Nuori Mikko Vaittinen astui varusmiespalvelukseen kesällä 1998 Upinniemessä. Palvelusaikoja oli juuri muutettu, ja Vaittinen kuului ensimmäisten joukkoon, joilla oli mahdollisuus palvella miehistötehtävissä vain kuusi kuukautta.
Palveluksen fyysisyys ei aiheuttanut koko ikänsä jääkiekkoa pelanneelle Vaittiselle ongelmia.
– En vetänyt täysillä. Halusin peruskoulutuskauden arvioinneissa keskikastiin, jotta minua ei määrättäisi aliupseerikouluun. Tein siviilissä maanrakennustöitä omassa perheyrityksessä, ja minulla oli kiire takaisin, Vaittinen kertoo.
Suunnitelma onnistui. Vaittisen palvelustehtäväksi tuli rannikkotykkimies ja palvelusajaksi kuusi kuukautta.
Marraskuun lopulla rannikkotykkimiesten päivät olivat hakeutuneet omiin, vakiintuneisiin uomiinsa. Tyypillisimpiä rutiinitöitä oli tykkien jynssääminen. Marraskuun 30. päivän piti olla samanlaista rutiinia kuin kaikkien muidenkin, mutta sitten kaikki meni pieleen.
Mäkiluodon linnakkeen kakkostykki kiilsi puhtauttaan, ja Vaittinen lähti palvelustovereineen laskeutumaan alas tykin päältä ja kävelemään rantaa kohti. Marraskuinen vesitihku ja pakastuva ilma olivat kuitenkin tehneet tehtävänsä. Vaittinen huomasi kalliopinnan liukkauden liian myöhään. Hän liukastui kammottavan poksahduksen saattelemana.
– Tiesin saman tien, että nyt meni pahasti. En tuntenut jalkaani, Vaittinen kertoo.
Vasen jalka oli kääntynyt 90 astetta ulospäin.
Vaittinen kiidätettiin veneellä varuskuntasairaalaan, josta hänet lähetettiin keskussotilassairaala Tilkkaan röntgeniä varten. Kuvauksissa selvisi, että pohjeluu oli mennyt poikki, ja nilkkahaarukka oli pahasti vaurioitunut.
– Lääkäri passitti minut leikkaukseen, ja olin loppupalvelusajan kotihoidossa.
Vaittinen palasi Upinniemeen vielä joulukuussa kotiutumisjärjestelyjä varten. Varusteiden palauttaminen ei jalka kipsissä onnistunut, joten tupakaverit auttoivat.
Vaittisesta oli tullut asevelvollisuudessa vammautunut.
Kun kipsi lähti, Vaittinen palasi maanrakennustöihin. Vamman aiheuttamat kivut eivät kuitenkaan kadonneet. Viikonloput kuluivat juhlien.
– Kun joi, kipu unohtui hetkeksi, mutta seuraavana päivänä se palasi kahta kauheampana.
Alkoholi sai jäädä, kun hän vuonna 2001 tapasi nykyisen vaimonsa Jenny Vaittisen. Suhteen edetessä tämä alkoi ihmetellä, miksi Mikko syö niin paljon kipulääkkeitä.
– Ne olivat apteekista ilman reseptiä saatavia lääkkeitä, mutta niitä kului hurjia määriä, Jenny Vaittinen muistelee.
Pian kivut kävivät niin pahoiksi, että Mikko ei enää pystynyt jatkamaan fyysisessä maanrakennustyössä. Yritys oli myytävä. Onnekseen hän löysi tilalle kirjanpitotöitä. Myös rakas jääkiekkoharrastus harrastesarjassa piti jättää. Treenipäivien jälkeiset kivut olivat fyysisesti ja henkisesti liikaa.
Vuosien myötä olotila on vain pahentunut, ja liikkuminen ilman apuvälineitä on muuttunut hankalaksi. Vaittisen selkäytimeen jouduttiin asentamaan sähköstimulaattori, joka poistaa osan kivuista.
Nyt Vaittinen on osatyökyvyttömyyseläkkeellä – 38-vuotiaana.
Varusmiespalvelus romutti Vaittisen tulevaisuudensuunnitelmat, mutta tästä huolimatta hänellä ei ole puolustusvoimista pahaa sanottavaa. Hänen mielestään onnettomuus olisi voinut sattua kenelle ja missä vain. Valitettavasti huono arpaonni osui häneen.
– Heti tapaturman jälkeen perusyksikön päällikkö tuli henkilökohtaisesti sanomaan, että tee tapaturmailmoitus Valtiokonttoriin.
Ilmoitus Valtiokonttoriin on pakollinen, jotta varusmies voi saada vammaansa korvauksia.
Vaittinen kertoo kuitenkin joutuneensa taistelemaan korvauksiensa kanssa. Joitain etuisuuksia on tullut, mutta esimerkiksi Vaittisen liikkumiskyvyn heikennyttyä Valtiokonttori ei suostunut korvaamaan sähkömopoa tai etätyötä helpottavaa sähkösänkyä. Valtiokonttori linjasi, että ne eivät olleet Vaittiselle välttämättömiä.
Vaittisen mukaan apua on ollut helpompi ja nopeampi saada Invalidiliitolta tai kotikaupunki Espoon vammaispalveluista. Näistä muista avun tarjoajista kukaan varuskunnassa ei kuitenkaan kotiutumisvaiheessa osannut kertoa.
Kahden vuoden ajan Vaittinen on toiminut Asevelvollisena vammautuneiden tuki ry:n hallituksessa. Hän kertoo haluavansa auttaa nuoria asevelvollisia, jotka ovat joutuneet onnettomuuteen.
– Minulla on siinä mielessä ollut hyvä tilanne, että isäni on lakimies ja vaimoni sairaanhoitaja. He ovat osanneet kertoa, mihin olen oikeutettu ja mistä apua saa. Harvalla vasta varusmiespalveluksesta kotiutuneella nuorella on tällainen tukiverkko, Vaittinen kommentoi.
Tarkkaa tietoa varusmiespalveluksen aikana pysyvästi vammautuneiden määrästä ei ole, mutta yhdistys arvioi heitä olevan noin 3 000.
Asevelvollisena vammautuneiden tuki ry tuli tänä vuonna kymmenen vuoden ikään. Kahden viime vuoden ajan yhdistys on saanut rahallista tukea Raha-automaattiyhdistykseltä (nyk. Veikkaus) ja Maanpuolustuksen kannatussäätiöltä. Tuen ansiosta järjestö on kyennyt palkkaamaan osa-aikaisen projektityöntekijän auttamaan asevelvollisena vammautuneita.
– Harva 20-vuotias jaksaa omin voimin lähteä taistelemaan koko virkakoneistoa vastaan, Vaittinen pohtii.
Yhdistys on käynnistänyt yhteistyössä Varusmiesliiton kanssa projektin, jonka tarkoituksena on lisätä varuskunnissa työskentelevien kouluttajien tietoisuutta sen varalta, että jollekin heidän koulutettavalleen sattuu onnettomuus.
– Olemme käyneet keskusteluja Pääesikunnan kanssa, ja kyllä puolustusvoimien tahtotila selvästi on, että yksikään vammautunut ei lähde kotiin ennen kuin tietää, mistä saa apua.
Mikko Vaittinen (vasemmalla ylärivissä) tupakuvassa vuonna 1998.
Valtiokonttorille tehdään nykyään vuosittain 1 000–1 500 sotilastapaturmailmoitusta. Kaikki ilmoittajat eivät välittömästi hae korvauksia, sillä vamma saattaa olla sellainen, että se on saatu hoidettua oireettomaksi, mutta sillä on riski pahentua uudestaan. Osa tapaturmista voi johtaa varusmiespalveluksen keskeytymiseen ja ennenaikaiseen kotiuttamiseen esimerkiksi silloin, jos hoidon jälkeen vaikuttaa siltä, ettei taistelija ehdi enää saavuttaa asetettuja koulutustavoitteita.
Vuodenvaihteessa vuodesta 1991 voimassa ollut sotilastapaturmalaki uudistui, kun tilalle tuli laki sotilastapaturman ja palvelussairauden korvaamisesta. Valtiokonttorin edustajan mukaan uusi laki on varusmiesten kannalta hyvä uutinen.
– Korvauslinjaa on uuden lain myötä muutettu paljon myönteisemmäksi, kommentoi ylilääkäri Janne Leinonen Valtiokonttorista.
– Nykyään voidaan myös myöntää korvauksia sellaisista sairauksista ja vammoista, joita palvelus ei ole kokonaan aiheuttanut mutta joita se on pahentanut.
Tällaisia ovat esimerkiksi jääkiekkoilijoiden kierukkavammat, jotka toisinaan alkavat uudestaan vaivata varusmiespalveluksen aikana.
Ylilääkäri Leinonen uskookin, että uusi laki tulee jonkin verran lisäämään korvausten hakijoiden määrää.
Mikko Vaittisen tilannetta uusi laki ei kuitenkaan helpota. Lainsäädäntö ei vaikuta takautuvasti edeltävän lain aikana tapahtuneisiin tapaturmiin.
2010-luvun alussa Valtiokonttorin päätöksenteon linja oli tiukka. Vuonna 2011 tehtiin hieman yli 1 800 tapaturmailmoitusta. Näistä tehdyistä korvausvaatimuksista 15,5 prosenttia hylättiin tai korvattiin vain osittain.
Leinosen mukaan uusi laki kuitenkin vaikutti positiivisesti Valtiokonttorin linjaan jo ennen voimaantuloaan.
– Oikeuskäytäntö on muuttunut myönteisempään suuntaan.
Vuonna 2015 tapaturmia tapahtui noin 1 400, ja täysin vaille korvauksia jäi vain 60 hakijaa. Tarkkoja tilastoja osittain korvattavista hakemuksista ei ole joka vuodelta saatavilla, mutta Leinosen mukaan niidenkin määrä on saatu painettua alas. Taustalla on muun muassa se, että varuskuntasairaaloissa tiedetään aiempaa paremmin, mistä sairauksista ylipäätään kannattaa ilmoittaa. Leinonen mainitsee varusmiespalveluksen aikana puhjenneen diabeteksen yhdeksi esimerkiksi sairaudesta, jolla ei voida osoittaa olevan yhteyttä asepalvelukseen.
Valtiokonttoria on usein kritisoitu päätöksenteon hitaudesta ja byrokraattisuudesta. Aiempina vuosina vammautunut on voinut joutua odottamaan korvauspäätöstä kuukauden, mikä on pakottanut menemään odottaessa Kelan luukulle.
– Nykyään keskimääräinen käsittelyaika on 23 vuorokautta. Kiireelliset asiat hoidetaan muutaman päivän sisällä. On kaikkien etu, että vammautunut pääsee nopeasti kuntoutukseen ja sitä myötä takaisin töihin tai opiskelemaan, Leinonen kommentoi.
Mikko Vaittinen on huonoista kokemuksistaan huolimatta sitä mieltä, että Valtiokonttori on mennyt eteenpäin.
– Valtiokonttorin kanssa on ollut vaikeaa, mutta palvelu on viime aikoina parantunut. Jos ei esimerkiksi ole tyytyväinen puhelimessa saamaansa palveluun, niin (etuuskäsittelijän) esimies ottaa yhteyttä.
