Kiusaamiseen pitää puuttua armeijassakin

Muutama viikko sitten toimituskaverini Aleksi Olin kirjoitti kiusaamisesta armeijassa kolumnissaan "Kiusaaminen armeijassa jättää syvät arvet". Hän totesi, että nollatoleranssista huolimatta armeijassakin tapahtuu kiusaamista. Painottaisin ja lisäisin vielä, että minkäänlaista kiusaamista, häirintää tai simputusta ei armeijassakaan tarvitse sietää. Asiasta tulee kertoa eteenpäin, jotta siihen pystytään puuttumaan tehokkaasti.

Kiusaamista tapahtuu armeijassa surullisen paljon. Tampereen yliopistossa vuonna 2017 tehdyn tutkimuksen, "Naisten ja miesten vuorovaikutus ja osallisuus asepalveluksessa tasa-arvon näkökulmasta", mukaan kiusaamista oli kokenut 42 prosenttia varusnaisista ja 14 prosenttia varusmiehistä. Itse yllätyin kiusaamisen yleisyydestä, koska useimmiten varusmiehet muistavat armeijasta juuri hyvän yhteishengen, johon kiusaaminen ei sovi.

Ehkä kiusaamisen yleisyyttä selittää osittain intin raju puhe- ja vitsikulttuuri. Leikinlasku toista piikittelemällä on varsin tavallista. Piikittely voi liittyä toisen laiskotteluun, särmyyden puutteeseen, ulkoiseen olemukseen, kotikaupunkiin, yleiseen töhöilyyn – näitähän riittää.

Piikittely ja toisen latistaminen on hankala huumorin laji. Se voi olla lämminhenkistä ja kaikille mukavaa. Se voi myös helposti lipsahtaa kiusaamisen puolelle. Tällaisessa tilanteessa kiusatun voi olla vaikea sanoa, että vitsi tuntuu pahalta, ja kiusattu saattaa jopa nauraa mukana.

Joskus pienen hyväntuulisen läpän voi unohtaa, vaikka se iskisikin vähän ikävästi. Kuitenkin myös loukkaantuminen on tunteena täysin ok. Siitä voi halutessaan sanoa leikinlaskijalle sopivaa pelisilmää käyttäen: "Sori, mut toi oikeesti vähän osu ja uppos, älä viitti sanoo tota enää, ku must tuntuu pahalta." Useimmat todennäköisesti kuuntelevat ohjettasi.

Kiusoittelevassa huumoritilanteessa sekä vitsin heittäjän että mukanaolijoiden on oltava tarkkana. Jos toinen ei yhtään lämpene omalle vitsille, on parempi pyytää anteeksi, sanoa, ettei tarkoitus ollut loukata, ja lopettaa puheet.

Jos huomaa, että joku toinen käyttää ikävää kieltä, siihenkin voi puuttua. Itse yritän tällaisessa tilanteessa heittää jotain positiivista ja toista ihmistä kehuvaa vastaläppää muistutuksena siitä, että sanoja ei ollut tosissaan ja että kaikki pidämme henkilöstä. Jos joku näyttäisi loukkaantuvan, asiasta kannattaisi mennä juttelemaan loukkaantuneelle.

Yksi kiusaamisen muoto on ulkopuolelle jättäminen ja selän takana puhuminen. Kun toinen ei ole paikalla, heitetään pahoja puheita myllyyn. Sanat tuntuvat sulautuvan myllyssä yhteiseksi pilkaksi siitä, miten ikävä henkilö toinen on. Jos päädyn tällaisiin tilanteisiin, yritän heti alkuun palauttaa keskustelun järkeville raiteille. Muistutan, miten mukava henkilö oikeastaan on – niin kuin yleensä onkin. Lisäksi pohdin sitä, miten myllytyksen kohteena oleva toiminta on yleensä ihan inhimillistä ja ymmärrettävää, jotain, mitä voisi sattua kelle tahansa. Jälkeen päin pidän entistä tiukemmin huolta siitä, että juttelen tälle henkilölle ja otan hänet mukaan.

Kiusaamisen lisäksi armeijassa esiintyy edelleen niin simputusta, eriarvoista kohtelua kuin sukupuolista häirintääkin. Häiritsijöinä ovat niin varusmiehet kuin kantahenkilökuntakin. Minkäänlainen häirintä ei kuulu armeijaan, ja siihen on aina puututtava.

Kiusattuna ei ole helppoa. Voi tuntua, että asiasta ei voi kertoa kenellekään. Voi tuntua, että asia on niin vähäpätöinen, että kukaan ei välitä tai usko. Voi olla hankalaa hahmottaa, mitä pitäisi tehdä. Koko asia saattaa jopa unohtua arjen hälinässä ja hautautua muiden asioiden alle.

Jos joudut itse kiusaamisen kohteeksi, tarvitset määrätietoisuutta: tiedä, ettei minkäänlaista kiusaamista tai epäasiallista toimintaa pidä sietää. Kun tämän tiedät, toimi sen mukaisesti kertomalla asiasta suoraan kiusaajalle tai ilmoittamalla jollekulle. Ensin sinun pitää huomata, että sinua kiusataan, ja päättää, että asian on loputtava.

Vaikka siltä ei ehkä tunnu, tiedä, että tupa ja varuskunnat ovat täynnä ihmisiä, joille voit puhua hetkellä minä hyvänsä. Vaikka tuntuu, että hetki on aina väärä, voit milloin tahansa mennä sanomaan kenelle tahansa vaikka näitä tarkkoja sanoja käyttäen: "Hei kuule, mua kiusataan, mä haluan sen loppuvan, autatko mua?" Älä siis mieti, vaan kerro asiasta – sillä se saadaan loppumaan. Kukaan ei pidä sinua outona nillittäjänä, vaan päinvastoin kaikki todennäköisesti arvostavat rohkeuttasi ja määrätietoisuuttasi.

Itse aion suuttua tulisesti, jos kuulen, että jotakuta kiusataan. Enkä tarkoita suuttumisella aivojen heittämistä narikkaan, vaan tahtotilaa, joka ohjaa määrätietoisesti ja asiallisesti kiusaamisen lopettamiseen.

Ikävä kyllä kiusaamista on vaikeaa huomata, vaikka intissä ollaan yhtä mittaa yhdessä porukassa. Edellämainitussa tutkimuksessa 61 % varusmiehistä ja 31 % varusnaisista ei ollut havainnut ollenkaan toisiin kohdistuvaa kiusaamista. Ympärillä olevilla ihmisillä on kuitenkin suuri mahdollisuus puuttua kiusaamiseen, jos he kiinnittävät tarpeeksi huomiota kavereihin. Sekään ei ole helppoa. Itse ainakin unohdun liian helposti omiin maailmoihini enkä kiinnitä tarpeeksi huomiota siihen, mitä ympärilläni tapahtuu.

Sain pienenä mummiltani kaulakorun, jossa riippuu pöllö. Mummin mukaan se symboloi viisautta. Aina välillä mietin kaulakorua ja sitä, mitä viisas ihminen tekisi. Aina viisainta päätöstä ei muista pohtia, eikä pohdintakaan välttämättä tuota tulosta. Jos kuitenkin rehellisesti löytää omasta mielestään parhaan tavan toimia, se hyvin todennäköisesti on toisia kunnioittava ja sitä tarvitaan lisää armeijassakin.