Kaksi viikkoa sitten torstaiaamuna Uudenmaan prikaatin esikuntapäällikkö, komentaja Jörgen Engroos oli lähdössä töihin. Kotiin johtavalle metsätielle oli kaatunut puita yöllä myrskyssä. Apuna oli mönkijä ja vinssi.
Sitten Tammisaaren rannikkopataljoonan komentaja soitti ja kertoi, että oli tapahtunut vakava liikenneonnettomuus. Juna ja pioneerikomppanian varusmiehiä kuljettanut kuorma-auto olivat törmänneet Skogbyssä.
Engroos soitti prikaatin päivystäjälle ja käski kriisiryhmän aktivoitavaksi. Sitten hän soitti Merivoimien esikuntaan ja ilmoitti, että prikaati tarvitsee kaiken saatavilla olevan kriisi- ja viestintäavun.
Engroos lähti ajamaan mönkijällään kohti onnettomuuspaikkaa. Kun hän saapui perille, ensimmäiset ambulanssit ja paloautot olivat jo saapuneet. Muutama siviilikin oli antamassa ensiapua.
Kyseessä oli eniten kuolonuhreja vaatinut palvelusajalla tapahtunut onnettomuus 26 vuoteen.
Useita asioita alkoi tapahtua samanaikaisesti. Kriisihenkilöstö evakuoi potilaat ja selvitti tapahtumat pintapuolisesti. Engroos huolehti, että viranomaisyhteistyö toimii.
Kun tilanne sen mahdollisti, henkilöstö kokosi pioneerit yhteen ja kertoi heille, että oli tapahtunut liikenneonnettomuus, jossa on menehtyneitä. Komppania oli parhaillaan metsäleirillä, josta he olivat olleet ripotellen siirtymässä kohti Syndalenin ampumaratoja.
Metsään oli saapunut myös sotilaspastori ja sosiaalikuraattori sekä akuuttipsykiatrian hoitotiimi Raaseporin sairaalasta. Yksi teltta määrättiin kriisiteltaksi, jonne halukkaat saivat mennä keskustelemaan. Komppania piti hiljaisen hetken. Pian joukko päätettiin siirtää varuskuntaan Dragsvikiin niin pian kuin mahdollista.
Syndalenissa oli tapahtumahetkellä muita harjoitusjoukkoja. Harjoitusalueen sotilaskotiin perustettiin kriisikeskus heitä varten.
Myöhemmin Engroos anoi lupaa, että prikaati voisi siirtää virka-apuansa koskevan valmiusvelvoitteen toiselle yksikölle. Tämä onnistui, joten koko prikaati voitiin päästää viikonlopuksi vapaille minimimäärää sotilaspoliiseja lukuun ottamatta. Jokaiselle varusmiehelle jaettiin tiedote, johon oli koottu varusmiesten asuinkuntien kriisituen yhteystiedot. Sotilaslääketieteen keskuksen puhelin päivysti läpi viikonlopun.
Onnettomuuden johdosta kaikissa puolustusvoimien joukko-osastoissa järjestettiiin suruliputus. Kuvassa näkymä Uudenmaan prikaatin keskustorilta.
– Tunnelma ei ollut kovin hyvä junassa kotiin mennessä. Samanlainen se oli kun tuli sunnuntai-iltana takaisin. Olo täällä on kuitenkin nyt aika tavallinen, kertovat varusmiehet Richard Aspling ja Kevin Lindroos sotilaskodin biljardipöydän ääressä.
Myös Engroos ihmetteli, kuinka tavallinen varuskunnan tunnelma jo oli.
– Arki lähti yllättävän hyvin käyntiin. On hienoa, että kaikki palasivat lomilta. Olisin voinut ymmärtää, että joidenkin olisi ollut pakko jäädä pitemmäksi aikaa kotiin. Kriisiapu jota annoimme heti onnettomuuden jälkeen on yksi syy tähän, Engroos pohtii.
Sosiaalikuraattori Jonas Streng haastatteli yksitellen pioneerikomppanian lomilta palaavat varusmiehet yhdessä yksikön päällikön kanssa.
– Kysyimme, kuinka varusmies voi, ja onko hän puhunut viikonloppuna kokemuksistaan. Sitten arvioimme avun tarvetta, Streng kuvailee.
Jo heti onnettomuuden jälkeen pidetyissä kriisiaputilaisuuksissa otettiin nimiä ylös heiltä, jotka olivat todella järkyttyneitä. Heitä Streng oli jo seuraavalla viikolla jututtanut.
Kaikille prikaatin yksiköille on pidetty useita keskustelutilaisuuksia ja hiljaisia hetkiä. Puolitoista viikkoa onnettomuuden jälkeen, ruotsalaisuuden päivänä 6.11. koko prikaati käsitteli asiaa ensimmäistä kertaa yhdessä.
– Samalla on tärkeää saada arkirutiinit jatkumaan, sekin on osa terapiaa. Nyt koko prikaatilla on luvassa barettimarssi. Se on fyysisesti rankka, mutta varmasti auttaa henkistä tokenemista. Piakkoin palaamme toteuttamaan normaalia koulutussuunnitelmaa, Engroos kertoo.
Aspling ja Lindroos eivät tunteneet loukkaantuneita, mutta Lindroosin ystävä ajoi onnettomuusauton perässä tullutta autoa. Lindroos oli jutellut hänen kanssaan viikonloppuna, mutta Lindroos oli sitä mieltä, että myös eteenpäin pääseminen on tärkeää.
Myös sosiaalikuraattori toteaa, että varusmiesten keskinäinen tuki on usein parasta tukea. Hän ja Engroos olivatkin vaikuttuneita siitä, kuinka avoimesti varusmiehet olivat tuvissa keskustelleet ja tukeneet toisiaan.
Komentaja Jörgen Engroos (oik.) oli kiitollinen kriisityön toimivuudesta. Hän peilaa kriisityötä taustalla näkyvään prikaatin kolmiosaiseen mottoon. Sekä sotilas- että siviilipuolen osaaminen oli Engroosin mielestä erittäin sujuvaa ja antoisaa. Yhteenkuuluvuus auttaa komentajan mukaan pitkälle, ja se näkyi onnettomuuden jälkeen sekä varusmiesten tuvissa että henkilökunan keskuudessa. Tulevaisuuteen suuntautuneisuus on tärkeää, mutta samalla apua on rauhassa taattava niille, jotka sitä kaipaavat. Vasemmalla sosiaalikuraattori Jonas Streng.
Puolustusvoimat vaatii jokaiselta joukkoyksiköltä omat toimintaohjeet monenlaisten kriisitilanteiden varalle. Uudenmaan prikaatissa ne ovat aina olleet kattavat, ja yksikössä olikin juuri siirrytty päivitettyyn ohjeistoon. Uuden ohjeiston mukaista kriisityötä oli määrä harjoitella marraskuun puolivälissä.
– Teknisesti ja toiminnallisesti tällaisiin tilanteisiin voi valmistautua hyvinkin tarkasti. Henkisesti taas ei. Tulemme myöhemmin laatimaan raportin koko kriisityöstä, jotta vastaaviin onnettomuuksiin voitaisiin varautua entistä paremmin koko puolustusvoimissa, Engroos kertoo.
Onnettomuustutkinnan valmistumisajasta ei ole vielä tietoa, eivätkä Engroos ja Streng halua spekuloida sen tuloksia.
– Järkevintä on tehdä perusteellinen tutkimus, jonka jälkeen voidaan katsoa, voiko asioille tehdä jotakin, Engroos toteaa.
– Tasoristeyksistä puhuttaessa yksi fakta on se, että varuskunnasta Dragsvikistä harjoitusalueellemme Syndaleniin ei kulje ainuttakaan reittiä, jossa emme joutuisi ajamaan rautatien yli. Toivomme tietenkin, että näin ei olisi, hän jatkaa.
Sotilaskodin varusmieskaksikko ottaa puheeksi saman asian.
– Kriisityöstä voin sanoa, että se on mennyt jopa käsittämättömän hyvin. Asiat toimivat juuri kuten tällaisessa kriisissä toivoisi. Oli myös hienoa nähdä, että kun apua tarvitaan, sitä saadaan, ja millä nopeudella, Engroos kiittelee.
– Yksin tämän hoitaminen olisi todella vaikeaa.
