Kutsunnat elää ajassa
Kutsuntoihin liittyvää papereiden postittamista tullaan vähentämään tulevaisuudessa. Myös kutsuntatilaisuuksien odottamista halutaan karsia.
Tänä syksynä kutsuntatilaisuuksia tullaan järjestämään 469 kappaletta. Kutsunnoissa asevelvolliselle päätetään palveluskelpoisuus sekä määrätään palveluksen aloittamisajankohta ja joukko-osasto. Ennen kutsuntatilaisuutta asevelvollisen ja aluetoimiston välillä postitetaan lomakkeita liittyen palvelukseen, mutta paperinen postittaminen on jäämässä tulevina vuosina historiaan sähköistymisen vuoksi.
– Kokeiluja asiaan liittyen on alettu tekemään jo viime vuonna. Uudistus liittyy Koulutus 2020 -ohjelmaan, jossa yksi kokonaisuus on kutsuntojen kehittäminen ja sähköiset palvelut. Toivottavasti jo vuonna 2020 lähestulkoon kaikki olisi mahdollista tehdä myös sähköisesti. Totta kai paperinen vaihtoehto säilytetään rinnalla niille, jotka eivät halua sähköisiä palveluita käyttää, kertoo Pääesikunnan asevelvollisuusalan johtaja, everstiluutnantti Vesa Tohkanen.
Sähköistäminen koskee esimerkiksi ennakkokyselyä, joka tehdään kutsuntavuoden keväällä. Myös terveydentilaa koskevat asiapaperit voidaan uudistuksen myötä hoitaa sähköisesti. Tällä hetkellä joukko-osastojen lähettämät alokaskyselyt ovat jo suurelta osin sähköisiä.
Kutsuntojen historian suurimpia muutoksia on ollut esimerkiksi pakollisen lääkärintarkastuksen poistuminen kutsuntatilaisuudesta. Nykyään lääkärillä käydään kutsuntatilaisuudessa vain, jos asevelvollinen niin haluaa tai jos asevelvollisen terveydentilassa on tapahtunut muutos. Tohkasen mukaan liiallinen odottaminen halutaan kitkeä kutsuntatilaisuuksista.
– Pyrimme esimerkiksi rakentamaan oheisohjelmaa kutsuntoihin, jotta asevelvollisen tarpeeton odottaminen vähentyy kutsuntaprosessissa. Tässä meitä palvelee muun muassa uudet varusmieskoulutukseen liittyvät mikroelokuvat ja taistelijan varusteiden sovittaminen. Kuitenkin haluamme, että jokaisella on henkilökohtainen hetki kutsuntalautakunnassa, hän sanoo.
Tohkanen sanoo, että kutsunnat seuraa aikaansa ja uudistuksia tehdään, mutta yhdestä perinteestä ei luovuta.
– Siitä on pidetty tiukasti kiinni, että puolustusvoimat menee asevelvollisen luo kotikuntaan, tai vähintään naapurikuntaan. Meillä ei ole ajatuksena, että kutsunnat sähköistettäisiin kokonaan tai että kaikki asevelvolliset koottaisiin johonkin yhteen messuhallin. Lähtökohta on se että asevelvollinen on kotikunnassa ja puolustusvoimat menee hänen luokseen, Tohkanen selittää.
Pohjois-Savon aluetoimistolla on tänä syksynä järjestettävänä 24 kutsuntatilaisuutta 14 eri paikkakunnalla. Tilaisuuksien ohjelmasta vastaa kapteeni Salla Riikonen.
– Periaatteessa ohjelma on samanlainen ja identtinen valtakunnallisesti. Tietenkin pieniä vivahteita sinne tulee ja esimerkiksi meillä oli tänään Ilmavoimien soittokunta paikan päällä. Me teemme omannäköiset kutsuntatilaisuudet, Riikonen avaa.
Riikosen mukaan kutsuntatilaisuudet hoidetaan hyvässä hengessä, asevelvollisen toiveita kuunnellen.
– Me otamme jokaisen toiveen huomioon ja lähdemme siitä liikkeelle, että jompikumpi toive, joukko-osasto tai ajankohta toteutetaan. Yritämme markkinoida joukko-osastoja positiivisessa hengessä, että jokaiseen saadaan mahdollisimman hyvä otanta.
Varkautelaisen Valtteri Rissasen, 18, toive joukko-osastosta toteutui.
– Lähden Onttolan rajavartiostoon tammikuussa 2020, eli sinne minne halusinkin. Olisin halunnut jo ensi kesänä, mutta nyt tulee tuollainen puolen vuoden väliaika. Joka tapauksessa innolla odotan palvelusta, Rissanen toteaa.
Nuorisolaki velvoittaa puolustusvoimia viestimään nuorisotyötä tekeville, jos asevelvollinen on syrjäytymisvaarassa. Nuorisotyöntekijöiden ottaminen kutsuntoihin on puolustusvoimien tapa ehkäistä syrjäytymistä ja tämä on valtakunnallinen käytäntö jokaisessa kutsuntatilaisuudessa. Kutsunnanalaiset ovat yhteydessä nuorisotyöntekijöihin erityisesti tukiasioissa.
– Erityisesti nuoria mietityttää tukiasiat. Myös se, että ei pääse palvelukseen esimerkiksi terveydellisistä syistä voi olla monelle isokin pettymys. Silloin autamme nuorta suunnittelemaan elämää siitä eteenpäin, kertoo Varkauden kaupungin nuorisopalveluiden Etsivä nuorisotyöntekijä Suvi Mikkonen.