Muutakin kuin Via Dolorosaa

Monet varusmiespalveluksen suorittaneet muistelevat mielellään inttiaikojaan. Usein keskustelu kääntyy kaikista raskaimpien ja epämieluisimpien eli hajottavimpien inttikokemusten vertailuun. Hyvin usein varusmiehet tai reserviläiset vertailevat esimerkiksi sitä, kenellä on ollut pisin marssi suoritettavanaan tai kuka on valvonut, ollut syömättä ja käymättä suihkussa pisimmän aikaa.

Monesti kun keskusteluissa on osallisina sellaisia, joilla palvelus on vielä edessäpäin, muuttuvat tarinat pelotteluksi. Samalla kokemukset saavat usein hieman värikynää ja muuttuvat astetta pahemmiksi siitä, millaisia ne ovat todellisuudessa olleet.

Kaikista kauheimpien inttikokemusten rinnalla usein vertaillaan myös arkisempia epämieluisia intissä tapahtuvia asioita pitkistä siivouspalveluista jatkuviin aikamääreisiin ja jonottamiseen.

Raskaimmat inttikokemukset ja niiden jakaminen kuuluvat vahvasti inttikulttuuriin, siitä ei ole epäilystäkään. Mutta valitettavan harvoin niiden rinnalle nostetaan esille intissä koettuja hyviä ja miellyttäviä kokemuksia.

Hirveimpien palvelusmuistojen mässäilyllä voi syntyä kuva, että intti on yhtä tuskien taivalta, pelkkää via dolorosaa. Todellisuudessa varusmiespalveluksesta löytyy hienoja, nautinnollisia ja miellyttäviä hetkiä ja kokemuksia aivan samalla tapaa kuin ei-niin-mieluisiakin.

Kaikkia varusmiespalveluksen raskaita ja pitkiä harjoituksia yhdistää yksi asia: ne loppuvat. Mitä raskaampi harjoitus, sitä paremmalta harjoituksen jälkeinen niin sanottu omahuolto tuntuu. Pitkän harjoituksen jälkeen kasarmille ja suihkuun pääseminen on verrattavissa matkaan Suomen loskaisesta marraskuusta Thaimaahan uima-altaiden ääreen.

Toinen varusmiesten kokema nautinnollinen hetki liittyy ruokailuun. Maastoharjoituksissa syödään monesti pitkiä aikoja pakkiruokaa, ja joskus jopa päästään nauttimaan taistelumuonapakkauksista, jotka sisältävät itsevalmistettavia aterioita pasta carbonarasta tikka masalaan. Vaikka sotkun munkit eivät petä ikinä, pitkien maastoruokailujaksojen jälkeinen sotkun tai mukesin herkkujen ääreen pääseminen tuntuu kuin astuisi kolmen Michelin-tähden luksusravintolaan.

Myös kasarmiarjessa voi päivittäin saada helpottavan mielihyvähormoniannoksen. Kun pitkän päivän jälkeen saa avata punkkansa, hypätä sinne makoilemaan ja samalla tiedostaa selvittäneensä taas yhden päivän aamujunan loputtomalta tuntuvasta taipaleesta, voi hetken kokea aitoa helpotuksen, levollisuuden ja jopa onnellisuuden tuntua.

Mielestäni raskaat ja hajottavat inttikokemukset kuuluvat osaltaan palvelukseen ja niitä on hauska vertailla, mutta keskusteluun tulisi useammin liittää myös mukavia hetkiä. Etenkin tulevien alokkaiden kanssa keskusteltaessa alituisen liioittelun ja mustamaalaamisen sijaan voisi kokeilla lähestymistapaa, jossa kuvaillaan palveluksen parhaita puolia.