Sotilaspoliisitoiminnan ytimessä

Joukko keltaisiin liiveihin pukeutuneita kouluttajia saapuu vähin äänin Helsingissä sijaitsevalle raitiovaunuvarikolle. Illan hämärtyessä kaupunki on hiljainen ja ilmassa on jännityksen tuntua.

Kaartin jääkärirykmentin sotilaspoliisien harjoitus on alkamassa Koskelan raitiovaunuvarikolla. Varikon pimeydestä silmään pistää rivi tyhjiä raitiovaunuja, joista neljä on valjastettu puolustusvoimien käyttöön iltaa varten.

Harjoitusta johtava kapteeni Otso Sutela avaa innostuneena harjoituksen tarkoitusperiä.

– Kyse on Kaartin jääkärirykmentin 2. jääkärikomppanian sotilaspoliisien harjoituksesta, jossa harjoitellaan käytännössä etsintää ja kiinniottoa. Näiden toimintojen harjoittelu on hieman sama kuin vaikka jääkärille hyökkääminen: puhutaan sotilaspoliisitoiminnan ydinasioista, Sutela havainnollistaa.

Rakennetussa ympäristössä harjoitteleminen on sotilaspoliiseille oleellista, sillä Kaartin jääkärirykmentin tehtäviin kuuluu Helsingin ja koko Uudenmaan puolustaminen.

– Helsingissä on paljon raitiovaunuliikennettä, joten myös tämän kaltaisella alustalla on osattava toimia. Harjoituksessa opitut taidot soveltuvat myös muun vastaavan joukkoliikenteen kanssa toimimiseen, Sutela kertoo.

Pian etäämmältä alkaa näkyä taisteluliiviin pukeutuneita sotilaspoliiseja. Kouluttajat valmistautuvat antamaan ohjeita. Harjoitus voi alkaa.

Kuva Puolustusvoimat.

Kouluttajat antavat varusmiehille viimeiset ohjeistukset ennen tositoimia.

Mieluisaa harjoittelua

Ohjeistuksen jälkeen harjoittelu alkaa perusteista. Varusmiehet jakautuvat ryhmiin ja aloittavat kuivaharjoittelun raitiovaunujen ulkopuolella.

Hetken harjoittelun jälkeen alkaa kuulua "Mene!"-komentoja. Varusmiehet juoksevat kiivasta tahtia vaunuja kohti ja huutavat: "Sotilaspoliisi, kädet näkyviin!". Osa kiipeää tuvista tuttujen jakkaroiden päälle. Kouluttajien mielestä toiminta ei ole aluksi riittävän intensiivistä, joten suorituksia otetaan uusiksi.

Jonkin aikaa harjoiteltuaan sotilaspoliisit pitävät ansaitun tauon varikkorakennuksen ulkopuolella. Kaartinjääkärit Henri Vähäranta ja Matti Ryynänen ovat innoissaan käynnissä olevasta harjoituksesta.

– Onhan tämä todella mielenkiintoista. Harvemmin varuskunnissa pääsee treenaamaan ratikoiden kanssa, Vähäranta pohtii.

– Mahtavaa päästä tekemään jotain uutta ja erilaista, Ryynänen lisää.

Lepääminen loppuu kuitenkin pian. Sotilaspoliisit nousevat ylös ja alkavat valmistautua seuraavaa vaihetta varten.

Kohti onnistuneita suorituksia

Seuraavaksi sotilaspoliisit pääsevät raitiovaunujen sisälle harjoittelemaan etsintää ja kiinniottoa. Joukosta valitaan maalimies, jonka muut etsivät ja kuljettavat pois vaunuista.

Tutut "kädet näkyviin"-huudot kiirivät jälleen ilmassa. On tärkeää, että sotilaspoliisit saavat raitiovaunussa olevat henkilöt mahdollisimman nopeasti kontrolliin. Tämä tekee suorituksesta mahdollisimman turvallisen kaikkien kannalta.

Kiinniotettavalla henkilöllä on kypärän sijasta päässään musta naamio. Sotilaspoliisit ottavat naamiopään kiinni ja taluttavat hänet pois vaunusta. Kiinniotto on suoritettu onnistuneesti.

Harjoitusta sivusta seurannut kapteeni Sutela on tyytyväinen varusmiesten toimintaan ja yleisilmeeseen.

– Harjoittelua on vedetty jo monta päivää hyvällä ilmeellä: motivaatio on korkealla. Varusmiehet pitävät tätä mielekkäänä harjoituksena. Se kannustaa äijiä hyviin suorituksiin, Sutela kehuu.

Kuva Puolustusvoimat.

Vaikka kaartinjääkärien Matti Ryynäsen, Perttu Nykäsen ja Henri Vähärannan palvelus on loppusuoralla, kolmikko odottaa vielä innolla viimeisiä rakennetun alueen taisteluharjoituksia.

 

Näköislehdet