Kasarmi on viiden tähden hotelli

Yön yli kestävät maastoharjoitukset simuloivat loistavasti sodan ajan olosuhteita ja niissä varusmiesten sotilaskoulutuksessa opetetut taidot pääsevät todelliseen koetukseen. Metsässä vietetyt yöt ovat kuitenkin varusmiesten kammoamia: koulutusta tai toimintaa on ympäri vuorokauden, unta ei välttämättä saa ollenkaan ja peseytymismahdolisuudet ovat heikot. Sanotaan, että ensiyön jälkeen alokkaat ymmärtävät, miksi kasarmia kutsutaan hotelliksi.

Olen yöpynyt maastossa palvelukseni aikana reilut 30 yötä. Loppupalvelukseni teen lehden toimitustyötä, joten metsäyöni alkavat olla vähissä. On aika muistella kokemuksiani ja pohtia, onko se "mehä" niin paha paikka, kuin puhutaan?

Ensimmäistä yötäni maastossa edelsi päivällä intensiivinen sotilaan perustaitojen harjoittelu ja illan päätteeksi aloimme pystyttää majoitusta. Lunta oli polviin asti, kun raahasimme telttakamoja pimeässä metsässä ja vain muutaman sadan metrin matka tuntui kilometriltä. Osa tovereistani kaatui kesken matkan, pudotti tavaransa maahan ja pysähtyi katsomaan tyhjää taivasta. Heidän silmistä paistoi ajatus "Olisin missä vaan muualla mieluummin kuin täällä".

Talvi jatkui hyytävillä pakkasilla ja useamman päivän maastoharjoitukset tuntuivat lähinnä selviytymistaistelulta: pakkanen puri sormen päitä märkien palvelushanskojen läpi, harjoituksissa kertynyt hiki jäätyi ihoa vasten ja tauot kuluivat omaa toimintakykyä ylläpitäessä. Erityisesti mieleeni on jäänyt aliupseerikurssin ensimmäinen metsäyö, ajankohtana huhtikuu. Lumet olivat jo sulaneet ja lämpötila noussut mukavasti, mutta harjoitustamme edeltävänä yönä iski Suomen kuuluisa takatalvi. Seuraavana yönä suoritetun muutaman tunnin poterovuoron aikana tuli ikävä kasarmille jäänyttä pakkastakkia.

Toukokuun alussa aloitin reserviupseerikurssin, ja seuraavan kuudentoista viikon ohjelma piti sisällään yli 20 yötä maastossa. Kesä teki tuloaan, lämpötilat kohosivat ja aurinko paistoi, olisikohan metsässä vihdoin mukavaa? Lumen ja pakkasen korvasivat tuskaiset helteet ja inisevät hyttyset. Jos teltassa ei sytyttänyt kamiinaa, märät ja hikiset vaatteet tekivät ilmasta kostean kuin sademetsässä. Kun kamiina sytytettiin, se enemmän tai vähemmän vahingossa kuumeni "mansikaksi", tehden teltasta kenttäsaunan. Taivasallakaan ei huvittanut nukkua, siellä hyttyset söivät sinut elävältä.

Viimeisen yöni metsässä vietin reserviupseerikurssin kahdeksan päivää kestäneessä ampuma- ja taisteluharjoituksessa. Syksy kolkutteli ovella, hyttyset olivat hiljalleen hävinneet ja lämpötila oli juuri sopiva. Viimeisenä päivänä menimme muutaman kaverini kanssa nukkumaan teltan ulkopuolelle, naamioverkon alle. Alkoi tietysti rankkasade, ja yön pimeydessä yksi toverini unohtui sateeseen nukkumaan. Kun hetken päästä kävin vartiokaverini kanssa herättämässä hänet, oli reaktio näkemisen arvoinen: makuupussia myöten läpimärkänä, hiukset otsaan liimaantuneena taistelija kailottaa: "Olen aivan valmis lähtemään täältä".

Kaikkien maastoharjoitusten, siellä nukuttujen ja valvottujen öiden pohjalta voin vahvistaa, että kasarmi on hotelli. Voin myös vahvistaa iän ikuisen kliseen "Aika kultaa muistot". Kovissa olosuhteissa vahvistui joukkuehenki uskomattomalla tavalla, ja niissä syntyi palvelukseni parhaat muistot, jotka saavat hymyn huulilleni vielä vanhuksenakin. Omalla tavallaan näitä harjoituksia tulee ikävä, vaikka kaupunkien kasvattina en ikinä tuntenutkaan oloani kotoisaksi keskellä metsää. Maastoharjoitukseen lähteminen jää mieleeni intin hajottavimpana hetkenä, mutta sieltä palaaminen parhaimpana fiiliksenä.