Lapissa syntyi uudenlaista yhteistyötä

JOSSAIN PÄIN Lappia tapahtuu liikenneonnettomuus. Paikalle sattunut ohikulkija pysähtyy ja soittaa hätäkeskukseen. Hätäkeskuspäivystäjä kysyy sarjan kysymyksiä, joiden perusteella tilanne arvioidaan tasolle A – erittäin kriittinen.

Rovaniemen lentokentän kupeessa vuorossa oleva FinnHEMS 51:n henkilökunta havahtuu virven piippaukseen. Työnjako on selvä: lentäjät tarkistavat lentosään, lentoavustaja kulkureitin ja ensihoitaja ottaa yhteyttä kohteeseen ja selvittää tarkemmat tiedot onnettomuudesta.

Kypärä sujahtaa pään yli yhtä sulavasti kuten tuhansia kertoja ennenkin. Lääkintähelikopteri odottaa lähtövalmiina hallissa, josta se siirretään ulos. Kyytiin kiipeävät lentäjät ja ensihoitaja, mutta lentoavustaja jää tarkistamaan, että kaikki on koneen ulkopuolella kunnossa.

Yksi sormi nousee ylös ensimmäisen moottorin käynnistymisen merkiksi. Kaksi sormea, kaksi moottoria. Lopulta ylös nousee peukalo, ja lentoavustaja hyppää kopteriin.

Hälytyksen vastaanottamisesta  helikopterin nousuun kuluu keskimäärin kahdeksan minuuttia, nopeimmillaan viisi.

 

TAUKOTILASSA porisee kahvinkeitin, ja televisiossa pyörii olympialaiset. Nyt ei ole kiire, ja lääkintähelikopteriyksikön esimiehellä Tero Karvisella on aikaa pohtia yksikkönsä toimintaa. Se ei nimittäin ole mitään sankarihommaa.

– Tarvitsemme tänne järkeviä ammattilaisia, joilla on jalat maassa, käsitys omasta rajallisuudesta ja luottamus tiimityöhön. Työ on rankkaa ja kuluttavaa eikä aina niin kaunista, Karvinen toteaa.

Saman pöydän ääressä istuvat lentoavustaja Petri Turpeenniemi sekä ensihoitaja Simo Tukia nyökyttelevät esimiehensä sanoille. Tukia on yksikön uusin ensihoitaja ja myöntää, että aluksi hän luuli uuden työn olevan hohdokasta.

– Ajattelin, että helikopterissa työskentely on siistiä, enkä tajunnut minkä lisähaasteen se työhön tuo. Koko ajattelumaailmani ensihoidosta on muuttunut niin paljon kahden vuoden aikana, Tukia myöntää.

Rovaniemen FinnHEMS on vaativan ensihoidon yksikkö. Se tarkoittaa, että henkilökunnalla on valmiudet suorittaa vaativia toimenpiteitä kuten intubaatio, potilaan nukuttaminen ja hätäveren antaminen. Yksiköllä on lisäksi laajemmat lääkeoikeudet kuin tavallisella ensihoidon yksiköllä. Käytössä on helikopteri ja maayksikkö, molemmat samanlaisilla varusteilla.

Kenttäolosuhteet, kuten sää ja maasto, tuovat toimintaan yllättäviä haasteita. Turpeenniemen mukaan on tärkeää, että miehistön yhteistyö toimii – säännöllinen harjoittelu kuuluukin työnkuvaan.

Lähtövalmiudessa ollaan vuorokauden ympäri vuoden jokaisena päivänä. Päivystysvuorot kestävät 48 tuntia, jonka jälkeen on kuuden päivän vapaa. Lähtöjä tulee käytännössä joka vuorossa: viime vuonna Rovaniemen helikopteri tai maayksikkö lähti matkaan noin 1 100 kertaa.

 

AIKAHYÖTY, hoitohyöty tai molemmat. Ne ovat se lisäarvo, jonka vaativaa ensihoitoa suorittava helikopteriyksikkö tuo.

Karvinen selittää, että heille on olemassa kaksi erilaista potilasryhmää: Ne, jotka hyötyvät helikopterin tuomasta nopeudesta ja ne, jotka hyötyvät korkeatasoisesta hoitokyvystä.

– Jos liikenneonnettomuuspotilaalla on vaikka kallovamma, hän hyötyy hengityskoneesta, jolla optimoidaan aivojen hapetus ja potilas saa lisäaikaa leikkaussalia varten. Silloin hyötyä on sekä ajansäästöstä että hoidosta, Karvinen kertoo.

– Sitten voi olla esimerkiksi sisätautipotilas, kuten rytmihäiriö, jonka luokse meillä on kiire. Mutta kun rytmihäiriö on hoidettu, sairaalaan ei enää ole kiire.

Kiirettä ja painetta, kovia päätöksiä. Siltä työ kuulostaa. Karvinen kuitenkin huomauttaa, että vaikka potilaalla usein on kiire, heillä ei saa olla. Kiire ei auta toimintaa.

Tehokkaan toiminnan takaavat ammattitaidon jatkuvan ylläpidon lisäksi tarkoin opetellut toimintatavat, jotka noudattavat samaa kaavaa. Esimerkiksi hätätilapotilaalle tehdään aina samat toimenpiteet: ensisijaisesti varmistetaan, että hengitys kulkee ja veri kiertää. Henkeä pelastavan ensihoidon tehtävä on ostaa aikaa.

Mutta tarkoista toimintaperiaatteista huolimatta kaikki tehtävät eivät pääty onnellisesti. Vaativan ensihoidon yksikkö saa vastuulleen kaikkein kriittisimmät potilaat, mikä tarkoittaa sitä, että potilaita myös kuolee käsiin.

Silloin auttavat työkaverit. Hyvät ja huonot hetket koetaan ja käsitellään yhdessä.

 

KUN TORNION kohdalta piirtää viivan Rukalle, kaikki Suomen kartassa viivan yläpuolelle jäävä on FinnHEMSin toiminta-aluetta. Aikamoinen kakku hoidettavana – eikä sitä yksin pystykään hoitamaan. Apua ei kuitenkaan tarvitse etsiä kaukaa: rajavartiolaitoksen helikopteriyksikkö löytyy muutaman metrin päästä.

Hedelmällisen yhteistyön juuret istutettiin vuonna 2012, kun FinnHEMS muutti Sodankylästä Rovaniemelle. Viiteen kuukauteen heillä ei ollut omaa helikopteria käytössään, mutta onneksi rajavartiolaitos riensi hätiin.

– Meidän ensihoitaja lähti kaikille tehtäville rajavartiolaitoksen kopterilla. Se antoi todella hyvän pohjan yhteistyölle: opittiin, miten voidaan pelata yhdessä, Karvinen muistelee.

Ilma-aluksen päällikkönä Rovaniemen Rajaheko 300:ssa toimiva Petteri Savolainen kertoo, että heidän tehtävänkuvansa Lapissa on laaja.

– Leipätyötämme ovat meripelastus ja rajojen valvonta ja vartiointi. Niiden lisäksi annamme virka-apua terveystoimelle, pelastuslaitokselle ja poliisille, Savolainen toteaa.

Keskustelua yksiköiden välillä käydään päivittäin ja yhteistyötä tapahtuu viikoittain. Esimerkiksi liikenneonnettomuuksiin, joissa on useampi potilas, voidaan mennä kahdella kopterilla.

– Tässäkin vuorossa oli liikenneonnettomuus Kittilässä, jonne meiltä lentoaika on 45 minuuttia. Kysyin heti, missä raja liikkuu ja sattuivat edellisen tehtävän tiimoilta olemaan vartin päässä onnettomuuspaikalta, Tukia kertoo.

Rajaheko 300 on valmiudessa 24 tuntia vuorokaudessa, joista noin kymmenen tuntia vietetään työpaikalla ja loput kotona. Lähtövalmius on tästä syystä pidempi kuin FinnHEMSillä: kesällä puoli tuntia ja syksystä kevääseen tunti.

Rajavartiolaitoksen ja FinnHEMSin välinen yhteistyö on jopa Suomen mittakaavassa poikkeuksellista: he saattavat esimerkiksi sekoittaa välineitä ja miehistöä keskenään lähtiessään yhdessä tehtävälle.

– Esimerkiksi meidän toinen ensihoitaja menee rajan kopteriin ja heiltä tulee pintapelastaja meille, aina sen mukaan mistä potilas hyötyy eniten, Karvinen selventää.

Helikopterin päällikön Esa Rintalan (vas) mukaan yksikön lentokyky erilaisissa sääolosuhteissa on parantunut pimeänäkölaitteen ja mittarilentotoiminnan käyttöönoton jälkeen. Kuvassa oikealla perämies Toni Nikulin.

 

YKSI LAUKKU hengityksen hoitamiseen, toinen lääkkeitä varten. Hengityskone, happipullot, lämpöpeitteet, ruiskupumput ja kaikki muut tarvikkeet ovat tiukasti omilla paikoillaan. Niiden on löydyttävä nopeasti kiireessä, paineessa ja pimeässä – joka tilanteessa. Helikopterissa ei ole yhtään senttiä turhaa tilaa.

Kun tämä kaksimoottorinen Airbus H145 nousee ilmaan, kyydissä on aina nelihenkinen miehistö: koneen päällikkö, perämies, lentoavustaja ja ensihoitaja.

Kaikki lentoavustajat ovat myös pelastuskoulutettuja, joten he pystyvät hoitamaan esimerkiksi pintapelastustehtäviä. Muutoin lentoavustajan tehtäviin kuuluvat muun muassa toimiminen ensihoitajan työparina potilasta hoidettaessa, navigointi kohteeseen ja lentäjien avustaminen nousuissa ja laskuissa.

Lappi on toiminta-alueena haastava. Lentoaika tukikohdasta FinnHEMSin alueen kauimmaiseen kulmaan on puolitoista tuntia. Se voi olla pitkä aika hätätilapotilaalle.

Onneksi yhteistyö toimii hyvin myös Norjan viranomaisten kanssa: moneen vuoteen ei ole enää tarvinnut lentää käsivarren tai päälaen reunamille. Norjan Tromssasta tai Porsangerista helikopteri on paikalla 20–30 minuutissa, ja potilas voidaan viedään esimerkiksi Tromssan yliopistolliseen sairaalaan Oulun sijasta.

Niin merkittävä ajansäästö voi pelastaa monen potilaan hengen.

 

Muokattu artikkelia 30.9.2016. Ingressissä väitettiin virheellisesti, että FinnHEMSin lääkintähelikopteri on ainoa Lapissa toimiva lääkintähelikopteri. Sodankylästä käsin toimii Aslak-pelastushelikopteri, joka hoitaa myös ensihoidon tehtäviä.