Suomen suurin tapakoulu

”Armeija kasvattaa pojista miehiä.” Mikäli sivuutamme vanhan sanonnan meemiarvon, löydämme totuuden siemenen tämän kliseen takana.

Ennen palvelukseen astumista monet varusmiesten arkiaskareista kuulostavat erittäin lapsellisilta. Miksi ihmeessä kenenkään tarvitsisi tarkastaa petaamaani sänkyä tai pukemiani vaatteita? Miksi minut ohjataan hammaspesulle sekuntikellon kanssa joka aamu ja ilta? Ensimmäiset palveluspäivät kuitenkin todistavat, että jotkut toisille täysin yksinkertaiset askareet ovat toisille aivan uusia asioita. Asioita, joita oikeasti täytyy harjoitella.

Tuntuu, että useat vanhemmat ovat ulkoistaneet lapsensa tapakasvatuksen valtiolle. Varusmiespalvelus onkin viimeinen tilaisuus kasvattaa pojasta tai tytöstä "kunnon kansalainen", mikäli koulupolku tätä ei vielä ole tehnyt. Noh, yleiseen käsitykseen mallikansalaisuudesta tulee toki suhtautua tietyllä varauksella, eikä sitä kovin useassa tapauksessa voi pitää tavoitetilana.

Mutta mitä asioita sotilaskoulutuksen lisäksi intissä sitten opitaan? Aamu alkaa aamutoimien jälkeen sängyn petaamisella. Tällä monille tuskallisella operaatiolla on yllättävän suuri psykologinen merkitys: kun suoritat päivän ensimmäisen askareen menestyksellisesti, jatkuu tämä toimeliaisuuden kierre koko loppupäivän ajan. Jos sen sijaan jätät päiväpeittosi lojumaan lattialle, voi tämä flegmaattinen asenne heijastua myös muihin päivän tehtäviin.

Käytöksellisistä tekijöistä tärkein on hyvät käytöstavat. Toisen kunnioittaminen huolimatta hänen asemastaan vertaisena, alaisena tai esimiehenä on erittäin arvostettava ja tärkeä taito, jota harjoitellaan intissä jäykän arvohierarkian siivittämänä. Vaikka varuskunnan porttien ulkopuolella pärjää huomattavasti kevyemmillä käytösmaneereilla, saattaa esimerkiksi palvelusajalta päälle jäänyt teitittely toimia joissakin tilanteissa.

Koska sotilaan tulee näyttää sotilaalta, ulkoiseen ilmeeseen panostetaan paljon. Ja hyvä niin, sillä väitän, että ennen ensimmäisiä lomatarkastuksia kovin moni ei esimerkiksi lankkiharjaan ole koskaan koskenut. Myös muutkin pukeutumiseen liittyvät opit, kuten lakin riisuminen sisätiloissa ja päällimmäisten vaatteiden "särmänä" pitäminen ovat hyviä taitoja, joiden noudattamista vaaditaan varsinkin virallisissa tilaisuuksissa.

Henkistä pääomaa korostavassa sivistysyhteiskunnassa monet epärelevanteilta vaikuttavat asiat muodostavatkin yllättävän isoja etulyöntiasemia esimerkiksi työmarkkinoilla. Muun muassa henkilöbrändi rakentuu arvaamattoman pienistä, jopa pinnallisista asioista kuten siististä ulkoasusta sekä kohteliaasta ja rikkaasta verbaalisesta ilmaisusta. Näitä asioita ei usein tietoisesti harjoitella, minkä vuoksi olisikin loistavaa, mikäli varusmiespalveluksen aikana jotain tarttuisi edes puolivahingossa mukaan.

Onneksi vallitseva implisiittinen yhteiskuntasopimus ja kansaa yhdistävä ylpeys armeijan kovuudesta oikeuttavat puolustusvoimat käyttämään pedagogisesti konservatiivisia keinoja asioiden kouluttamisessa. Vaikka Helsingin yliopiston kasvatustieteellinen tiedekunta asiaa ei myöntäisikään, kuri kasvattaa selkärangan varsin tehokkaasti.

Ja kuten tuttu sanonta kuuluu, kun asia on koulutettu, sitä vaaditaan. Vaikka kuriin perustuva käytöstapojen vaatiminen loppuukin reservin auringon noustessa horisontin ylle, varusmiespalveluksen aikana päähän iskostuneet käyttäytymismallit eivät kovin nopeasti häviä.