Olen valmis armeijaan
Lapsena lentäjän urasta haaveillut Fairuz Ishrat Bhuiyan päätyi Pääesikunnan suunnitteluosastolle kehittämään varusmiehiä hyödyttäviä digitalisaatiohankkeita.
Helsingistä kotoisin oleva Pääesikunnan suunnitteluosastolla työskentelevä korkeakouluopiskelija Fairuz Ishrat Bhuiyan toimii puolustusvoimien digitalisaatioprojektien parissa. Bhuiyanilla on useita projekteja, joista suurin on varusmiehille ja reserviläisille suunnattu chatbot. Chatbotin tarkoitus on vastata yleisimpiin varusmiesten tai reserviläisten mieliä vaivaaviin kysymyksiin. Syksyllä julkaistava chatbot omaa vapaan tekstipalkin, mihin voi kirjoittaa oma-aloitteisesti kysymyksiä. Botin lisäksi Bhuiyan on ollut myös suunnittelemassa puolustusvoimien Digikunto-hanketta. Projektissa seurataan muun muassa Rovaniemen ja Sodankylän varusmiesten fyysisiä edesottamuksia älykellojen avulla.
Turussa diplomi-insinööriksi opiskeleva Bhuyian on meritoitunut tietotekniikan saralla. Pääaineena terveysteknologiaa ja sivuaineena meritekniikkaa opiskeleva vuonna 2021 valmistuva Bhuiyan on ollut töissä useissa valtionvirastoissa ennen puolustusvoimia.
– Olen tehnyt edellisillä työpaikoilla rutiinitöitä, mutta puolustusvoimilla saan paljon vastuuta, sekä pääsen vaikuttamaan asioihin, Bhuiyan iloitsee.
Vuoden loppuun asti puolustusvoimien palkkalistoilla oleva Bhuiyan suhtautuu suureen vastuuseen sekä sen tuomiin haasteisiin positiivisella asenteella.
– Vastuu tuntuu hyvältä, sillä pidän haasteista, ne opettavat minulle oma-aloitteisuutta.
Puolustusvoimissa työnantajana on ollut vastuun lisäksi myös muita erikoispiirteitä.
– Puolustusvoimilla on tiukat tietoturvamääräykset, kaikki pitää tehdä sääntöjä noudattaen.
– Myös raha-asioiden ja budjetin suunnittelu on ollut välillä haastavaa, Bhuiyan pohtii.
Puolustusvoimissa työskentely on auttanut Bhuiyania töiden kokonaiskuvan hahmottamisessa, sekä ymmärtämään millainen työntekijä hän on.
Lapsena lentäjäksi halunnut Bhuiyan on unelmoinut pienestä pitäen erilaisista kiinnostavista uravalinoista.
– Haaveilin lentäjän urasta, mutta tajusin aika nopeasti että näköni on sen verran huono, ettei se onnistu.
Inttiin pyrkiminen varusmiehenä on ollut Bhuiyanin suunnitelmissa jo pitkään.
– Hain puolustusvoimiin töihin, koska halusin käydä armeijan, mutta itseluottamukseni ei riittänyt varusmiespalveukseen lähtemiseen lukion jälkeen.
Bhuiyan on saanut töistä uutta intoa vapaahtoiseen varusmiespalvelukseen pyrkimiseen.
– Tunnen olevani valmis armeijaan nyt, koska työn ohella olen myös päässyt tutustumaan muihin varusmiehiin.
– Kun pääsin töihin tänne, innostus armeijaan palasi. Olen päässyt näkemään puolustusvoimat toisesta näkokumasta, tämä tuntuu kuin kohtalolta.
Palveluspaikkana Bhuiyania innostaa merivoimat ja Rannikkoprikaati. Johtajakoulutus kiinnostaa myös Bhuiyania.
– Olen toiminut chatbotin projektipäällikkönä, joten esimerkiksi aliupseerikouluun olisi hyvät valmiudet. Omaan myös paljon johtamistaitoja, mistä on hyötyä, Bhuiyan miettii.
Hip hop -tanssia ja laulamista harrastavalla Bhuiyanilla on hyvä tasapaino työn ja vapaa-ajan välillä. Youtubesta tanssitutoriaaleja seuraava Bhuiyan on myös innokas urheilija.
– Pelaan koripalloa viikonloppuisin ja minun on pakko käydä salilla viikolla, sillä seison tai istun koko päivän toimistolla.
Harrastukset tuovat Bhuiyanilla energiaa sekä jaksamista koko viikon ajaksi. Koripallon, tanssin ja laulamisen ohella hänen intohimonsa on matkustaminen.
– Haluaisin käydä Yhdysvalloissa, Uudessa-Seelannissa ja Australiassa.
Suomessa matkustaminen on tullut tutuksi osittain myös työn ansiosta.
– Olen käynyt maavoimien esikunnassa Mikkelissä, ja Joensuussa. En ole pyörinyt paljoa Itä-Suomessa, joten siellä matkustaminen kiehtoo minua.
Kolilla isänsä innoittamana vieraillut Bhuiyan ihailee Itä-Suomen kauniita maisemia.
Digitalisaation lisääntyessä tulevaisuudessa Bhuiyan pitää tärkeänä kouluttamista ja teknistä osaamista myös puolustusvoimissa.
– Ostamme aika paljon ulkopuolelta. Teknistä ymmärrystä voisi olla enemmän. Henkilöstöä pitäisi kouluttaa enemmän teknologian saralla, Bhuiyan pohtii.
Kommunikointi ja työyhteisön yhteishenki on kaiken a ja o tulevaisuuden tehtävissä.
–Meillä on tosi hyvä yhteishenki ja porukka, se auttaa näissä hommissa.
Tulevaisuudessa tohtoriksi halajava Bhuiyan tiivistää Puolustusvoimissa työskentelyn kahteen sanaan: opettava kokemus.