Kouvolassa varttuneen Parosen nuoruuden unelmissa ei ollut akateeminen työ terrorismin parissa. Vaikkei hän nuorena pitänyt itseään hyvin lahjakkaana opiskelijana, historia ja yhteiskuntaoppi kiinnostivat kouluaineista eniten. Moni sanoo, että sotilaat syntyvät sotilasperheisiin – Paroselle näin ei kuitenkaan käynyt.
– Varhaisessa teini-iässä koin, että sotilasura kiinnostaisi. Vaihtoehtoja oli todellisuudessa kolme: pappi, kokki tai sotilas, hän kertoo.
Vaikka baby back ribsien grillaus luonnistuu upseerilta hienosti, ei hän kokenut kokkausta elämäntyökseen. Kiinnostus kriisinhallintaan ja suoraselkäinen kotiympäristö johdattivat lopulta sotilasuralle.
Varusmiesaikansa tuleva tutkijaupseeri palveli Porin prikaatin kansainvälisissä valmiusjoukoissa vuosina 2002–2003, jonka jälkeen hän haki kadetiksi MPKK:lle. Valmistuttuaan maavoimalinjalta yliluutnantiksi Paronen aloitti virkauransa kouluttajana, mutta yllättäen tutkimustyö vei mukanaan.
– En täysin vierastanut akateemista työtä, mutta kyllä se erikoiselta tuntui kadiksen alussa. Pidin sotilaan ammattia pikemminkin käytännönläheisenä työnä. Pro gradun myötä mielenkiinto sotataitoa ja etenkin jihadismia kohtaan syttyikin, MPKK:lla sotahistoriaan syventynyt Paronen kertoo.
Sotatieteiden tohtoriksi Paronen väitteli 19. toukokuuta. Nykyään leijonanosa työajasta kuluu vuonna 2017 julkaistavan Isis-tutkimuksen parissa, mutta mediakin juoksuttaa upseeria aika ajoittain.
– Joskus pystyn kolmeksi päiväksi sulkeutumaan kammiooni ja kirjoittamaan. Välillä on taas ihan täyttä lentoa, kun joku räjäyttää itsensä maailmalla. Media kaipaa asiantuntemusta: ehkä 20–30 prosenttia työtunneista laitan siihen.
Nyt kun Isis menettää alueitaan Irakissa ja Syyriassa, turvautuu se Parosen mukaan vääjäämättä ideologiseen liikkeeseensä. Terroristijärjestö muistaa menneisyytensä maanalaisena rikollisorganisaationa ja osaa tarvittaessa palata samalle tasolle. Mitä voimakkaammin keskusjohto ja alueelliset toimijat ovat lännen iskujen kohteena, sitä enemmän Isis turvautuu ideologiansa mahtiin.
– Viesti välittyy sosiaalisissa verkostoissa. Radikaalit pelaavat jalkapalloa viikonloppuna vaikkapa Lontoossa ja keskustelevat sitä kuinka amerikkalaiset pommittavat naisia ja lapsia Rakkassa. Matsin jälkeen he lähtevät taas omille teilleen.
Muun muassa 9/11 terrori-iskun toteuttanut Al-Qaida ja nykyään näkyvämpi Isis jakavat periaatteessa saman ajatuksen siitä kuinka jonain päivänä maailmaa hallitaan sharia-lain keinoin. Terroristijärjestöillä on kuitenkin eroavaisuuksia, jotka vaikuttavat niiden rekrytointipuheisiin.
Al-Qaidan edesmennyt johtaja, Osama bin Laden ei Parosen mukaan koskaan odottanut, että edellytykset kalifaatin muodostamiseen olisivat olemassa hänen elinaikanaan. Isis sen sijaan perusti valtionsa heti kyetessään siihen vuoden 2014 kesällä.
– Isisille valtio on keskeinen elementti, jonka myötä heistä on tullut hyvin apokalyptinen toimija. Kalifaatti odottaa kuin kuuta nousevaa, että kohta syttyy maailmojen välinen sota ja taivaasta saapuu pelastajahahmo Mahdi, joka johtaa islamilaiset armeijat voittoon. Al-Qaidalla ei ole samanlaista retoriikkaa, Paronen valottaa.
Mutta uskooko Isisin korkein johto oikeasti näihin tarinoihin? Parosen mukaan viitteitä molempiin suuntiin on. Yksi niistä löytyy terroristijärjestön varhaisimmilta ajoilta, ennen 2010-lukua.
– Isisin korkein johto uskoi Mahdin saapuvan maan päälle hetkenä minä hyvänsä. Tämän takia he käskivät rakentaa saarnastuoleja moskeijoihin, joiden läheisyydessä Isin toiminta oli aktiivista. Tuoleja ei saanut käyttää kukaan muu kuin Mahdi: maailmanloppu oli käsillä.
Toisaalta Isisin korkeimmassa johdossa on myös Sadam Husseinin hallinnon aikaisia opportunisteja, joille ideologia voi olla vähempimerkityksinen, Paronen toteaa.
– En tiedä mikä on koko totuus vai löytyykö se sieltä keskeltä. Tämä on silti hyvin kiinnostava pohdinnan aihe.
Tutkijaupseeri kertoo innokkaasti työstään ja myöntää sen tulevan monesti kotiin asti. Kirja tarttuu käteen kotisohvallakin, mutta Parosta se ei häiritse.
– Teen vain sitä mistä tykkään. Ei lukemisesta irti pääse, mutta ei sitä unohtaa haluakaan, hän naurahtaa.
Paronen muistuttaa, että ajatusten täytyy kuitenkin joskus levätä. Hänen kohdallaan SM-tason voimanosto vapauttaa mielen tutkimustyöstä.
– Harkitsin pienenä voimailua tai lentopalloa: 171 senttimetrin pituisena valinta ei toisaalta ollut vaikea. Voimanostossa ei ole varaa selittelyille: voima on absoluuttista, sitä joko on tai ei, rauta nousee tai ei nouse. Lajin yksinkertaisuus viehättää minua pienestä asti, 160 kiloa penkistä nostava Paronen kertoo.
