Nainenkin voi siirtää kiveä
Kirjoittajan mielestä sukupuoli ei saa vaikuttaa varusmiesten kohteluun.
Eräs kapteeni kertoi minulle aliupseerikurssin aikana, että olin ensimmäinen nainen Kainuun tykistörykmentin historiassa, joka oli päätynyt aliupseerioppilaaksi tuliasemalinjalle. Olin siis linjan ainoa nainen ja vieläpä ensimmäistä kertaa. Olin muutoksen rajalla, eikä jokaisen asenne ollut yhtä hyvä kuin kyseisen kapteenin.
En ole ikinä kokenut epäreilua kohtelua kantahenkilökunnalta, vaan olen tuntenut, että minulla on sama oikeus olla suorittamassa varusmiespalvelusta kuin miehillä. Samaa en voi kuitenkaan sanoa varusmiehistä. Suoritin palvelusta yksikössä, jossa naisia oli ainoastaan yhdessä tuvassa johtajatuvan lisäksi. 11 naisen kanssa emme heti aluksi reagoineet epätasa-arvoisuuteen sukupuolien välillä, vaan ajattelimme asian johtuvan osittain vapaaehtoisuudesta.
Myöhemmin aliupseerikurssin alettua tupamme koostui kahdessa eri yksikössä palvelleista naisista. Yhdessä päädyimme puhumaan siitä, miten olemme kokeneet naisten aseman varusmiespalveluksessa. Huomasimme yhtäläisyyden siinä, että esimerkiksi siivouspalvelussa olimme saaneet kommentteja, kuten "nyt tämä tupa on siinä kunnossa, mitä naisilta vaaditaan". Miten varusmiesjohtajat voivat erotella yleisen palveluksen eli tässä tapauksessa siivouspalvelun vaatimukset naisten ja miesten tasolle?
Omat kokemukseni epätasa-arvoisuudesta kärjistyivät, kun aliupseerikurssi alkoi. Olin ainoa nainen tuliasemalinjalla ja majoituin keskikerroksessa, kun muut linjatoverini yläkerrassa. Jo heti alkuun sain eräältä alikersantilta huudot, kun minut oli ohjeistettu väärin kulkemaan keskikerroksesta oman linjan mukaan. Ensimmäisestä päivästä lähtien ymmärsin, että kurssin suorittamisesta ei tulisi helppoa sukupuoleni vuoksi.
Aliupseerikurssin alussa jokaisella oppilaalla oli uusia asioita opittavana ja usein oppilasjohtaja unohti tulla ilmoittamaan minulle, missä pitäisi olla ja mikä oli varustus. Aluksi annoin virheet anteeksi, sillä ymmärsin asioiden olevan kaikille uutta. Ajan kuluessa aloin vaatimaan, ettei enää voisi unohtaa. Kun varusmiesjohtajat eivät puuttuneet ja antoivat asian olla, alkoi asenne levitä vahvasti koko joukkoon.
Koko kurssini ajan jäin milloin minkäkin koulutuksen alusta pois, kun informaatio ei tullut eteenpäin. Vaikka juoksin ennen koulutuksia ylös kysymään varustusta ja aikatauluja, en niitä aina saanut. Niinpä päädyin olemaan joka päivä palveluksen ajan viiden minuutin valmiudessa niin, että löytäisin kaapista oikean varustuksen, jos ilmoitus tulee minuuttia ennen koulutuksen alkua.
Jäin muun muassa matkasta, kun linjani lähti ampumaradalle. Kun muut lähtivät leirille, ei aikatauluja ollut ilmoitettu. Erotuin usein eriävällä varustuksella, jota jouduin myöhemmin korjaamaan. Syy oli ainoastaan siinä, että varusmiesjohtajat eivät vaatineet oppilasjohtajaa informoimaan minulle ajoissa varustuksesta.
Isoin pettymys itselleni kuitenkin oli, kun eräs alikersantti tuli valvomaan jokaista vetämääni sulkeisjärjestysharjoitusta. Vaikka tunsin ja huomasin, että kehityin aliupseerikurssin aikana sulkeisten vetäjänä, oli palaute koko neljän kuukauden ajan sulkeisten jälkeen alikersantilta tämä: "Vaikka oletkin nainen, munaa tähän touhuun".
Samainen alikersantti eväsi itseltäni useita kertoja mahdollisuuden opetella johtamisena toimimista ja aselajiini liittyviä oppeja, kuten tykin lataajana toimimista, sillä olin menossa aliupseerikurssin jälkeen erityistehtäviin. Jokaisessa neljässä harjoituksessa, joita meillä oli, toimin ammusmiehenä. Myös johtajasuoritukseni jäivät minimimäärään enkä tuntenut saavani tasa-arvoista kohtelua, kun koulutuksissa minut muun muassa käskettiin kaivamaan kannuskuopasta hiekkaa pois yhdessä naispuolisen lääkintämiehen kanssa, kun kaikki muut miehet siirsivät kiveä sivummalle.
Uskon usean varusmiehen asenteisiin vaikuttavan sen, että asevelvollisuus koskee ainoastaan miehiä. Naiset ovat huomattava vähemmistö varuskunnissa, jopa niin, että joissakin yksiköissä ei ole naisia lainkaan. Jos naisia olisi sama määrä kuin miehiä, ei syntyisi vähemmistöä. Varsinkin johtajakoulutuksessa tulisi korostaa enemmän sukupuolten välistä tasa-arvoa, sillä johtajan käytös saattaa heijastua miehistöön.
Olen pohtinut myös vaihtoehtoa, jossa naisten ja miesten tupien sijaan olisi sekatuvat. Omalla kokemuksella voin sanoa, että tunsin huomattavasti enemmän tasa-arvoisuutta harjoituksissa, joissa nukuin samassa teltassa miesten kanssa, ja informaatio kulki minulle samalla tavalla kuin linjatovereilleni. Jos harjoitukset onnistuvat samassa teltassa, miksei palvelus onnistu yhteisessä tuvassa?
