Aatu Heikkonen

Palveluksen ensimmäisenä päivänä alokkaat keräävät varusteet isoihin säkkeihin.

Palvelus aloitetaan positiivisuuden kautta

Elias Hirvikoski, Joni Määttä

Varuskuntien porteilla on säpinää kun 12 500 alokasta aloittavat varusmiespalveluksensa tänään maanantaina 7. tammikuuta. Saapumiserän 1/19 myötä alokkaat palaavat väliaikaisesti myös Turun Pansioon.

Tänään uudet alokkaat suuntaavat askeleensa ensimmäistä kertaa kohti varuskuntien portteja. Heidän joukossaan palvelukseen astuvat kemiläiset 19-vuotiaat Julius Näätsaari ja Jasper Tainio. He ovat olleet läheisiä kavereita jo 13 vuotta, mutta nyt tiet erkanevat kun Näätsaari suuntaa palvelukseen Jääkäriprikaatiin Rovaniemelle, ja Tainio Sodankylään. Alokasparin mukaan kemiläiset suuntaavat yleensä Sodankylään, mutta Näätsaari on saanut paikan Rovaniemeltä vapaa-ajan harrastustensa helpottamiseksi.

– Urheilun kautta sain pisteitä, että pääsin Rovaniemelle. Rovaniemeltä on lyhyempi matka kulkea harjoituksissa ja on se muutenkin sieltä käsin helpompaa, Näätsaari tunnustaa.

Kummatkin vaihtavat intin vihreät päälleen positiivisin mielin.

– Positiivisuuden kautta mennään ja katsotaan mihin rahkeet riittää, Tainio hymyilee.

Näätsaari aikoo pyrkiä sotilaspoliisiksi, jotka koulutetaankin juuri Rovaniemellä. Tainiolla tarkempia suunnitelmia koulutushaaran suhteen ei ole.

– Hyvä olisi päästä lyhyemmällä palvelusajalla, mutta kyllä siellä vuodenkin jaksaa olla, Tainio pohtii.

Kemiläiset 19-vuotiaat Julius Näätsaari (vas.) ja Jasper Tainio aloittivat palveluksensa Jääkäriprikaatissa Sodankylässä ja Rovaniemellä.

Saapumiserässä 1/19 palveluksensa aloittavista suurin osa, hieman alle 10 000 aloittaa maavoimien joukko-osastoissa. Merivoimissa palveluksensa aloittaa noin 1 700 varusmiestä. Loput alokkaista jakaantuvat Rajavartiolaitoksen ja Ilmavoimien joukko-osastoihin. Ruotsinkieliset alokkaat aloittavat palveluksensa pääosin Uudenmaan prikaatissa.

Suurin alokkaita vastaanottava joukko-osasto on Porin prikaati, jossa varusmiehiä aloittaa 2 150. Karjalan prikaatissa alokkaita aloittaa 2 070 ja Kainuun prikaatissa 1 880.

Tänä vuonna merivoimissa alokkaita Raaseporin Dragsvikin ja Kirkkonummen Upinniemen lisäksi nähdään Turun Pansiossa. Upinniemen varuskunnassa tehtävien peruskorjausten takia noin 200 alokasta suorittaa peruskoulutuskautensa Rannikkolaivaston tukikohdassa Turun Pansiossa. Myös siirtyvän yksikön kouluttajat siirtyvät Upinniemestä Turkuun alokaskauden ajaksi. Normaalisti Pansiossa vastaanotetaan uusia koulutettavia vasta alokaskauden jälkeen.

Alokkaat aloittavat ensimmäiset viikkonsa peruskoulutuskaudella, jossa varusmiehille opetetaan perusteet toimia turvallisesti yksittäisenä sotilaana ja taistelijaparina. Peruskoulutuskaudella arvioidaan myös soveltuvuus erikois- ja johtajakoulutukseen sekä tehdään ensimmäiset kuntotestit.

Peruskoulutuskauden päättyessä tehdään lopulliset valinnat miehistökoulutukseen ja aliupseerikoulutukseen. Samalla määräytyy myös koulutuksen mukainen palvelusaika: 165, 255 tai 347 vuorokautta.