Muistakaa sammuttaa moottorit

Taisteluammunnat ovat tauonneet ja nautit pakkisafkasta auringon alla palvelustovereidesi kanssa. Harkitset raskaan tetsarin keventämistä ja houkuttelevan tonnikalapurkin avaamista, mutta äkkilähtö seuraavan palvelukseen voi tulla hetkenä minä hyvänsä. Aikamääreet ovat epäselvät, joten olet alituisesti varpaillasi – kannattaako tonnikala korkata?

Tyhjäkäynti kuluttaa polttoainetta, mutta matka ei etene metriäkään. Moottori kannattaa sammuttaa tauon ajaksi – myös intissä.

"Armeijassa on aina kiire odottamaan" on yleinen inttisanonta, joka on tullut jo varmasti tutuksi monelle uudelle alokkaalle. Alikersantit ja upseerikokelaat kaitsevat uutta saapumiserää järein ottein ja pyrkivät noudattamaan henkilökunnan laatimaa koulutusohjelmaa. Tämän tuottama alituinen kiire voi joskus vaikuttaa alokkaan silmissä varusmiesjohtajien itse aiheuttamalta. Miksi muuten järjestäydyttäisiin ulos 30 minuuttia ennen henkilökunnan saapumista? Viisi minuuttia jäpitystä riittäisi.

Palveluksen edetessä inttiarjesta tulee asevelvolliselle selvää kauraa ja elämä M05:ssa viimeinkin helpottuu. Toiminnasta tulee rutiininomaista, ja saatat jopa arvata varustuksen seuraavaa koulutusta varten ennen käskynantoa: vaatimukset ovat tutut, joten ennakointi hälventää kiirettä. Rutiinit helpottavat varusmieselämän henkistä painetta ja tekevät samalla koulutuksesta tehokkaampaa.

Epämääräinen odottelu rikkoo kuitenkin nämä rutiinit.

On tärkeätä ymmärtää, että taukoilu ja odottelu eivät ole varusmiespalveluksessa toistensa vastineita. Aikamääritetty tauko sallii taistelijalle lepoa, kun taas epämääräinen odottelu rasittaa sekä mieltä että kehoa.

Yli kahden sadan aamun kokemuksella voin todeta, että turhauttavinta epämääräisessä odottelussa ei ole tekemättömyys vaan tietämättömyys tulevasta. Muistan palveluksen varrelta useita kertoja, jolloin vastaus yksinkertaiseen "mitä teemme seuraavaksi?" -kysymykseen olisi nopeasti poistanut turhan vekslaamisen ja stressin.

Esimerkiksi rankassa sotaharjoituksessa lyhyetkin tauot ovat kallisarvoisia taistelijan toimintakyvyn ylläpitämiselle. Jos vaikkapa varusmiesjohtaja ei anna tauolle selkeää aikataulua, on alokkaan vaikea päättää, mitä hän tauollaan kerkeää tekemään. Kestääkö lepohetki minuutin vai vartin? Kannattaako tetsari keventää vai joutuuko sen riuhtomaan heti takaisin niskaan?

Jos tieto kulkee alikersantilta alokkaalle ja ilmoitetaan, että taukoaikaa on kymmenen minuuttia, voi nälkäinen taistelija hyvin mielen napata repustaan pikaisen välipalan. Jos maastossa odotetaan sen sijaan ilman jatko-­ohjeita, on vaikea käyttää luppoaikaa mihinkään hyödylliseen. Silloin olet kuin tyhjäkäynnillä oleva auto liikennevaloissa: olet alituisesti lähtövalmiudessa, mutta tuhlaat polttoainetta.

Arvon esimiehet, muistakaa siis neuvoa ja jakaa tietoa alaisillenne, mikäli se on suinkin mahdollista. Joskus aikatauluarvionne voivat tietysti mennä metsään, mutta jatkuvassa epätietoisuudessa ei kukaan halua elää. Tehokas tiedonkulku takaa paremman palvelusarjen.