Onko vaatimattomuus hyve?

Suomalainen ei turhia kehu, vaikka aihetta olisi.

Suomalaiseen luonteeseen on syvään iskostettu ajatus vaatimattomuuden hyveestä. Usein vähättelemme saavutuksiamme tai asioita, joista voisimme syystäkin ja hyvällä omallatunnolla olla ylpeitä. Emme anna arvoa hyville teoillemme tai ominaisuuksillemme, vaan ohitamme ne tokaisemalla, kuinka "minähän tein vain työtäni" tai "ei se sen kummoisempaa ollut". Eivät tietenkään kaikki toimi näin, mutta ainakin minulle suomalainen luonteenlaatu ja sielunmaisema näyttäytyvät kuvatunlaisena.

Löytyykö syy vaatimattomuuden korostamiseen sitten sodistamme tai kokemistamme pula-ajoista, mene ja tiedä. Suomalaiset ovat aina eläneet luonnosta, joten sekin painanee vaakakupissa – tiedostamme kuluttamisen vaikutukset ympäristöön ja haluamme suojella ainutlaatuista, puhdasta luontoamme. Ehkä näistä on edelleen seurannut vaatimattomuuden siirtyminen myös yksilön puheisiin ja arvoihin.

Törmäsin taannoin erään stand-up -koomikon vitsiin, jossa hän irvaili suomalaisten tavalle vähätellä itseään. Hän vertasi amerikkalaista nyrkkipajan pitäjää ja suomalaista yrittäjää. Puhetavoissa on eronsa: amerikkalainen, vain pienenkin pientä liiketoimintaa harjoittava kertoo rinta rottingilla tekevänsä bisnestä. Suomalainen vastaa, että minä yritän.

Vitsi on luonnollisesti karrikoitu, mutta nauramasta päästyäni ja asiaa hetken pohdittuani ymmärsin, että siinä piilee myös totuuden siemen. Miksemme mekin voisi ottaa mallia bisnesorientoituneesta Yhdysvalloista, jossa pikkukiskan pitäjäkin voi kertoa olevansa bisnesihmisiä? Keneltä se on pois? Onko se röyhkeyttä? Vai pikemminkin hyvää buustia yhteiskuntaan luovaa pöhinää? Miksi vain yrittää, kun pitää haluta onnistua?

Samoin törmää julkisessa keskustelussa usein kommentteihin, joissa puolustusvoimien toiminta- ja suorituskykyä parjataan ja aliarvostetaan. Tämä on kummallista, sillä Suomella on maamme kokoon ja voimavaroihin nähden todella hyvin organisoidut, suorituskykyiset ja kustannustehokkaat puolustusvoimat, jotka kestävät vertailun muiden maiden asevoimien kanssa. Itse asiassa Euroopan tasolla asevoimamme ovat yksi vahvimmista, mitä tulee niiden kokoon, ja suomalaisen sotilaan saama laadukas koulutus on arvostettua ja tunnustettua ympäri maailman. Pois siis turha vaatimattomuus!

Ulkomailla maatamme kadehditaan monestakin asiasta ja ihan syystä. Huippuluokan verovaroin rahoitettu julkinen terveydenhuolto, maksuton koulutus ja kattava sosiaaliturva ovat asioita, joista lukuisissa maissa korkeintaan vain haaveillaan. Suomalaisilla on paljon hyviä syitä tuntea tervettä ylpeyttä omasta maastaan.

Koppavuus ja besserwissermäisyys eivät liene arvostettavia luonteenpiirteitä missään päin maailmaa, mutta ne ovatkin aivan eri asia terveeseen itseluottamukseen ja -arvostukseen nähden. Suomalaisia arvostetaan myös juuri vaatimattoman, nöyrän pyyteettömän ja rehellisen luonteemme ansiosta, ja näistä ominaisuuksista meidän on jatkossakin syytä pitää kiinni. Pieni lisäripaus itsevarmuutta, ylpeyttä ja uskoa omiin kykyihin ei kuitenkaan vielä ole pahitteeksi.

Summa summarum: vaatimattomuus on sopivissa määrin toteutettuna hyve, jonka rinnalla on täysin hyväksyttävää olla hyvällä maulla ylpeä omista sekä kotimaansa saavutuksista ja osaamisesta. Siitä kumpuaa paljon hyvää.

Liiasta nöyristelystä ei niinkään.