Sivarit tarvitsevat myös sijoituksen
Kirjoittajan mielestä siviilipalveluksen pitäisi olla tavoitteellisempaa ja vastata paremmin kriisivalmiuden tarpeisiin.
Tai ehkä uhka tunkeutuu Suomeen bitteinä laajakaistaverkkoa pitkin. Mutta mitä jos välitöntä vihollista ei olisikaan, vaan vaara johtuisikin onnettomuudesta – Itämereen öljylastiaan vahingossa valuttaneesta tankkerista?
Selvää on, että tällaisessa tilanteessa puolustusvoimat ei yksin vastaisi kansalaisten terveydestä ja turvallisuudesta. Suomen ympäristökeskuksen mukaan merivoimien öljyntorjunta-aluksia ja Rajavartiolaitosta tukisivat ainakin valtion omistama Meritaito Oy sekä vapaaehtoiset järjestöt. Voimme pohtia, riittävätkö näiden toimijoiden resurssit suuren mittaluokan ympäristökatastrofin estämiseen, vaikka heille ei ole laissa suoranaisesti osoitettu – puolustusvoimien tavoin – alaisiksi suomalaisia maanpuolustusvelvollisia.
Samaan aikaan, kun tämä uhkakuva on vähintäänkin yhtä todennäköinen kuin sotilaallinen konflikti, on Suomessa yhteensä noin 50 000 miestä, joille ei ole määritetty kriisinajan sijoitusta. He ovat siviilipalvelusvelvollisia. Kaikki heistä saavat palveluksensa aikana tärkeää koulutusta ja hyödyllisiä työelämätaitoja. Mielestäni heidän työpanostaan ei kuitenkaan hyödynnetä yhteiskunnassamme tarpeeksi tehokkaasti. Siviilipalvelukseen suhtaudutaan tällä hetkellä kuin se olisi suunnitelma B ja takaportti heille, jotka eivät halua puolustaa isänmaataan aseellisesti. Tästä huolimatta olen varma, että nämä miehet olisivat valmiita puolustamaan läheisiään ja maataan tavoilla, jotka eivät edellytä kivääriin tarttumista.
Siviilipalveluksen koulutustavoitteita tulisikin selkeyttää. Oli koulutus tai työ palveluksen aikana mikä tahansa, pitää sen mielestäni pätevöittää johonkin. Kun suuronnettomuus sattuu kohdalle, ei tykkimiehen tai rannikkojääkärin muuten tärkeästä koulutuksesta ole juuri hyötyä. Tarvitsemme koulutettua vahvistusta erilaisten uhkakuvien varalle: tukea öljyntorjuntatehtäviin ja avustavaa voimaa sosiaali- ja terveysalan ammattilaisille. Kannattaisikin pohtia sitä, onko Suomen yhteiskunnallinen varautuminen sillä tasolla, mitä esimerkiksi valtioneuvoston turvallisuus- ja puolustuspoliittisessa selonteossaan korostama laaja-alainen turvallisuuskäsitys edellyttää.
Palaan vielä öljytapaturmaan. Olisiko Suomen helpompi ryhtyä Suomenlahdella toimenpiteisiin pelkkien vapaaehtoisten varassa vai velvoittaa osa maanpuolustusvelvollisista, tällaiseen tilanteeseen koulutetuista kansalaisista pelastusoperaatioon mukaan? Veikkaan jälkimmäistä.
