Keskustelukumppanit, yrittäkää ymmärtää

Asevelvollisen elämässä on vuosi, jolloin hän elää eräänlaista rinnakkaiselämää – varusmiespalvelusta. Tällöin hän ei myöskään osaa keskustella muusta kuin varusmiespalveluksesta.

Joitakin kuukausia sitten ihmettelin vielä kovasti sitä, kuinka joillakin parhaillaan armeijaa käyvillä voi olla niin huono kyky ottaa tarinoidensa kuulijakunta huomioon. Ketään ei varmaan vieläkään kiinnosta "joku kersantti jossain jolla on ailahteleva mielenlaatu", ajattelin.

Ei mennyt kauaakaan, kun karu totuus varusmiehen elämän sisällöstä valkeni itsellenikin. Se on käytännössä sitä, että odotetaan viisi päivää lomien alkamista. Lomilla nukutaan, syödään ja ihaillaan sitä kaikenkattavaa yltäkylläisyyttä, jonka siviilimaailma tarjoaa. Sitten lomat loppuvat, ja sama alkaa taas alusta.

Kun varusmies viikonloppuvapailla siis syö, nukkuu ja nautiskelee yltäkylläisyydestä, jäljelle jäävällä, aivan liian lyhyellä ajalla pitäisi vielä yrittää tavata kavereita ja vaihtaa kuulumiset niin syvällisesti kuin ehtii. Ja kun tulee vuoro kertoa omia kuulumisiaan, ei kerrottavaa varuskunnan ulkopuolelta pahemmin ole, valtaosa elämän tapahtumista kun sijoittuu sinne.

Kun mielessä pyörii muutenkin vain kaikki inttiin liittyvä, yhteyksiä sinne alkaa löytyä kaikkialta. Kaverin hauskasta tarinasta nousee mieleen tupakaverin vastaavanlaiset toilailut. Kappas, radiossa soi sama kappale, jolla meille kuulutettiin kerran aamuherätys. Bussipysäkillä mainostetaan samaa limua, johon kokelas meinasi tukehtua. Noidankehä on valmis: kaikella, mitä sanoo, on jokin kytkös inttiin.

Jokaista varmasti kiinnostaa inttitarinat tiettyyn pisteeseen asti. Kun illanistujaisissa on vaihdettu kuulumisia jo hyvä tovi, eivätkä seurueen armeijaa käyvät jäsenet vieläkään löydä puhuttavaa intin ulkopuolelta, olen ainakin itse havainnut pieniä kyllästymisen ilmeitä ja kohteliaita yrityksiä vaihtaa puheenaihetta – erityisesti niiltä, joiden elämää armeija ei kosketa millään lailla.

Seurueen armeijaa käymättömät ja vaikkapa naispuoliset jäsenet voivat yrittää antaa anteeksi vain ajattelemalla meitä eräänlaisina järjestelmän uhreina: mielelläni myös minä heidän tavoin keskustelisin fuksisitseistä, arkea haittaavista tietyömaista ja uusista fast casual gluteeniton raakavegaani -ravintoloista. Tällä hetkellä ulkomaailman tapahtumat vain menevät minulta ohi, ja niin sanottu normaali elämä on eräänlaisessa taukotilassa.