Kun minuutit päättyvät
Kirjoittajan mielestä aika siirtyä reserviin tuli yllättävän nopeasti.
Minuutti!
Alokkaat kavahtavat alikersantin huutoa. He ovat siirtymässä seuraavaan palvelukseen ja ovat varustaneet itsensä määrätyllä tavalla. Tyyneyden vallitessa he istuvat tai seisovat punkkiensa vierustalla ja todistavat täten olevansa valmiita. Sitten siirrytään uusiin ympyröihin kuulemaan, miten aikaansa pitäisi seuraavaksi käyttää. Minuuttien merkitys opitaan aikaisessa vaiheessa varusmiespalvelusta.
Intissä elämä kulkee säntillisellä tarkkuudella. Joka aamu taistelija herää tutusta tuvasta samaan aikaan, samoin päivän päätteeksi valot sammuvat tietyllä kellonlyömällä. Muonituskeskukseen ei jäädä asumaan, vaan ruokailuun on varattu turhankin lyhyeltä tuntuva hetki. Sitten tetsataan taas.
Lähitulevaisuuden tapahtumat näkee viikko-ohjelmasta ja jos sinne on jotain merkitty, se myös tapahtuu. Jos jotain ei onnistu tekemään ennalta määrätyn aikaraamin puitteissa, siitä varmasti kuulee. Yhtä tiukkaa täsmällisyyttä ei muualla koe.
Siviilissä elämää määrittelee paljolti raha, jota intissä ajattelee harvemmin. Puolustusvoimat hoitaa päivittäisen ylläpidon ja omaa rahankäyttöä tarvitsee pohtia lähinnä lomilla ja sotilaskodissa. Intissä ajattelee ehkä enemmän ajan kuin rahan käyttöä. Hommat on hoidettava kiireellä ja aika on usein kortilla. Joissain tilanteissa oma ripeys vaikuttaa siihen, että varusmiehen varmasti arvostamaa vapaa-aikaa jää enemmän.
Omienkin kokemusteni perusteella inttiaika kuluu tuskallisen hitaasti varsinkin ensimmäisinä päivinä. Täysin uudenlaiseen tilanteeseen saapuminen ja siihen liittyvä jännitys ovat kaiketi ne syyt, miksi ensimmäiset päivät alokkaana tuntuvat matelevan. Ihmetyksen aiheeksi alokastuvassa kuitenkin syntyi se, miten nopeasti palvelus lähti rullaamaan kankean alun jälkeen.
Sitten tulee hetki, jolloin huomaa palveluksen menneen ohi yhdessä hujauksessa. Itse olen siinä tilanteessa juuri nyt. Elämää hallinnut palvelus on päättymäisillään ja jossain aivan toisaalla, eli reservissä, on aikaa loppuelämän verran ja sitä saa käyttää haluamallaan tavalla.
Siellä kukaan ei huuda minuuttia ja omasta valmistautumisesta seuraavaan koitokseen on ihminen itse eniten vastuussa. Se ei kuitenkaan vaikuta siihen, etteikö ajankäytön suunnittelu olisi edelleen tärkeää. Vaatii melkoista itsekuria toteuttaa siviilissä samanlaista säntillisyyttä ja on miettimisen arvoista, parantaako se elämänlaatua laisinkaan.
Oliko 255 vuorokautta elämästäni tämän arvoista? Käytinkö aikani palveluksessa hyvin? Niitä olen palveluksen loppupäässä miettinyt ja varmasti pohdin vielä sen jälkeen. Reservissä on kaikilla aikaa huomattavasti enemmän kuin 165, 255 tai 347 vuorokautta ja sekin on käytettävä mahdollisimman hyvin.
