Yhteydenotot Uudenmaan aluetoimiston asiakaspalveluun jatkavat kasvuaan
Vuosipäivän kunniaksi järjestetyssä tilaisuudessa puitiin asevelvollisuuskäytäntöjä ja aluetoimiston roolia suhteessa niihin.
Uudenmaan aluetoimiston vuosipäiväjuhlaa vietettiin 14. helmikuuta Santahamina-talolla Helsingissä. Tilaisuuden avasi Kaartin jääkärirykmentin komentaja, eversti Petteri Tervonen. Puheessaan hän kertoi Kaartin jääkärirykmentin roolista puolustusvoimissa.
– Vastaamme kantakaupungin lisäksi koko Uudenmaan maanpuolustuksellisista tehtävistä yhdessä muiden viranomaisten kanssa, Tervonen kertoi.
Tervonen painotti, että varusmiespalvelus on vahvan kehityksen kohteena esimerkkinä uusi Koulutus 2020 -ohjelma. Merkillepantavaksi Tervonen nosti naisten vapaaehtoista asepalvelusta suorittavien määrän.
– Nyt aloittaneessa 1/20 saapumiserässä yli 10% on naisia täällä meillä Kaartin jääkärirykmentissä, Tervonen totesi.
Hallitusohjelman mukaisesti Suomeen ollaan perustamassa parlamentaarista komiteaa pohtimaan asevelvollisuuden kehittämistä.
– Puolustusvoimat on valmiita siihen keskusteluun toivoen kuitenkin vahvaa kehittää otetta, Tervonen korosti.
Tervonen pitää itse tärkeinä kutsunnoissa olevia vahvoja perinteitä. Hän on kuitenkin avoin myös uusille.
– Haluaisin säilyttää vahvat perinteet kutsunnoissa, mutta kuuntelisin asevelvollisia tarkalla korvalla. Ainakin kokeiluille on tilaa, Tervonen pohti.
Kaartin soittokunnan Vaski5 kokoonpano oli paikalla viihdyttämässä vuosijuhlapäivän vieraita.
Uudenmaan aluetoimiston päällikkö, everstiluutnantti Vesa Sundqvist piti katsauksen aluetoimiston toiminnasta. Asiakaspalvelun volyymit ovat jatkaneet kasvuaan vuonna 2019 yli 33 000 yhteydenotolla. Yli puolet kaikista yhteydenotoista tulee sähköpostitse.
– Asiakaspalvelun yhteydenotoissa on nähty jälleen kasvua vuonna 2019. Kehitys näyttää samalta myös tänä vuonna, Sundqvist tähdentää.
Uudenmaan aluetoimisto on pyrkinyt viime vuosina kehittämään palveluitansa asiakaslähtöisesti. Esimerkiksi asiakaspalvelu pidettiin auki läpi joulun välipäivien, jotta tammikuun alussa varusmiespalveluksen aloittavat asevelvolliset saavat hoidettuaan asioitaan, vaikka sitten aivan viime tingassa.
– Haluamme varmistaa ettei varusmiespalveluksen suorittaminen ole ainakaan täältä päästä kiinni, Sundqvist alleviivasi.
Viime vuonna Uudenmaan aluetoimiston järjestämissä kutsunnoissa noin 74% määrättiin suoraan palvelukseen.
– Vaikka kyseinen luku ehkä vähän laahaa, vapaaehtoiset naiset kompensoivat tällä hetkellä riittävästi ja siltä näyttää jatkossakin ainakin muutaman seuraavan vuoden ajan, Sundqvist sanoi.
Sundqvistin mukaan enemmän vapaaehtoisia naisia kaivataan jatkossakin.
– Toivon ja uskon, että nyt maaliskuun ensimmäisenä päivänä sulkeutuva tämän vuoden haku naisten vapaaehtoiseen asepalvelukseen rikkoo taas hakijamäärä ennätyksiä, Sundqvist painotti.
Tilaisuudessa juhlaesitelmän piti Helsingin kaupungin pelastuslaitoksen vss-suunnittelija Jari J. Markkanen väestönsuojelun historiasta ja nykytilanteesta. Lisäksi tilaisuudessa palkittiin ansioituneita reserviläisiä.