pyhännältä, kertoo tapahtuman isäntänä toimiva ylivääpeli Kari Mankinen. Koululaisia on tästä huolimatta paikalla todella paljon. Siellä täällä pyörii eri ikäisiä lapsia ja nuoria, joita kaikkia puolustusvoimien toiminta ja varsinkin kalusto ja toimintanäytös näyttävät kiinnostavan.

Päivä alkaa kuitenkin VMTK:n eli varusmiestoimikunnan esitelmällä. Esitelmässä esille tuodaan useita usein ennen inttiä monelle epäselviä asioita. Esillä ovat muun muassa syyt puolustusvoimien olemassaololle, puolustusvoimien tehtävät ja kutsuntoihin ja naisten vapaaehtoiseen asepalvelukseen liittyvät seikat.

Erityisesti koululaisia kiinnostaa tieto eri palvelustehtävistä, palvelusaikojen pituudet, sekä erityisesti se millaisen kunnon intti vaatii. Kaikkiin näihin saadaan esitelmän aikana myös vastaukset ja myös omakohtaisia kokemuksia VMTK:n jäseniltä.

Paikalla oli myös varsin nuorta väkeä.

VMTK:lla on muutenkin ollut merkittävä rooli päivän tapahtumien järjestämisessä.

–VMTK:n rooli on ollut muun muassa järjestää tämän päivän aikataulut. Olemme laatineet ne jokaiselle koululle. Meille on tullut tieto milloin mikäkin koulu tulee ja montako henkilöä mistäkin koulusta on tulossa. Meille on annettu kiinteät aikataulut joiden ympärille olemme luoneet jokaiselle ryhmälle omat aikataulut, VMTK:hon kuuluva alikersantti Tiia Moilanen kertoo.

–Me myös järjestimme opastajat näille kouluille ja annoimme heille ohjeistuksen. Meidän kuuluu lisäksi yleisesti valvoa tätä tilaisuutta ja pitää intti tutuksi -infotilaisuuksia, joissa kerromme varusmiespalveluksesta

Moilanen pitää myös koulutuspäivää todella hyvänä keinona nuorille saada tietoa varusmiespalveluksesta.

–Muistan kun itse tulin armeijaan enkä tiennyt mistään mitään. Tulin Kainuun prikaatiin tietämättä täällä mahdollisista palvelustehtävistä mitään. Se ehkä synnytti eräänlaisen paineen, että mitä minä oikeasti täällä haluan tehdä.

– Jos itse olisin nyt yksi näistä koululaisista niin olisin varmasti todella innostunut jo siitä, että pääsen ihan uuteen paikkaan, jonne en välttämättä esimerkiksi terveydentilan tai muun seikan takia muuten pääsisi. Lisäksi täällä saa tänään oikeasti tietoa eri tehtävistä ja mielenkiinto herää. Aidosti tietää vähän, että mitä täällä intissä tehdään ja millainen paikka tämä on yleisesti. Pääsee myös näkemään kalustoa ja kokemaan tavallaan sivusilmällä, että millaista täällä on olla, Moilanen valaisee omista kokemuksistaan.

Moilanen kertoo myös, että päivän tapahtuman järjestäminen on ollut rankka, mutta myös palkitseva kokemus.

–Nyt on menty hieman alimiehityksellä ja on jouduttu tekemään paljon yksin niin silti olemme tiimi ja toistemme tuki ja turva. Tukea on saanut paljon ja hyvä fiilis on vaikka välillä väsyttääkin ja gonahdus on lähellä. Silti työt tehdään ja mennään täysillä.

–On kuitenkin ollut todella mahtavaa. Toivon, että tällaista toimintaa tulee olemaan vielä paljon ja tieto intistä kasvaa suuresti nuorten keskuudessa ja että tietoa on mahdollista saada. Näitä tapahtumia on todella mukava järjestää ja näissä on kiva olla mukana. Tällaista ei koe kuin kerran, Moilanen väläyttää

VMTK:n esitelmästä matka jatkuu Kainuun prikaatin urheilukentälle, jossa on alkamaisillaan toimintaesittely. Esittelyyn osallistuu jääkäreitä ja pioneereja, jotka tukevat esittelytilanteessa kummatkin toistensa toimintaa. Kentällä nähdään demonstraatio miinakentän raivaamisesta, kranaatinheittimien käyttöönottoa ja käyttöä, sekä ryhmän hyökkäystä. Esittelyn lopussa nähdään myös esimerkki taistelijan evakuoinnista ensin toisen taistelijan toimesta ja myöhemmin myös mönkijän avustuksella. Tätä seuraa tietenkin myös haavoittuneen taistelijan ensiapu, kun ollaan päästy suojaiseen paikkaan.

Lisää mielenkiintoa esittelyyn tuo savukranaattien ja pienien räjähteiden käyttö, sekä jääkäreiden aseiden paukkupatruunat. Yleisön seassa onkin näiden varalle sotilaspoliiseja jakamassa koululaisille korvatulppia.

Sotilaspoliisit valvoivat järjestystä ja jakoivat korvatulppia toimintaesittelyssä.

Toimintanäytöksen jälkeen koululaisten kierros jatkuu kohti varusmiesten tupien esittelyä. Esittelyssä kerrotaan muun muassa siitä miten tuvissa eletään, kuinka kaikki tavara pitää saada mahtumaan kaappiin ja miten esimerkiksi sänky tulisi pedata. Osa koululaisista kommentoikin jo, että osa esimerkkituvan sängyistä ovat huonosti pedattuja.

Tupiin tutustumisen lisäksi koululaisille esitellään varusteliiviä eli tutummin tetsaria ja sen eri taskujen merkityksiä. Lisäksi koululaiset saavat mahdollisuuden testata tetsareita ja kypäriä päälleen. Näitä kokeillessaan osa koululaisista ihmettelee varustuksen painoa, joka ei kuitenkaan näytä olevan kenellekään ylitsepääsemättömän raskas. Osa opettajistakin rohkaistuu kokeilemaan varustusta ja välittömästi saa kuulla kommenttia siitä, kuinka varustus on nykyisin turhan kevyt.

Neljäntenä paikkana koululaiset pääsevät tutustumaan puolustusvoimien, Kainuun rajavartioston ja Kainuun pelastuslaitoksen kalustoon. Eniten huomiota osakseen saa rajavartioston mukanaan tuoma nelijalkainen rajavartija, eli yksi rajavartioston koirista. Kainuun pelastuslaitokselta paikalla oli kaksi paloautoa, joiden kalustoa palomiehet esittelivät kiinnostuneille laajasti.

Puolustusvoimien kalustoa löytyi myös suurehko määrä. Eräällä pöydällä oli esillä useita eri puolustusvoimissa käytössä olevia aseita, kuten kaksi eri RK-mallia, konekivääreitä ja tarkkuuskivääri. Lisäksi viereisessä teltassa oli mahdollisuus kokeilla simulaattorin avulla ilmatorjuntakonekiväärillä ampumista, mikä näkyi kiinnostavan erityisesti nuorimpia paikalla olevia poikia. Puolustusvoimilta esillä oli myös useita eri ajoneuvoja, kuten telavaunuja.

Rajavartiolaitoksen rajakoira sai paljon koululaisten huomiota Kainuussa.

Tämän jälkeen koululaiset pääsivät vielä tutustumaan sotilaskotiin ja sen valikoimaan, johon kierros päättyi. Näin saatiin päätökseen perinteeksi kehittynyt tapahtuma, josta on saatu Mankisen mukaan aina varsin positiivista palautetta.

–Perinne lähtenyt siitä, että intti tutuksi -hanke joka koskee koko puolustusvoimia on toiminut käynnistävänä tekijänä. Eri joukko-osastot, aluetoimistot ja muut on velvoitettu toteuttamaan tätä hanketta. Yhtenä hankkeen tapahtumista ovat koululaisvierailut, joista yhtä tänään toteutetaan, Mankinen selventää.

Tapahtumalla pyritään Mankisen mukaan tekemään puolustusvoimia tutuksi ja luomaan myönteistä maanpuolustustahtoa. Lisäksi pyritään luomaan muita myönteisiä mielikuvia puolustusvoimista. Lisäksi sellaiset ihmiset, jotka ovat menossa armeijaan pääsevät näkemään ennakolta jo mitä varuskunnan aitojen sisäpuolella tapahtuu. Tämä voi mahdollisesti jopa madaltaa kynnystä palvelukseen tulemiseen ja vähentää jännitystä inttiä kohtaan.

–Parasta on se, että näkee kuinka ihmiset ovat mielellään tulleet tänne ja kokee, ettei ole turhaan tällaista tapahtumaa muodostanut. Lisäksi on mukavaa kun saa positiivista palautetta ja sitä kautta kokee, että tapahtuma oli hyödyllinen ja ihmisille jäi siitä positiivisia mielikuvia, mihin tällä tapahtumalla tähdätäänkin, Mankinen väläyttää.

Tarkkaa lukua siitä montako kertaa tapahtuma on järjestetty Kainuun prikaatissa Mankinen ei muista.

–Tätä voisi sanoa jo eräänlaiseksi perinteeksi ja myös ensi toukokuussa tullaan järjestämään samanlainen tapahtuma, hän kuitenkin selventää samaan hengenvetoon.

Varusmiehet esittelivät koululaisille käytössä olevia aseita.
 

Näköislehdet