Winski Lähde

Noora Mela osallistui erityistehtävien valintakokeisiin Tuusulassa.

Läheisten tuella vapaaehtoiseen palvelukseen

Saana Sjöblom-Hasselblatt

Alokas Noora Mela haluaa hyödyntää ennen inttiä hankkimaansa osaamista ja jatkaa alalla myös kotiutumisen jälkeen.

Noora Mela, alokas, Porin prikaati, Säkylä, TJ 217

”Halusin suorittaa naisten vapaaehtoisen asepalveluksen muun muassa siksi, että Rajavartiolaitoksessa palvellut isäpuoleni kannusti minua harkitsemaan asiaa. Myös muu perheeni piti ajatusta hyvänä, ja halusin haastaa itseäni sekä henkisesti että fyysisesti. Uskon myös, että varusmiespalvelus on tärkeä miesten ja naisten välinen tasa-arvoasia.

Alokasjakso on ollut mielenkiintoinen, opettavainen sekä raskas. On tullut vastaan tilanteita, jolloin tuntuu, että kroppa pettää. Silloin on kuitenkin ollut kannattavaa katsoa muita ympärillä olevia alokkaita – olemme kaikki samassa tilanteessa. Olen pitänyt erityisesti joukkuetehtävistä. Haastavinta on puolestaan ollut päästä yli omasta epävarmuuden tunteesta. Heikkoina hetkinä tuvan naiset ja muut alokkaat ovat olleet suuri tuki.

Palveluksen alussa minut yllätti se, miten esimerkiksi oppimisvaikeudet huomioidaan täällä. Olen sitä mieltä, että jos tavoitteena on motivoida kaikki suomalaisnuoret maanpuolustustahtoisiksi, olisi alokkaiden koulutuksessa hyvä huomioida ihmisten erilaisuus. Sotilaan käsikirjassa korostetaan sanavalinnoilla kaiken oppimisen pohjautuvan älykkyyteen, millä annetaan mielestäni ymmärtää, että erilaiset hahmottamisen vaikeudet tai oireyhtymät olisivat ikään kuin älykkyyden vastakohtia. Alokkaiden kouluttamisessa olisi hyvä huomioida nykyaikainen tieto erilaisista oppimisen tavoista ja keinoista.

Kuten puolustusvoimain uusi komentaja, kenraali Timo Kivinen toteaa, on tärkeää, millaisissa tunnelmissa varusmiespalveluksen suorittamisen jälkeen kotiudutaan. Kyseessä on sekä puolustusvoimien imago että ennen kaikkea myös maanpuolustustahto. Kuten hän on sanonut, kaikista parhaiten maanpuolustustahtoon pystytään vaikuttamaan sillä, että koulutustehtävät hoidetaan joukko-osastoissa niin mallikkaasti, että nuoret kokevat palveluksen motivoivaksi.

Toivon itse pääseväni erityistehtävähaussa viestintätehtäviin, sillä minulla on media-alan pohjakoulutus. Tavoitteeni on jatkaa armeijan jälkeen opintojani samalla alalla, joten tämä mahdollisuus puolustusvoimien mediatuotannon tehtävissä olisi unelmieni täyttymys!”