Selkärankoja koetteleva taival varusvarastolta omaan yksikköön on tuoreen alokkaan ensimmäinen fyysinen koettelemus. Kannossa oleva säkki on pullollaan erilaisia varusteita, joilla tulisi pärjätä ainakin seuraavat kahdeksan viikkoa. Tupaan selvittyään alokkaille valkenee, että järjettömältä tuntuva määrä erilaisia varusteita pitäisi saada mahtumaan yhteen kaappiin. Tavaroiden järjestäminen miten sattuu ei onnistu, vaan tuvan esimies saattaa antaa hyvinkin yksityiskohtaiset ohjeet jokaisen artikkelin paikasta.
Ensimmäinen päivä kuluu pitkälti kaappia järjestäessä, ja montaa alokasta varmasti ihmetyttää moinen käytäntö. Eikö olisi helpompaa vain antaa kaikkien järjestää tavaransa omalla tavallaan? Kuten monella muulla ihmeellisellä asialla puolustusvoimissa, myös kaappijärjestyksellä on tarkoituksensa.
Kaartin jääkärirykmentin esikunta- ja viestikomppaniassa on jo kauan sitten laadittu tietty kaappijärjestys, jota on sovellettu kulloisenkin varustuksen mukaan. Yksikön vääpeli Jarno Himanen pitää kaappijärjestystä tärkeänä varusmieskoulutuksen kannalta. Tietty järjestys on olennaista niin kutsutun materiaalivastuun kannalta. Kaapista tulisi huomata helposti, ovatko varusteet tallessa.
Himasen yksikössä kaappien järjestys tarkastetaan aina lomille lähtiessä tupa-, kaappi- ja siisteystarkastuksessa.
– Kun palataan sunnuntaina lomilta, usein maanantaiaamuna saattaa olla harjoitukseen lähtö. Kun kaapeissa on tietty järjestys, pakkaaminen ja materiaalin etsiminen nopeutuu huomattavasti, Himanen perustelee.
Varusmiehen kaapin tulisi olla lomienkin välillä samassa järjestyksessä. Tämän takia yksikössä toteutetaan myös satunnaisia kaappien pistotarkastuksia.
Himasen omana varusmiesaikana kaapit ja varustus erosivat paljolti nykyisestä, mutta pääpiirteiltään kaappijärjestys toteutettiin samalla tavalla.
– Omassa siviilielämässänikin opin pitämään esimerkiksi puhelimen ja lompakon aina samassa paikassa. Tämä nopeuttaa esimerkiksi kauppaan lähtöä, mutta tärkeintä on se, että pystyy helposti seuraamaan ovatko ne tallessa, Himanen kuvailee.
Porin prikaatin Niinisalon varuskunnan kranaatinheitinkomppaniassa alokkaat ovat itse päättäneet kaappien järjestyksen. Tuvan esimiehenä toimiva alikersantti Matti Peurala kertoo ettei yksikössä ole yhteistä mallia kaappijärjestykselle.
– Riittää että tuvan sisäisesti kaapit ovat järjestetty samalla tavalla. Kunhan joka ikistä aukkoa ei ole peitetty jollain kiinteällä esineellä, vaatteiden tulee olla siististi viikattuna, Peurala naurahtaa.
Kaappien järjestys tarkastetaan aina lomille lähtiessä, mutta varusmiehiä kannustetaan pitämään kaappi aina järjestyksessä. Peurala ei pidä koko prosessia turhana, vaan hän näkee siinä paljonkin positiivisia puolia.
– Siinä harjoitellaan sotilaallista yhdenmukaisuutta, yhteistyötä, sekä harjoitetaan joukkoa huolellisuudessa ja tarkkuudessa, Peurala perustelee.
Osallistu arvontaan täällä.