Sotkussa

Kello on kuusi aamulla. Tahdintoistot eivät vielä kuulu Kainuun prikaatin varuskunnassa, kun sotilaskodin leipurit astuvat varuskunnan porteista sisään.

Viikonloppuisin leipomo on kiinni, joten maanantaiaamuna leipomon puolella aloitetaan nollasta. Taikinakone hyrrää jatkuvasti, kohotusuunit ovat täynnä rullakoita ja rasvakeittimeen syötetään uudet munkit neljän minuutin välein.

– Meillä leivotaan myös tarjottavat voileivät itse. Sämpylät, patongit ja ciabatat valmistuvat siinä missä munkitkin, vakuuttaa leipuri Pirjo Jauhiainen

Kajaanissa sotilaskodin päivä alkaa kahden leipurin voimin. Julia Juntunen on munkinpaistovuorossa ja Pirjo valmistelee taikinoita. He sekoittavat, paistavat ja kuorruttavat leipomossa muutaman tunnin kahdestaan. Muuten sotilaskoti on autio.

Aamukahdeksalta paikalle saapuu muuta palkattua henkilökuntaa: kahvion työntekijöitä, kodinhoitaja ja taloussihteeri. Lisäksi paikalla on tänään myös muutama vapaaehtoinen sisar aamusta alkaen. Vuokko Huittinen ja Riitta Koukkari ovat lähdössä viiden päivän harjoitukseen Vuosankaan ja täyttävät leirikotiin lähteviä sämpylöitä.

– On kyllä kiva lähteä leirille. Saa vähän vaihtelua kotihommiin, Huittinen toteaa hymyillen.

Sisaret kertovat käyvänsä maastoharjoituksissa neljästä viiteen kertaan vuodessa. Viimeisin reissu Vuosankaan oli lokakuun alussa.

Harjoituksissa sisaret eivät yövy teltoissa vaan heillä on käytössään majoitusrakennus saunoineen. Aamupäivät kuluvat syksyisin esimerkiksi marjastaessa, sillä leirikoti aukeaa vasta iltapäiväviideltä.

– Parasta sotilaskotityössä on sisaryhteisö, ja kun näkee, miten onnelliseksi varusmies tulee kahvista ja munkista. Nykynuoret ovat niin kohteliaita ja muistavat aina kiittää, Huittinen kehuu.

Possumunkki, berliininmunkki, munkkipossu. Vaaleanpunaisella pomadalla munkkien kuorruttaminen on käsityötä, jonka leipuri Julia Juntunen taitaa.

 

Hieman ennen yhdeksää sotilaskodin ulko-ovilla on jonoa. Aamukahville pääsyä odottelee niin rakennusmiehiä kuin majureitakin. Sotilaskodin kahvio kuhisee hetken ja hiljenee sitten odottamaan lounastauolla saapuvaa seuraavaa ruuhkanpoikasta.

Keittiön ja leipomon puolella työnteko ei kuitenkaan lakkaa: leipurien ruokatauko on vielä tunnin päässä ja leirille lähtevän osaston auto liikkuu vasta puolen päivän aikoihin. Näissä tiloissa valmistuu 250 000 munkkia vuosittain ja työtahti on sen mukainen.

Monenlaiset koneet auttavat leipureita työssään – muun muassa munkkien pyörittämisen palloiksi hoituu koneavusteisesti. Upouudesta teknologiasta ei kuitenkaan ole kyse:

– Koko kymmenvuotisen työurani täällä ovat nämä koneet olleet auttamassa. Näin taataan tasalaatuisuus ja se, että munkkeja riittää kaikille, Pirjo huikkaa heittäessään taikinapalloa mankelin näköiseen laitteeseen, joka leipoo taikinasta pitkulaisen sämpylän.

Keittiön ovien toisella puolella kahvion aamuvuoron viisi työntekijää täyttävät vitriineitä munkeilla, leivillä ja päivän erikoisella, joka on maanantaisin mansikkakermavaahdolla täytetty croissantti.

Erikoisuudet tuovat mukavaa vaihtelua, mutta perinteiset munkit pitävät pintansa vuodesta toiseen. Kajaanissa munkkeja on nautittu vuodesta 1962, jolloin sotilaskoti aloitti toimintansa ruokasalin laidalla toimineena pisteenä.

– Itse yhdistys perustettiin jo vuotta aikaisemmin. Ennen kuin kaupungissa oli varuskuntaakaan, Kajaanin Sotilaskotiyhdistyksen puheenjohtaja Heli Itkonen valaisee.

Nykyisin yhdistykseen kuuluu 415 jäsentä, joista 15 on miehiä.

– Pikkusisareksi voi liittyä kymmenvuotiaana eikä yläikärajaa ole. Vanhin aktiivisesti vuoroja tekevä sisar on 90-vuotias, Itkonen kertoo.

Itkonen ei ole sotilaskodin jokapäiväistä vakiokalustoa, sillä puheenjohtajana hän on yksi vapaaehtoisista sisarista. Sotilaskotiyhdistyksessä toimiminen on hänelle rakas harrastus, mutta palkkatyössä hän on päivisin muualla.

– Yhteisöllisyys sisarten kesken on tässä hienointa, viidettä kolmevuotiskauttansa yhdistyksen puheenjohtajana toimiva Itkonen ylistää.

Toimistossa sotilaskodin yläkerrassa Kajaanin sotilaskodin kodinhoitaja Marja-Leena Väisänen hoitaa sotilaskodin hallintoa. Hänen vastuullaan ovat palkatut työntekijät, sotilaskodin päivittäinen toiminta sekä yhteydenpito Kainuun prikaatin kanssa.

Väisänen aloitti toimintansa vapaaehtoisena sisarena ja päätyi lopulta kodinhoitajaksi. Tausta vapaaehtoisena sisarena auttaa hahmottamaan sotilaskotityön kokonaisuutena.

– Ei tämä pyörisi ollenkaan ilman sisaria. Kyllä meillä vallitsee syvä keskinäinen kunnioitus sisarien ja henkilökunnan välillä. Toiset saa työstään sotilaskodissa palkkaa ja toiset tekee tätä työtä mielihyvän vuoksi, hän selventää.

Kaikkia sotilaskodille työpanoksensa antavia yhdistää yhteinen päämäärä: tyytyväinen asiakas – hymyilevä varusmies.

Työnsä parhaaksi puoleksi myös Väisänen nimeää juuri asiakkaat.

– Missä muualla olisi näin mukavia ja kiitollisia asiakkaita, hän kysyy.

Perinteistä munkkia ja kahvia tarjoilee kodinhoitaja Marja-Leena Väisänen sotilaskodin sloganin mukaisesti — hymyllä ja sydämellä.

 

Iltapäivällä tapahtuu vuoronvaihto: aamun aloittaneet leipurit lähtevät kotiin ensimmäisinä, kun seuraavana päivänä paistettavat taikinat on tehty valmiiksi kohoamaan. Myös kahvion henkilökunta vaihtuu iltapäiväkahvien aikaan. Sisarista paikalla on vain Itkonen, joka tuli palaveeraamaan kodinhoitajan kanssa.

Päivän aikana kahvilla käy lähinnä varuskunnan henkilökuntaa, mutta viiden jälkeen sisarien saapuessa alkaa varusmiehiäkin näkyä linjastolla.

Sotilaskodin alakerrassa oleva nykyisten varusmiesten ikäinen grilli-pizzeria avaa luukkunsa viideltä. Puoleen tuntiin ei kuulu yhtään asiakasta.

– Harvinaisen hiljaista, tuumii Marja-Leena "Viivi" Hiltunen, joka on ilahduttanut nälkäisiä varusmiehiä grillillä jo parikymmentä vuotta.

Kysyntää grilliruualle varuskunnassa on. Usein M1 -nimellä tunnettavia makkaraperunoita tai Soden paras -suosikkipitsaa on hamuamassa varusmiehiä jonoksi asti. Viivin mukaan erityisesti kasvisruokapäivinä grilli ruuhkautuu.

Lopulta heti varusmiesten vapaa-ajan alettua kuudelta jonossa on viisi varusmiestä.

Nuorin Kajaanin sotilaskodissa työskentelevistä on Katariina Korhonen, joka on syntynyt vuonna, jolloin sotilaskodin grilli aloitti toimintansa. Tänään hän on työvuorossa grillin vieressä alakerran kioskissa.

– Hammasharjaa ja -tahnaa, suihkusaippujaa ja särmäreitä, Korhonen luettelee parhaiten kauppansa tekeviksi tuotteiksi.

Oudointa myytävää tuotetta kysyttäessä hän osoittaa tykkimiehille tuttuja yleistasomittareita sisältävää laatikkoa. Korhoselle ei ole vielä selvinnyt, mihin kummallisia muovipuoliympyröitä oikein käytetään.

Sotilaskotiin Korhonen tuli alunperin kesätyöpestiin kaksi vuotta sitten, mutta viihtyy nyt vihreissä jo toista talvea.

– Opiskelupaikat eivät ole auenneet niin olen sitten jatkanut tässä, hän naurahtaa.

Korhosen mukaan ikäero muiden työntekijöiden tai sisarien kanssa ei juuri näy. Osasta sisarista on tullut hänelle tuttavia, vaikka heillä on kovin erilaiset motiivit työskennellä sotilaskodissa.

– Rahan takia täällä ollaan, Korhonen heittää ja kertoo säästävänsä edessä olevia opiskeluvuosia varten.

Nuoresta iästään huolimatta Katariina Korhonen on viihtynyt sotilaskodin palveluksessa jo puolitoista vuotta.

 

Opiskelupaikkaan tähtäävien varusmiesten iloksi illaksi aukeaa myös sotilaskodin yläkerran kirjasto, jonka tiskillä kirjastonhoitaja Tuukka Närhi selaa kirjaluetteloa.

– Yleensä iltaisin täällä on sisar päivystämässä, mutta tänään kukaan ei päässyt niin minä jäin, Närhi kertoo.

Närhi on ollut kirjastonhoitajana jo seitsemän vuotta, joten hänellä on vankka tietämys varusmiesten suosikkikirjoista. Lajityypeistä suosituimmiksi Närhi mainitsee fantasian ja scifin, sarjakuvat sekä henkilöteokset.

– Kuluvan syksyn ylivoimainen ykkönen on Tuntematon Kimi Räikkönen, jolle on varauksia jonossa useampia. Harvoin yksi kirja nousee näin ylitse muiden, Närhi taustoittaa.

Teoksia kirjaston tummissa hyllyissä on tietokannan mukaan yli 11 000. Valikoimaan pyritään hankkimaan varusmiehiä kiinnostavaa kirjallisuutta ja hankintoja tehdään toiveiden perusteella. Esimerkiksi suosituimpien koulutusalojen pääsykoekirjat ovat varusmiesten saatavilla.

– Jos ei tehdä hankintaa, niin kaukolainaus Kajaanin kaupunginkirjastosta tai Kajaanin ammattikorkeakoulun kirjastosta onnistuu, Närhi lupaa.

Hiljainen kirjasto on monelle varusmiehelle tärkeä paikka rauhoittumiseen. Vaikka kirjojen lainaukset ovat vähentyneet, viihtyvät varusmiehet kirjaston tiloissa yhtä hyvin kuin ennenkin.

Miehiä on vielä toistaiseksi sotilaskodin palveluksessa vähän: Arto Kinnunen on yksi heistä.

 

Illaksi sotilaskotiin saapuneet sisaret ovat vuorossa viidestä yhdeksään. Heidän kanssaan vuorossa on viisi palkattua työntekijää, mutta työtehtävien perusteella ei voi tietää, kuka työstään saa palkkaa ja kuka ei.

Ulla-Maija Tiainen aloitti vapaaehtoisena, kun hänen oma poikansa aloitti armeijan. Sotilaskotityö vei mennessään ja nykyisin hän käy vuoroissa yhdessä miehensä kanssa.

Tänään he ovat vierekkäisillä kassoilla.

– Meidän sisarporukka on yhtä suurta perhettä, Tiainen kommentoi.

Tiskipaikalla Irja Kipeläinen ja Mimmi Rytkönen vetävät täysiä muovikehikkoja tiskikoneen linjalle. He ovat molemmat tulleet sotilaskotiyhdistykseen aikoinaan ystävän houkuttelemana.

– Itse asiassa se ystävä on tässä vieressä, Rytkönen paljastaa Kilpeläiseen viitaten.

Naiset asuvat naapureina ja tulevat vuoroihin aina yhdessä. Sotilaskotiauto hakee heidät kotiovelta ennen vuoroa ja palauttaa sinne illan päätteeksi. Ennen sitä pitää vielä pyyhkiä salin pöydät ja valmistella sotilaskoti seuraavaa päivää varten.

– Iltaisin sotku jätetään semmoiseen kuntoon, että aamuvuoroon tulevien työntekijöiden on mukava tulla tänne, Kilpeläinen valaisee.

Kello tulee yhdeksän ja viimeisetkin varusmiehet vieraineen ovat poistuneet sotilaskodista. Puoli kymmeneen mennessä paikat on siivottu ja työntekijät päättäneet vuoronsa. Valot sammutetaan ja ovet lukitaan. Sotkuun laskeutuu ympäröivää varuskuntaa vastaava hiljaisuus. Lepoaika on alkanut – seuraavana päivänä on taas ilahdutettavana yli tuhat varusmiestä.