Vapaaehtoisen maanpuolustuksen tehtävät murroksessa
Vuoden alusta vapaaehtoisen sotilaallisen koulutuksen antaminen on siirtynyt puolustusvoimille. Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen tehtävänä nykyään on tarjota sotilaallisia valmiuksia palvelevaa koulutusta.
Vuoden vaihteessa on astunut voimaan viime keväänä eduskunnassa hyväksytty lakipaketti vapaaehtoisen maanpuolustuksen kehittämiseksi. Lakipaketissa päivitettiin lakia vapaaehtoisesta maanpuolustuksesta, ampuma-aselakia, työturvallisuuslakia ja rikoslakia.
Päivitettyjen lakien myötä myös Maapuolustuskoulutusyhdistyksen (MPK) toimenkuva on muuttunut vuoden alusta. Vapaaehtoisen sotilaallisen koulutuksen antaminen on siirtynyt puolustusvoimien tehtäväksi, kun puolestaan MPK:n tehtävänä on antaa sotilaallisia valmiuksia palvelevaa koulutusta.
MPK:ssa uutta on myös uusi vuoden alussa aloittanut puheenjohtaja Mika Hannula. Hannula on tietojohtamisen professori ja toimii nykyään Turun yliopiston vararehtorina. Ennen Turun yliopistoon siirtymistä hän toimi Tampereen teknillisen yliopiston rehtorina. Hannula on nykyään myös Maanpuolustuskorkeakoulun neuvottelukunnan puheenjohtaja ja on toiminut Suomen Reserviupseeriliiton puheenjohtaja vuosina 2008–2013.
– Vapaaehtoinen maanpuolustuskoulutus on olennainen osa vapaaehtoista maanpuolustusta ja maanpuolustusjärjestöjen toimintaa, Hannula linjaa.
Reserviläisten lisäksi vapaaehtoinen maanpuolustuskoulutus tarjoaa asepalvelusta suorittamattomille naisille ja miehille mahdollisuuden parantaa omia valmiuksiaan yhteiskunnan häiriötilanteissa.
Hannulan mukaan koulutus ja maanpuolustus ovat hänelle itselleen kohtuullisen tuttuja toimialoja sekä työtehtäviensä että muiden luottamustoimien kautta. Siitä huolimatta on selvää, että uuteen luottamustoimeen pitää perehtyä huolella. Kuva: Antti Virtanen
– Kuten vapaaehtoisella maanpuolustustyöllä yleensä, myös koulutus edistää kansalaisten maanpuolustustahtoa ja siten kykyämme selviytyä erilaisista yhteiskunnan häiriötilanteista, Hannula muistuttaa.
Uuden puheenjohtaja Hannulan mukaan samanaikainen puheenjohtajavaihdos ja uusien lakien voimaan astuminen ei ole tuonut suurempia haasteita.
– Edeltäjäni ja koko muu joukko ovat yhdessä suunnitellet uudistuksen huolellisesti, eikä se ainakaan tässä vaiheessa vaadi hallituksen puheenjohtajalta puuttumista operatiiviseen toimintaan. En siis näe asiassa erityisiä haasteita, vaan pelkästään tärkeää työtä isänmaan hyväksi, Hannula painottaa.
MPK valmistautunut uusiin laajentuneisiin tehtäviinsä koko viime vuoden ajan.
– Olemme uusineet koulutusjärjestelmämme rakentamalla nousujohteisia kursseja sekä kouluttamalla palkatun henkilöstömme ja vapaaehtoiset kouluttajat uusiin tehtäviin, Hannula valaisee.
Muutoksessa Hannula haluaa varmistaa, että vapaaehtoiset kouluttajat ja koulutettavat kokevat toiminnan mielekkääksi.
– Yksi keino tähän on vahvistaa entisestään koulutuksen nousujohteisuutta, sillä tavoitteet motivoivat, Hannula sanoo.
Pitkään maanpuolustuksen parissa toimineelle ja neljä vuotta MPK:n hallituksen jäsenenä olleelle Hannulalle puheenjohtajan tehtävät eivät ole tuoneet yllätyksiä.
Tärkeimmäksi tehtäväkseen puheenjohtajana Hannula kertoo uusien lakien menestyksellisen käytäntöön viemisen.
– Lakeja on tietysti noudatettava, mutta niiden antamat mahdollisuudet on myös käytettävä hyödyksi vapaaehtoisen maanpuolustuskoulutuksen kehittämiseksi, Hannula linjaa.
Hannula uskoo MPK:n sopeutuvan uuteen rooliinsa hyvin.
– En ole huolissani MPK:n sopeutumisesta. Sen vahvuus ja ketteryys perustuvat kahteen kivijalkaan: asiansa osaavat vapaaehtoiset kouluttajat sekä selkeä, ammattimaisesti organisoitu, palkattuun henkilöstöön perustuva organisaatio, joka on tottunut muutoksiin, Hannula korostaa.
Hannulan mukaan MPK:n mahdollisuudet antaa reserviläisille sotilaallisia valmiuksia palvelevaa koulutusta paranevat.
– MPK on hankkinut riittävästi omia aseita, joilla voidaan ylläpitää ja kehittää reserviläisten ampumataitoja, Hannula kertoo.
Uusi laki on tuonut MPK:lle myös uuden tehtävän järjestää nuorille ja naisille tutustumistoimintaa maanpuolustukseen.
– Tämä on hyvä ja tärkeä tehtävä, koska sen avulla voidaan lisätä nykyistä laajemman kansanosan tietoisuutta maanpuolustuksesta, Hannula korostaa.
Tehtävän myötä MPK:ssa laajennetaan nykyisellään jo käytössä olevia toimintamalleja kuten oppilaitosten turvakursseja sekä Intti tutuksi ja Kunnossa inttiin -koulutukset.
– Uuden lain myötä meillä on jatkossa käytössä enemmän resursseja kuin aiemmin ja se näkyy myös tällä sektorilla. Rakennamme parhaillaan uusia pelinavauksia ympäri Suomen, Hannula alleviivaa.
MPK uusien tehtäviensä mukaisesti alkaa järjestämään sotilaallisia valmiuksia kehittäviä kursseja. Uuden muotoisten kurssien toteuttamisesta ei ole vielä kokemuksia.
Uuden lain myötä puolustusvoimien aseet saadaan aikaisempaan laajaan koulutuskäyttöön. Koulutuksissa puolustusvoimien aseilla ei kuitenkaan voida ampua.
– Ensimmäinen maanlaajuinen tarkastelupiste on elokuussa 2020, jolloin näemme, kuinka muutos on siihen mennessä onnistunut, Hannula toteaa.
Yksi tapa osallistua vapaaehtoiseen maanpuolustukseen on hakea maakuntakomppaniaan. Uudenmaan paikallisjoukkoihin kuuluvan maakuntakomppanian rekrytointi- ja infotilaisuudessa 14. tammikuuta koko luokkahuone oli lähes täynnä kiinnostuneita.
– Mä oon ollu aikaisemminkin maakuntakomppaniassa, mutta jouduin perhetilanteen vuoksi lopettamaan. Nyt olen kuitenkin takaisin, toteaa tilaisuudessa ollut Perttu Tyrjä.
– Jo silloin aiemmin harjoituksissa oli hyvä henki ja porukka. Toivon saavani sitä samaa ja lisää harjoitusta, Tyrjä kertoo.
– Olen aktiivisesti harrastanut muutenkin reserviläistoimintaa sen jälkeen, kun suoritin varusmiespalveluksen 1/18 saapumiserässä. Suunnitelmissani on hakea kadettikouluun ensi syksyksi ja haluan tässä välissä ylläpitää taitojani ja kehittää itseäni, sanoi maakuntakomppanian toimintaan osallistumista harkitseva.
– Maanpuolustus on yhteinen asia, mikä me kaikki jaetaan, hän jatkaa.
– Olen täällä, koska haluan kehittää ammattitaitoani ja olla uskottava kriisitilanteessa, eräs tilaisuuteen osallistunut kertoi.
Hannula ei tässä vaiheessa vielä antanut konkretiaa, miten hän aikoo lisätä vapaaehtoisen maanpuolustuskoulutuksen tunnettuutta.
– Vapaaehtoisen maanpuolustuskoulutuksen tunnettuuden kasvattaminen on lähellä sydäntäni oleva asia. Tässä vaiheessa on vielä liian aikaista sanoa, mitkä ovat keinot asian edustamiksi, mutta niidenkin aika koittaa vielä, Hannula kertoo.