Varusmieskin tarvitsee tietoa

Joulukuussa tulee kuluneeksi 25 vuotta Neuvostoliiton hajoamisesta. Neljännesvuosisadan aikana Suomen merkittävin ulkopoliittinen ratkaisu on ollut Euroopan unionin jäsenyys. Kylmän sodan päätyttyä jäsenyyshakemuksen kanssa ei aikailtu; se lähti matkaan jo maaliskuussa 1992. Sen sijaan eräs toinen jäsenyyshakemus on antanut odottaa itseään noista päivistä saakka.

Nato-jäsenyyden valmistelut etenivät ripeästi. Rauhankumppanuus alkoi 1994. Rauhanturvalaki mahdollisti Naton operaatioihin osallistumisen vuodesta 1995 alkaen. Kaksi vuotta myöhemmin Suomella oli jo Nato-edustusto Brysselissä. Alkuvuodesta 1996 Nato tiedusteli Suomen jäsenyyshalukkuutta. Suomi kiitteli yhteistyötä, mutta ei pitänyt jäsenyyttä ajankohtaisena.

Taustalla vaikutti pääministeri Lipposen Nato-optio, jonka mukaan Suomi harkitsisi jäsenyyttä, mikäli sen turvallisuustilanteessa tapahtuisi muutoksia. Nato-optio kummittelee Suomen politiikassa edelleen. Sipilän hallitusohjelman mukaan "Suomi ylläpitää mahdollisuutta hakea Nato-jäsenyyttä."

Päättäjien epävarmuus Suomen tulevasta suunnasta näkyy myös varusmiespalveluksessa. Puolustusvoimien henkilökunta tuntuu eduskunnasta tulleen selkeän kannan puuttuessa välttelevän Nato-kysymystä. Aina kun joku on oman varusmieskoulutukseni aikana rohjennut kysyä Suomen puolustuspolitiikan tulevaisuudesta, on vastaus ollut sama. Suomen puolustus nojaa yleisen asevelvollisuuden mahdollistamaan alueelliseen puolustukseen. Kaikki saamamme koulutus tukee kuulemma alueellisen puolustuksen mallia.

Itse toivoisin, että varusmiehiä pidettäisiin ajan tasalla Suomen turvallisuuspoliittisesta keskustelusta. Näin jo palveluksen aikana pystyisi paremmin varautumaan puolustusratkaisussa mahdollisesti tehtäviin muutoksiin.

Varusmiehillä on itselläänkin mahdollisuus seurata turvallisuuspoliittista päätöksentekoa, mutta näkisin silti mielelläni puolustusvoimien johtamaa keskustelua ja tiedonvälitystä aiheesta. Puolustusvoimien tehtävä ei ole sekaantua politiikkaan, mutta mikään ei estä perhdyttämästä varusmiehiä ajankohtaisiin kysymyksiin.

Tämä olisi helposti toteutettavissa esimerkiksi peruskoulutuskauden oppitunneilla. Nykyisellään harvat turvallisuuspoliittiset oppitunnit käsittelevät laajimmillaankin vain Suomen geopoliittista sijaintia. Tulevaisuudenkuvasta ja valmisteilla olevista päätöksistä ei kerrota lainkaan. Huomattavan moni palvelustoverini kokisi varmasti palveluksensa mielekkäämpänä, jos alueellisesta puolustuksen lisäksi varusmieskoulutuksen oppitunneilla pohdittaisiin realistisesti tulevaisuuden turvallisuusnäkymiä ja haasteita.

Nato-kysymys tulee hallitsemaan Suomen turvallisuuspoliittista keskustelua jatkossakin. Varusmiesten tulisi olla tietoisia siitä, miten Suomen tulevat turvallisuuspoliittiset päätökset, tai niiden päättämättä jättäminen, vaikuttavat reservissä olevaan asevelvolliseen. Tuleeko Suomen puolustus nojaamaan jatkossakin alueelliseen puolustukseen vai odotetaanko reserviläisen sopeutuvan johonkin uuteen puolustusratkaisuun?

Tätä kysymystä pallottelevat tutkijat, toimittajat ja päättäjät. Suomen puolustusta voidaan lähteä kehittämään moneen suuntaan. Siksi tarve ennakkoida ratkaisujen seurauksia on suuri. Erityisen merkittävästi puolustuspoliittiset päätökset vaikuttavat asevelvollisiin. Parhaiten heitä voi valmistaa tulevaisuuden muutoksiin varusmiespalveluksen aikana.