Puolustusvoimat

Kuvituskuva.

Ruotsin pääsotaharjoitus Aurora 20 peruttiin koronatilanteen takia

Joakim Kullas

Ruotsin puolustusvoimien johtaman sotaharjoituksen jäihin laittaminen peruutti myös Suomen osallistumisen. Aurora 20 olisi ollut suurin Ruotsissa järjestetty sotaharjoitus kahteenkymmeneen vuoteen ja siihen oli tarkoitus osallistua Suomesta noin 2000 sotilasta.

Ruotsin johtama sotaharjoitus Aurora 20 on jouduttu perumaan koronavirusepidemian vuoksi. Ruotsin puolustusvoimat tiedotti maanantaina 6. huhtikuuta siirtävänsä harjoituksen järjestämistä tulevaisuuteen. Aurora 20 oli alunperin tarkoitus pitää Etelä-Skånen alueella 11. toukokuuta - 4. kesäkuuta 2020, eikä uutta järjestämisaikaa ole vielä mainittu.

Myös Suomen oli tarkoitus osallistua Auroraan 1500-2000 sotilaan vahvuudella. Puolustusvoimien tiedotuspäällikkö Max Arhippainen kertoo, että alkuperäisen suunnitelman mukaan Suomesta piti osallistua joukkoja suurella panoksella niin Meri-, Maa-, kuin Ilmavoimistakin.

– Tämä oli tilanne ennen koronaa. Kun Ruotsin päätös harjoituksen perumisesta tuli, olimme juuri selvittämässä mahdollisuuksia osallistua esimerkiksi pienemmällä joukolla. Tämä ei kuitenkaan koskaan toteutunut, Arhippainen selvittää.

Massiivisen sotaharjoituksen kustannuksiksi on arvioitu noin 660 miljoonaa kruunua ja siihen olisi osallistunut noin 25 000 sotilasta sekä viranomaista 13 eri maasta. Kenraaliluutnantti Johan Svensson toivoo Ruotsin puolustusvoimien tiedotteessa, että osallistumisensa perumaan joutuneet maat pystyvät osallistumaan harjoitukseen myöhemmin. Hän kertoo Ruotsin puolustusvoimien keskittyvän nyt kotimaansa asioiden hoitamiseen.

– Ruotsin puolustusvoimat keskittyy nyt yhteisönsä tukemiseen sekä Ruotsin turvallisuuden ja valmiuden ylläpitämiseen. Tämä on erityisen tärkeää nyt, kun yhteiskuntamme on haavoittuvassa asemassa sekä suuren paineen alla, Svensson kertoo tiedotteessa.

Aurora 20 peruuntumisesta huolimatta Ilma- sekä Merivoimat aikovat jatkaa harjoittelua Ruotsin kanssa kevään ja kesän aikana. Puolustusvoimat suunnittelee myös korvaavia kotimaisia harjoituksia, jotta joukkojen koulutus ja harjoittelu saadaan jatkumaan. Tiedotuspäällikkö Max Arhippaisen mukaan korvaavien harjoitusten suunnittelu on parhaillaan työn alla. 

Kansainvälisten harjoitusten peruuntuminen koronaviruksen takia ei ole uutta, sillä Puolustusvoimat on aikaisemmin tänä vuonna jättänyt osallistumatta muun muassa Norjan Cold Responseen sekä Saksan European Challenge 20-harjoitukseen.