Jussi Pohjavirta

Uusista alokkaista 10 000 aloittaa palveluksensa maavoimien joukko-osastoissa ja merivoimissa noin 1700. Loput alokkaat jakaantuvat ilmavoimiin ja rajavartiolaitokselle.

Kasarmi kutsuu jälleen tuhansia nuoria

Niko Nordström

12 000 alokasta on tänään siirtynyt ympäri Suomea varuskuntiin aloittamaan asepalveluksensa. Päivä on tärkeä paitsi alokkaalle, jolle armeija merkitsee isoa muutosta, myös monille muille.

Varuskuntien porteilla, varastoilla ja kasarmeilla käy kova kuhina. Uusi saapumiserä aloittaa tänään asepalveluksensa ympäri maata. Uusia alokkaita on yhteensä runsaat 12 000, joten se näkyy myös katukuvassa epätavallisen suurena määränä siilitukkia.

Herttoniemen metroasemalla odottaa joukko alokkaita bussia Santahaminaan. Siilitukkien seassa on 22-vuotias Koan Hakkarainen.

– Innolla odotan armeijan alkamista, vähän toki jännittää. Eniten jännittää ehkä se, ettei sairastuisi heti alussa, Hakkarainen summaa.

Hakkarainen on muutaman vuoden keskivertoa vanhempi ja hän olisi tullut jo aiemmin armeijaan, elleivät epäonniset onnettomuudet sitä olisi estäneet.

– Toivottavasti pääsisi tekemään jotain fyysistä ja että samaan tupaan sattuisi hyviä tyyppejä.

Bussi saapuu portille. Portilla alokkaat ohjataan sivuun muotoon odottamaan kuljetusta kasarmialueelle. Heidän joukossa on myös paljon naisia. Kaartin jääkärirykmenttiin on tässä saapumiserässä tulossa 700 alokasta joista 80 on naisia, eikä naisten vapaaehtoiseen asepalvelukseen astumisessa ole nähtävissä laantumisen merkkejä.

Yksi heistä on Una Pastinen. Asepalvelukseen hänet sai halu antaa jotakin takaisin kotimaalle.

– Armeija on kiinnostanut minua tosi pitkään, ja tästä tulee varmaan tosi opettavainen kokemus, Pastinen pohtii ja kertoo odottavansa palvelukselta mielenkiintoisia tehtäviä ja uusia kavereita.

Joihinkin varuskuntiin on järjestetty bussikyyti, mutta moni saapuu paikalle myös omalla kyydillä.

Alokkaat eivät ole ainoita, joille tämä päivä tuo jotain uutta, vaan myös varusmiesjohtajalle johtajakoulutuksessa opitut asiat laitetaan koetukselle ja läheiset joutuvat hyvästelemään lapsen, puolison tai hyvän ystävän. Lisäksi Koulutus 2020 -ohjelman kokeilu leviää useampaan varuskuntaan mikä luo uusia haasteita henkilökunnallekin.

– Tämä on se h-hetki jota on odotettu pitkään. Innolla odotan millaisen ryhmän saa johdettavaksi. Nyt nähdään, miten sitä oikeasti pärjää omien alaisten kanssa. Kovat odotukset, saa nähdä miten käy, mietiskelee alikersantti Sami Antikainen Esikunta- ja viestikomppaniasta.

Puolisen vuotta armeijan arkea nähneenä Antikainen neuvoo uusia alokkaita ottamaan positiivisen ja avoimen asenteen astuessa porteista sisään.

– Aluksi tämä saattaa tuntua vähän erikoiselta paikalta, mutta nopeasti siihen tottuu. Ryhmähengellä ja yhteispelillä tämä vedetään läpi, Antikainen lisää.

Arto Laamanen on tullut hyvästelemään poikansa. Hän osaa samaistua nuoriin, jotka seisovat edessämme.

– Tässähän muistaa itsekin kuinka silloin alokkaana jännitti. Kaikki on uutta. Ei tiedä mihin joutuu ja porukkakin on uutta, Laamanen muistelee omaa armeija-aikaansa.
Poikaa hän neuvoo tottelemaan käskyjä ja omaksumaan armeijan rutiinit.

Pasin moottori käynnistyy ja kuljettaa jälleen uuden ryhmän alokkaita porttien taakse.