Turhia ohjeitako?
Kirjoittaja on oppinut armeijassa ohjeiden täsmällistä noudattamista
Puolustusvoimat tuottaa käsittämättömän määrän ohje- ja asiakirjoja. Parhaimpana esimerkkinä yleinen palvelusohjesääntö, johon vedotaan, kun lopullisesti hajonnutta miehistöä yritetään pitää ruodussa. Tähän joutuu turvautumaan, kun vanhempi miehistö ei pidä johtajia kunnioitettavina auktoriteetteinä, ja esimerkillä johtamisella ei ole merkitystä.
"Johtakaa esimerkillä", opetetaan johtajakoulutuksessa. Johtajat näyttävät esimerkkiä olemalla sotilaallisia, vaikka kaikki säännöt eivät tuntuisi järkeviltä tai oleellisilta, jos verrataan siviilimaailmaan. Johtajana tottuu kuulemaan, kuinka tämäkin ohjeistus on aivan turha ja siviilimaailmassa menisin sanomaan miksi tällaista edes tehdään. Kuka oikeuttaa johtajia kuuntelemaan miehistön kritisointia nykyisistä ohjeistuksista?
Kohta reserviin siirtyvä vanhempi miehistö kohtaa 8,5 kuukauden palveluksen jälkeen siviilielämän ja kohtaa siellä uudenlaisia ohjeita. Erona elämään armeijassa onkin jatkuva epävarmuus siitä, että niiden noudattamatta jättäminen voi johtaa elämää suurempiin sanktioihin toisin kuin valtion palveluksessa. Täällä voi taistella niskuroimalla järjestelmää vastaan, mutta et todennäköisesti tule saamaan siitä muutamaa poistumiskieltopäivää suurempaa rangaistusta.
Toisaalta turhautuminen omasta mielestä turhiin sääntöihin ja ohjeistuksiin on inhimillistä. Ystäväni tietävät kuinka paljon itse turhauduin, kun oppilaspäällikkönä sain tuhat ja yksi eri ohjeistusta samasta asiasta.
Toimittajana törmää edellisestä poiketen ohjeistuksien yhteisen linjan puutteeseen. Valokuvaajan kanssa juttukeikoilla saa tasapainoilla sen kanssa mitä saa kuvata ja mitä ei. Kantahenkilökunta ei tahdo nimiään tai kasvojaan kuviin, mutta puolustusvoimien viestinnän ammattilaiset toivovat, että kuvataan kaikkea.
Ohjeistuksien tarkoitus ei ole antaa varusmiehille kritisoitavaa vaan osaltaan opettaa toimimaan kurinalaisesti, jonka tärkeimpänä ilmentymänä voi pitää itsekuria. Vaikka kukaan ei olisi valvomassa, takin hihat voi pitää alhaalla tai kädet poissa taskuista. Jos tähän ei itsekuri riitä, miten voin olettaa johtajana, että nämä taistelijat voivat toimia kurinalaisesti alaisinani, kun pilliin puhalletaan ja joudumme puolustamaan itsenäistä Suomea?