Vaikuttava jysäyttäjä Etelä-Koreasta

Marraskuun vaikuttamisharjoitus oli maavoimien vuoden suurin sotaharjoitus. Sitä seuraamassa olleiden päättäjien katseet kääntyivät varusmiesten suoriutumisesta järeään vierailijaan, sillä puolustusvoimat ampui etelä-korealaisella tykillä selvittääkseen, kannattaako se hankkia.

Suojatkaa kuulonne! Käsky tulee tarpeeseen, sillä kohta jysähtää. Tällä kertaa pamaus ei kuitenkaan tule rynnäkkökiväärin piipusta, kuten puolustusvoimien harjoitusammunnoissa yleensä. Rovajärven ampuma-alueelle on tuotu testattavaksi K9 Thunder -telatykki Etelä-Koreasta saakka.

Massiivisen tykin ohjaamosta ammutaan ensin yksi ja sitten kaksi perättäistä laukausta Lapin erämaahan. Jos kyseessä olisi oikea sotatilanne, tykin miehistöllä olisi seuraavaksi kiire ajaa pois. Mikäli vihollisella on käytössään tutkajärjestelmä, pystyy se selvittämään nopeasti paikan, josta K9:n kokoisella tykillä on ammuttu.

Tykistön tarkastaja, eversti Pasi Pasivirta kertoo, että K9 on moderni 155 millimetrin panssarihaupitsi. Sillä pystyy ampumaan yli 40 kilometrin päähän. Tykki on etelä-korealaisen Hanwha Techwin -yhtiön eli entisen Samsung Techwinin suunnittelema, ja ollut maan asevoimien käytössä vuodesta 1999 saakka.

Puolustusvoimat harkitsee useiden käytettyjen K9-tykkien hankkimista Etelä-Koreasta 2020-luvulla vanhenevan kaluston korvaamiseksi. Käytettyä kalustoa ei olla ostamassa ensimmäistä kertaa, sillä esimerkiksi vuonna 2014 puolustusvoimat solmi sopimuksen käytetyistä Leopard-taistelupanssarivaunuista Hollannin kanssa. Uutuudenkiiltävyyttä tärkeämpää onkin Suomen tarpeisiin vastaaminen.

– K9 on varusmieskoulutukseen suunniteltu järjestelmä, ja sopii hyvin tehtäviin, joita olemme kuvitelleet sille tulevan, Pasivirta toteaa.

Yleensä tykillä operoi viiden hengen miehistö, mutta Suomessa käyttöä on toistaiseksi koulutettu vain nelihenkiselle miehistölle. Rovajärven testeissä suomalainen miehistö sai aikaan hyviä tuloksia haastavissa talviolosuhteissa.

Tästä huolimatta K9-tykki ei Pasivirran mukaan ole ainoa vaihtoehto, jonka hankkimista harkitaan.

– Tästä oli tietopyyntökysely käynnissä vuonna 2015, ja silloin saimme toistakymmentä vastausta potentiaalisilta toimittajilta, esimerkiksi Ruotsista.

 

Tällä kertaa miehistön ei tarvitse kiirehtiä vihollistutkien ulottumattomiin, vaan tykki voidaan ohjata huoletta arvovaltaisen yleisön silmäiltäväksi. Paikalla on maavoimien komentaja, everstejä, ministereitä sekä ulkomaisten asevoimien edustajia. He ovat tulleet seuraamaan maavoimien vaikuttamisharjoituksen loppuammuntoja.

Marraskuun lopussa Rovajärvellä järjestetty kymmenpäiväinen vaikuttamisharjoitus oli puolustusvoimien vuoden suurin kokonaistulenkäytön ja johtamisen harjoitus. Erityisesti harjoiteltiin kokonaistulenkäyttöä suurella joukolla sotilaita. Etelä-Koreasta saadun tykin testaaminen sopi hyvin harjoituksen tarkoitukseen.

Maavoimien esikunnassa työskentelevän everstiluutnantti Mika Taurun mukaan sotilaskielessä vaikuttaminen tarkoittaa kohteen eli vihollisen olotilassa aikaansaatua muutosta. K9-tykki on yksi hyvä keino tehostaa viholliseen suunnattua vaikuttamista.

Harjoitukseen osallistuneille varusmiehille ja reserviläisille, joita oli yhteensä noin 3 550, telatykki jäi etäiseksi. Sen käyttöä koulutettiin vain henkilökunnalle varusmiesten keskittyessä tavanomaisempien tehtävien harjoitteluun.

Oppilaskorpraali Leevi Vähämaa Porin prikaatista Säkylästä harjoitteli Rovajärvellä viestimiehen tehtäviä talvisessa toimintaympäristössä.

– Paljolti olemme perustaneet viestiasemia, ja vastanneet siitä, että viestit menevät perille suunnitelmien mukaan. Viestikelojen vetäminen metsässä luonnollisesti kuuluu asiaan, Vähämaa toteaa.

Vaikuttamisharjoituksessa muodostettiin joukkueita, joissa toimi varusmiehiä eri joukko-osastoissa. Tämän tarkoituksena oli harjoitella taistelijoiden ja johtajien yhteistoimintaa poikkeavissa kokoonpanoissa. Vähämaa kuului koko harjoituksen ajan Panssariprikaatin komentoon alistettuun osastoon.

– Olemme heidän panssariviestikomppaniansa kanssa turvanneet tykistön tarvitsemat viestiyhteydet. Henkilökunnalta olemme saaneet vaihtelevaa palautetta. Välillä on kehuttu, mutta on myös ollut ongelmia niinkin perusasioissa kuin aikamääreisiin ehtimisessä, Vähämaa kertoo.

Everstiluutnantti Tauru on kuitenkin tyytyväinen harjoitukseen kokonaisuutena. Mukana oli taistelijoita kaikista maavoimien joukko-osastoista, Uudenmaan prikaatista sekä Ruotsista.

Ammuntoja toteutettiin jokaisena päivänä, mikä osaltaan mahdollisti realistisen kokonaiskuvan saamisen. Varusmiesten harjoituttamisen lisäksi maavoimat halusi myös testata erityisesti palkatun henkilöstön osaamista suurilla joukoilla toimittaessa.

– Täällä nähdyn kehityksen perusteella harjoitukselle on ollut selkeästi tarvetta, Tauru sanoo.

Erityistä kiitosta Tauru antaa 31 hengen ruotsalaiselle tykistötiedustelujoukkueelle. Ruotsalaiset osallistuivat harjoitukseen osana maiden välistä Fise-yhteistyötä.

– Ruotsalaiset ovat muun muassa johtaneet meidän tultamme ja käyttäneet omia tutkajärjestelmiään. Yhteistyöstä saatiin hyviä kokemuksia, Tauru valaisee.

 

syksyn vaikuttamisharjoitus on ollut ja mennyt, mutta K9:n suhteen päättäjillä riittää vielä pähkäiltävää. Hankitaanko tykki vai ei?

Rovajärvellä saatuihin kokemuksiin ollaan tyytyväisiä, mutta hankintaan vaikuttavat muutkin seikat. Lopullisen päätöksen tekee aikanaan puolustusministeriö. Puolustusministeri Jussi Niinistö (ps.) uskoo, että päätös saadaan aikaan ensi vuoden aikana, mahdollisesti jo keväällä. Hän kuitenkin muistuttaa, että kaupasta on turhan ennenaikaista lähteä spekuloimaan.

– Mikään ei ole vielä varmaa. Tässä on vielä hinta- ja kappalemääräneuvottelut käynnissä, Niinistö kommentoi Rovajärvellä.

Loppupeleissä kustannuskysymys tulee olemaan avainasemassa. Tykistön tarkastaja Pasivirta ei paljasta tarkempaa tietoa etelä-korealaisten kanssa käydyistä hintakeskusteluista, mutta kertoo mahdollisen kaupan maksavan Suomelle joka tapauksessa yli sata miljoonaa euroa.

 

Näköislehdet