Varuskunnissa ei ole B-luokan töitä
Kirjoittaja myöntää, ettei itsekään välttämättä tunnista kaikkea kasarmialueen näkymätöntä työtä.
Kunnioituksella ja sen vaatimisella on puolustusvoimissa pitkät perinteet. Kenraalikuntaa kunnioittaa jokaikinen. Yksiköissä toimivaa kantahenkilökuntaa varusmiehet katsovat joskus hiukan salaa ylöspäin. Jopa upseerikokelaan tai alikersantin natsoilla voi päästä kunnioituksen kohteeksi. Voisikin luulla, että arvonanto ja kunnioitus iskostuvat viimeistään varusmiespalveluksessa jokaisen takaraivoon. Kaikille kumarruksia ei kuitenkaan riitä.
Kasarmialueella tehdään paljon työtä, jota ei osata arvostaa tarpeeksi.
Ilmiötä voi todistaa varusvarastolla. Viikosta toiseen työntekijät vaihtavat likaiset ja rikkinäiset varusteet ja mahdollistavat näin jokaiselle turvalliset palvelusolosuhteet. Tuntemattomaan sotilaan Mäkilään, saitaan ja itsepäiseen talousaliupseeriin verrattuna asiakaspalvelu on yleensä toista maata. Varusmiehet mainitsevat varusvaraston työntekijät silti usein vain rikkinäistä nappia tai muuta varusteongelmaa kirotessa.
Muonituskeskuksen enkelit tekevät pitkiä päiviä tiskivuorten ja nirsojen varusmiesten keskellä – ilman sädekehää. Palkka ei huimaa päätä, mutta varusmiesten vatsat täyttyvät vuoden jokaikisenä päivänä. Sotilaskodeissa munkkeja myydään uutterasti vapaaehtoisvoimin. Myönnän, etten itsekään välttämättä tunnista kaikkea kasarmialueen ”näkymätöntä työtä”.
Tiettyjen töiden kunnioituksen puute ei ole ilmiönä täysin kummallinen – samaa tapahtuu siviilissäkin. Siivoojat ja kassamyyjät ovat arvohierarkiassa kaukana lääkäreiden ja lakimiesten alapuolella. Varuskunnissa samat asenteet voivat kohdistua esimerkiksi muonituskeskuksen tai varusvaraston työntekijöihin. Ilman heitä varusmiespalvelus ei kuitenkaan olisi millään lailla mahdollinen – NBA-koripalloilija Kevin Durantin sanoin he ovat ”oikeita MVP:itä”, varuskunta-alueen arvokkaimpia pelaajia.
Kun seuraavan kerran kiität muonituskeskuksen työntekijää ruoan jälkeen, älä tee sitä vain alikersantin käskystä. Tee se, koska todella arvostat hänen työpanostaan. B-luokan töitä ei varuskunta-alueella ole.