Miehistön erityistehtävissä palvelleet kotiutuivat
255 päivää palvelleiden varusmiesten kotiutumispäivä koitti tänään. Ruotuväki pääsi seuraamaan matkaa reservin aurinkoon Parolan Panssariprikaatin erityismiesten mukana.
Viimeinen aamu – TJ nolla. Aamukamman piikkejä ei ole enää jäljellä. Miltä tuntui herätä tähän päivään?
– Vähän hymyilytti herätessä, vastaa viestimies Jaakko Mansikka.
– Jännitti siviiliin siirtyminen, täydentää pioneeri Jere Puusa.
Eikä ihme, Mansikalla ja Puusalla on yhdessä 1343 muun erityistehtävistä keskiviikkona kotiutuvan kanssa takana 255 aamua varusmiespalvelusta. Viimeiset viikot ja kuukaudet ovat kuluneet vauhdilla.
– Heti kun TJ laski alle sadan, päivät alkoivat menemään kuin pikakelauksella, Mansikka muistelee.
Mansikka ja Puusa palvelivat erikoiskoulutuskautensa erityistehtävissä valtakunnallisen virtuaalikoulutusympäristön tukihenkilöinä – Mansikka ohjelmoijana ja Puusa mallintajana.
– Ollaan päästy käyttämään meidän erityisosaamistamme, josta on ollut varmasti hyötyä puolustusvoimille. Moni voisi sanoa, että joku erikoisjääkäri tekee haastavaa hommaa, mutta väitän, että meillä on kaikkein vaikein kehityskaari. Puolen vuoden jälkeenkään me ei välttämättä osata tehdä kaikkia asioita, Mansikka huomauttaa.
– Palvelus on ollut monipuolisempaa kuin odotin. Hain mallintajaksi, mutta olen päässyt myös ohjelmoimaan, skriptaamaan ja konfiguroimaan, Puusa luettelee.
Suurimpana hyötynä palveluksesta he mainitsevat saadun kokemuksen ja työtodistuksen.
– Vahva askel työelämään, että on päässyt palvelemaan puolustusvoimissa simulaattorisektorin esikunnassa, Puusa iloitsee.
Kotiutumispäivää oli tuuletuksista päätellen odotettu pitkään.
Parhaat inttimuistot liittyvät vapaa-ajan harrastuksiin; Mansikka mainitsee Sotilasurheiluliiton Frisbeegolfin SM-kilpailut ja Puusa viikottaiset soittotreenit tupalaisten kanssa sotilaskodin bändikämpällä. Myös erilaisten aseiden ja panssarivaunujen kuvantaminen osana erityistehtävää ovat jääneet mieleen.
Inttiarki ei ole ollut kummallekaan raskasta, päinvastoin; erityismiehet ovat kaivanneet esimerkiksi lisää liikuntaa. Työpäivät puolestaan ovat usein samanlaisia, mikä voi olla henkisesti raskasta, Mansikka toteaa.
Mansikka kannustaa sosialisoitumaan heti ensimmäisestä päivästä lähtien.
– Heti kun tulin inttiin, lähdin rohkeasti rakentamaan tupaporukasta hyvää yhteisöä. Vedettiin omat tutustumisleikit ensimmäisten tuntien aikana, vaikka kaikilla ei ollut vielä edes varusteet kaapissa. Se kasvatti tuvan yhteen. Tehtiin asiat paljon paremmin, koska tultiin niin hyvin toimeen. Uskon, että se vaikutti meihin kaikkiin niin, ettei kaverit halunnut "vempata" ja kun tehtiin jotain, tehtiin se täysillä.
Johtokeskuspatterin vääpelin sijainen, ylikersantti Joni Soukkio kehuu reservin aurinkoon siirtyviä erityismiehiä.
– Todella hyviä miehiä, kuten arvosteluistakin näkee. Hoitavat hommat itsenäisesti ja tietävät mitä tekevät.
Varusvaraston pihalla joukko siviilivaatteissa olevia kärsimättömiä miehiä odottaa pääsyä sisälle. Ilmassa on haikeutta ja viimeiset yhteiskuvat otetaan reservin auringon paistaessa väsyneille, mutta innokkaille kasvoille. Kello lyö yhdeksän ja pyykkisäkki heilahtaa olalle kevyesti.
– Sipulisäkki ei ole koskaan tuntunut näin kevyeltä, toteavat kotiutuvat miehet yhteen ääneen.
Varusteet palautettuaan miehet palaavat hyvästelemään tupansa. Viimeinen siivoustarkastus menee rimaa hipoen läpi ja miehet siirtyvät yksikön alakertaan loppupuhuttelua varten. Varusmieskortit vaihtuvat sotilaspasseisiin ja kouraan lyödään palvelustodistus. Viimein he kuulevat ne odotetut sanat:
– Reserviin, MARS!
Mutta mihin tuoreet reserviläiset suuntaavat ensimmäisenä?
– Mäkkäriin, Puusa naurahtaa.
